Zane Grey

Nuori metsänvartija

WSOY 1957


"Pilven alla, jonka muoto vaihtui alituisesti, leimahteli punaisia liekkejä, jotka kiitivät puunlatvasta toiseen tuliaaltojen seuraamina. En ollut tietänyt, että metsäpalo leviää puunlatvojen avulla, ja tämä sai minut kauhistumaan. Tuli näytti synnyttävän tuulen ja ajavan sitä edellään. Maanpita muistuttu himmeästi hehkuvaa ahjoja, joka väliin tummui, väliin leimahti kirkkaaseen valoon. Mieleeni muistui kotona näkemäni kuva, joka esitti maailmanloppua."  (Zane Grey: Nuori metsänvartija)


Ken Ward on nuorukainen Pitchburgista. Hän haaveilee metsänvartijan urasta ja saa isältään luvan lähteä Arizonaan tutustumaan Penetierin suurmetsiin. Holstonin pikkukapungissa, tai oikeastaan jo junassa matkalla Holstoniin, Ken tutustuu Mr. Buelliin, joka auttaa häntä hankkimaan varusteita ja opastaa tämän sitten Dick Leslien luo, jonka luokse Kenin oli määrä saapua. Vähitellen Kenille kuitenkin ilmenee, että Mr. Buellin tarkoitus ei ollutkaan auttaa häntä, vaan kyseessä oli jotain aivan muuta.

Kirja oli mielenkiintoinen ja nautinnollinen lukukokemus. Hieman jäi miettimään, mitä aikaa tässä oikein eletäänkään, Villin Lännen kulta-aikaa vai vähän sivistyneempien aikojen kynnykselläkö. Niin tai näin, seikkailua ei kuitenkaan puutu eikä erämaiden tuomaa, aivan omanlaistaan tunnelmaa.