John Steinbeck
Punainen poni
Arvi A. Karisto, 1961
Helmisarja nro 15
134 s.
Punainen poni
Arvi A. Karisto, 1961
Helmisarja nro 15
134 s.
John Steinbeckin Punainen poni -teos sisältää neljä erillistä kertomusta, joita voi luonnehtia myös novelleiksi. Kaikkien neljän tarinan pääosassa on poika nimeltä Jody. Jody asuu perheineen (isä ja äiti) maatilalla Salinasin laaksossa. Pojalle tärkeisiin ihmisiin kuuluu myös renki Billy, jota Jody katsoo ylöspäin, luottavaisin sillmin. Billy itsekin pitää itseään melkoisen erehtymättömänä, kunnes Jodyn isä antaa tälle punaisen ponin, sirkushevosen.
"Kuusi poika tuli yli mäen aikaisin iltapäivällä juosten lujaa, päät painettuina, käsivarret työskennellen ja hengittäen läähättämällä. He pyyhälsivät ohi talon ja oikaisivat sänkipellon yli tallille. Ja sitten he seisoivat itsetietoisina ponin edessä ja katsoivat Jodya silmin, joissa oli uutta ihailua ja uutta kunnioitusta. Ennen tätä päivää Jody oli ollut vain poika, jolla oli suojapuku ja sininen paita - tavallista hiljaisempi, vieläpä araksi epäilty. Ja nyt hän oli toisenlainen. Tuhansien vuosisatojen takaa heihin tuli ikivanha ihailu, jota jalkamies tuntee ratsumiestä kohtaan. He tunsivat vaistomaisesti, että hevosen selässä ratsastava mies on niin henkisesti kuin ruumiillisestikin suurempi kuin jalan kulkeva."
Punainen poni on vastakohtien kirja. Sen teemoja on isän suhde poikaan ja pojan suhde isään. Rengin suhde isäntään ja isännän renkiin. Lapsuus kontra aikuisuus, tämä hetki ja tulevaisuus, olevainen ja haaveet, Pieneen teokseen on mahdutettu paljon elämän ja kuoleman väliltä.
"Jody tarttui aivan riimunhihnan juureen ja lähti kulkemaan harjanteella olevaa ranchia kohti, ja Nellie oikutteli ja riuhtoi hänen perässään. Tienvarsien niityillä oli villikaura juuri työntymässä tupestaan. Lämmin aamuaurinko paistoin Jodyn selkään niin mukavasti, että hänen oli silloin tällöin jalat jäykkinä tehtävä aikamoinen hyppy aikuisuudestaan huolimatta. Aidoilla naksuttelivat kiiltävät ja punaolkalappuiset mustarastaat kuivaa lauluaan. Niittyleivoset lauloivat kuin vesi, ja puhkeavien tammenlehtien sekaan piiloutuneet villikyyhkyset päästelivät pidätettyjä suruääniään. Niityillä paistattelivat kaniinit päivää, ja van niiden harittavat korvat näkyivät heinänlatvojen yläpuolella."
Steinbeckin teksti on sujuvaa, luontokuvaukset henkeäsalpaavia, eläviä, maatilan arki ja Jodyn mielenliikkeet piirtyvät tarkkoina. Jody on kuin kuka tahansa pojantenava niin hyvässä kuin pahassa, "korvatillikan" ansaitsisi siinä, missä hyväilynkin. Kasvu mieheksi ei käy helpolla Jodylle, eikä miehenä oleminen ole helppoa , renki Billyllekään.
Punainen poni ei ole mikään lastenkirja. Paikka paikoin se saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin ja olon lähestulkoon etovaksi. Todellisuus on joskus tosi karua,
Tällä lukukokemuksella saan lisäpisteen So American kirjallisuushaasteeseen, sillä teos sopii useampan kuin yhteen kategoriaan.
"Kuusi poika tuli yli mäen aikaisin iltapäivällä juosten lujaa, päät painettuina, käsivarret työskennellen ja hengittäen läähättämällä. He pyyhälsivät ohi talon ja oikaisivat sänkipellon yli tallille. Ja sitten he seisoivat itsetietoisina ponin edessä ja katsoivat Jodya silmin, joissa oli uutta ihailua ja uutta kunnioitusta. Ennen tätä päivää Jody oli ollut vain poika, jolla oli suojapuku ja sininen paita - tavallista hiljaisempi, vieläpä araksi epäilty. Ja nyt hän oli toisenlainen. Tuhansien vuosisatojen takaa heihin tuli ikivanha ihailu, jota jalkamies tuntee ratsumiestä kohtaan. He tunsivat vaistomaisesti, että hevosen selässä ratsastava mies on niin henkisesti kuin ruumiillisestikin suurempi kuin jalan kulkeva."
Punainen poni on vastakohtien kirja. Sen teemoja on isän suhde poikaan ja pojan suhde isään. Rengin suhde isäntään ja isännän renkiin. Lapsuus kontra aikuisuus, tämä hetki ja tulevaisuus, olevainen ja haaveet, Pieneen teokseen on mahdutettu paljon elämän ja kuoleman väliltä.
"Jody tarttui aivan riimunhihnan juureen ja lähti kulkemaan harjanteella olevaa ranchia kohti, ja Nellie oikutteli ja riuhtoi hänen perässään. Tienvarsien niityillä oli villikaura juuri työntymässä tupestaan. Lämmin aamuaurinko paistoin Jodyn selkään niin mukavasti, että hänen oli silloin tällöin jalat jäykkinä tehtävä aikamoinen hyppy aikuisuudestaan huolimatta. Aidoilla naksuttelivat kiiltävät ja punaolkalappuiset mustarastaat kuivaa lauluaan. Niittyleivoset lauloivat kuin vesi, ja puhkeavien tammenlehtien sekaan piiloutuneet villikyyhkyset päästelivät pidätettyjä suruääniään. Niityillä paistattelivat kaniinit päivää, ja van niiden harittavat korvat näkyivät heinänlatvojen yläpuolella."
Steinbeckin teksti on sujuvaa, luontokuvaukset henkeäsalpaavia, eläviä, maatilan arki ja Jodyn mielenliikkeet piirtyvät tarkkoina. Jody on kuin kuka tahansa pojantenava niin hyvässä kuin pahassa, "korvatillikan" ansaitsisi siinä, missä hyväilynkin. Kasvu mieheksi ei käy helpolla Jodylle, eikä miehenä oleminen ole helppoa , renki Billyllekään.
Punainen poni ei ole mikään lastenkirja. Paikka paikoin se saa kylmät väreet kulkemaan selkäpiitä pitkin ja olon lähestulkoon etovaksi. Todellisuus on joskus tosi karua,
Tällä lukukokemuksella saan lisäpisteen So American kirjallisuushaasteeseen, sillä teos sopii useampan kuin yhteen kategoriaan.
Kommentit