Enid Blyton
Viisikko aarresaarella
Tammi, 1969
Alkuperäisteos: Five on a treasure island
suomentanut Lea Karvonen
140 s.
Villasukka kirjahyllyssä -blogia lukiessa tuli pakottava tarve saada tämä kirjasarja maalta "kaupunkiasunnolleni" luettavaksi. Viime lukukerrasta onkin jo aikaa, mutta en kyllä muista, kuinka monta kertaa nämä on tullut plaratuksi läpi ja aina ne on yhtä kutkuttavia, hauskoja, mielenkiintoisia.
Muistan vielä kuin eilisen päivän kun muutin toiseen kouluun, kun ensimmäinen koulu lakkautettiin. Uusi koulu toi paitsi uuden ystävän myös uudet kirjat, myös Viisikot. Ne olivat aina jollakulla lainassa. Itse pyysin aina jouluisin ja merkkipäivinä lahjaksi kirjoja ja Viisikko, mikäs muu oli toivelistan kärjessä. Tämä siniselkämyksinen kovakantinen on minulle se ainoa oikea Viisikko layout ja olin onnessani, kun lopulta sain kirjasarjan täydelliseksi löydettyäni yhden pehmeäkantisen pokkariversion tilalle antikvariaatista samaa sarjaa olevan teoksen. Näihin kirjoihin liittyy niin paljon muistoja ja tunnelmia, nämä on kirjoja, joista en hevillä luopuisi. Hassua, sillä tarinoiltaan nämä ovat hyvin yksinkertaisia, simppeleitä. Ehkä se viehätys piilee juuri siinä. Sen, mitä ei ole kirjoitettu, voi mielessään kuvitella ja yhtä paljon kuin sanat merkitsee se, mitä on luettavissa rivien välistä, mitä pystyy itse sielunsa silmin näkemään ja oivaltamaan.
Viisikko aarresaarella aloittaa tämän vuosikymmeniä suosiossa pysyneen sarjan. Tarina saa alkunsa, kun sisarukset Leo, Dick ja Anne (sukunimeä ei mainita) eivät pääsekään kesälomalle tuttuun paikkaan Watfordissa, vaan lähtevätkin ennentutustumattoman serkkunsa Paulan luokse. Paula asuu merenrannalla, Kirrin Bayssä ja on aika omalaatuinen pieni tyttö.
"Hän on omituinen pikku tyttö, suuttuu kuin pippuri, kun on sillä tuulella. Mutta hänellä on hyvä sydän, hän on tavattoman uskollinen eikä koskaan valehtele. jos hän ystävystyy jonkun kanssa, niin ystävyys kestää ikuisesti."
Paulan erikoisin piirre on, että hän haluaisi olla poika ja vaatii, että häntä kutsuttaisiin Pauliksi, eikä edes vastaa, jos joku erehtyy kutsumaan häntä Paulaksi (kuriositeettina mainittakoon, että nimesin toisen niistä kahdesta nukesta, jotka lapsena omistin Paulaksi). Hän osaa uida ja kiipeillä kuin kuka tahansa poika, tytöt - pah! Niin hän ajattelee.
Paulilla on myös koira Tim. Viisikko muodostuu siis neljästä 10-12 -vuotiaasta lapsesta ja sekarotuisesta koirasta,
Tutustuminen lähtee ensin vähän nihkeästi käyntiin, sillä Pauli loistaa poissaolollaan serkkujen saapuessa, mutta ei aikaakaan, kun lapsista tulee mitä parhaimmat toverukset.
Paulin isä, Peter on tiedemies, äiti Fanny äidillinen kotirouva, jolla on rikas tausta, sillä Fannyn suku on omistanut yhtä ja toista lähiseudulla, muun muassa läheisen Kirrinin saaren linnoineen. Saaren Fanny-äiti on antanut Paulille. Nyttemmin Paulin perhe on köyhähkö ja he asuvat vuosisatoja vanhassa maalaistalossa. Saatoin aivan nähdä tuon talon, merenranta lähellä, nummitausta, hieman syrjässä muusta asutuksesta. Tosin, en tiedä, kuinka toduudenmukainen tuo slmiini piirtynyt kuva mahtoi olla.
Eräänä päivänä, kun lapset lähtevät tutustumaan saareen nousee kova myrsky, joka nostaa saaren edustalla, meren pohjassa maanneen hylyn. Hylyn on joskus omistanut Paulin isoisän isoisän isä, ja sillä on kuulema kuljetettu kultaa, joka on sittemmin salaperäisesti kadonnut.
Lapset löytävät hylystä lippaan ja lippaasta kartan, joka johdattaa aarteen jäljille. Vaan aarteen jäljillä on muitakin kuin Viisikko.
Tässä siis juoni lyhykäisyydessään. Seikkailun tiimellyksessä Viisikoissa syödään, ja syödään rutkasti. Täytyy sanoa, että kun lukee, mitä kaikkea Viisikko ahtaa suuhunsa hedelmävanukkaasta voileipiin niin auttamatta tulee nälkä ja alkaa kaivata jotain hyvää.
Leo, Dick, Anne ja Pauli ovat siis tyypillisiä kasvavia lapsia, Reippaita aikakautensa lapsia. Kirjat on kirjoitettu II maailmansodan aikana tai sen jälkeen. Viisikko-tarinat ovat kuitenkin jollain tasolla ajattomia. On vaikea luoda ajallista aspektia tarinoille. Tosin Paulin isän tiedemiestyön kautta tulee sota ajan keksintöineen jollain tasolla esille. Sotaa ja sen taustatekijöitä ei siis tule esille, mutta pieniä vinkkejä ajan vaikutuksista tarinan juoneen voi saada. Tosin lapsilukija ei ehkä näitä tule ajatelleeksi ja huomanneeksi. Lapsi kokee vain seikkailun ja sen mukaan tuomat fibraatiot selkärangassaan ja sisikunnassaan.
Viisikkoja on luonnehdittu jollain tasolla rasistisiksi, mitä en kyllä itse allekirjoita. Ainakaan tässä ensimmäisessä kirjassa en huommannut mitään epäkorrektia tai muukalaisvihaa. Ainoa, mikä hieman mietitytti, oli, kun Leon, Dickin ja Annen isä kutsui lapsiaan sanalla pentu ja "kertojaminä" sanoi Timiä rakki-koiraksi.
Roistojakin tässä oli, mutta heitä ei kovin monilla sanoilla kuvata. Kovin paatuneita he eivät kuitenkaan ole, koska antavat vangitsemilleen lapsille ruokaa. Kehnoja luonteen- tai fyysisiä piirteitä ovat lähinnä tyly ja karkea ääni. Tosin toinen roistoista on perin kohtelias, mikä on kuitenkin otettava ironiana.
"Rakas pikku ystäväni, et sinä nyt kotiin lähde, et ollenkaan, ensimmäinen miehistä sanoi. Samalla hän tarttui Pauliin ja työnsi hänet takaisin luolaan."
Mikä minua kummastutti, oli se, mistä mies tiesi, että Pauli on tyttö, kun tämä pukeutui kuin pojat ja teki parhaansa muistuttaakseen poikaa. Äänestä? Ei välttämättä, sillä eikös ennen äänenmurrosta kaikkien lasten ääni ole vähän samankaltainen. No, niin tai näin, niin ei nämä niin simppeleitä tarinoita ole, etteikö nämä kuitenkin ajatuksia herättäsi ja etteikö nyansseja löytyisi.
Suomennoksesta voisin sanoa, että hieman epäloogiselta vaikutti, kun ensin sanotaan Paulin kotipaikkaa Kirrin Bayksi, sitten vähän ajan päästä puhutaan Kirrinlahdesta. Ehdoton käännöskukkanen on "rautaportaitten jätteet". Parempi käännös olisi ollut rautaportaitten jäänteet.
Myös massuttaen sana on liian lapsellinen ja tekee hallaa tarinalle, mutustaen olisi parempi eikä niin lässynlässyä.
Suomennoksessa on myös monia eläviä kielikuvia, kuten meren elämöinti, tuuli karjui, ja lukko ... parahtaen.
Viisikot ovat lasten seikkailukirjoja, jotka viihdyttävät vielä aikuisenakin. Niissä on ripaus arkea, ripaus seikkailua ja aina onnellinen loppu. Mitä muuta tarina tarvitseekaan. Mukavia kesäpäivän tai sadeilman lukemisia, tai talvi-iltana, kun on pimeää, niin kääriytyä huopaan ja antaa seikkailun viedä muassaan Brittein saaren tuulisille nummille tai kaivosluolien hämärille painanteille.
----
Viisikko-maratoniin minut innosti siis Villasukka kirjahyllyssä. Viisikoista on kirjoittanut myös mm. Lumiomena, Zephyr, Riina, Sonja,
Viisikko aarresaarella -kirjasta on kirjoitettu myös täällä: kirja ja kuppi kaakaota, vinttikamarissa
Muistan vielä kuin eilisen päivän kun muutin toiseen kouluun, kun ensimmäinen koulu lakkautettiin. Uusi koulu toi paitsi uuden ystävän myös uudet kirjat, myös Viisikot. Ne olivat aina jollakulla lainassa. Itse pyysin aina jouluisin ja merkkipäivinä lahjaksi kirjoja ja Viisikko, mikäs muu oli toivelistan kärjessä. Tämä siniselkämyksinen kovakantinen on minulle se ainoa oikea Viisikko layout ja olin onnessani, kun lopulta sain kirjasarjan täydelliseksi löydettyäni yhden pehmeäkantisen pokkariversion tilalle antikvariaatista samaa sarjaa olevan teoksen. Näihin kirjoihin liittyy niin paljon muistoja ja tunnelmia, nämä on kirjoja, joista en hevillä luopuisi. Hassua, sillä tarinoiltaan nämä ovat hyvin yksinkertaisia, simppeleitä. Ehkä se viehätys piilee juuri siinä. Sen, mitä ei ole kirjoitettu, voi mielessään kuvitella ja yhtä paljon kuin sanat merkitsee se, mitä on luettavissa rivien välistä, mitä pystyy itse sielunsa silmin näkemään ja oivaltamaan.
Viisikko aarresaarella aloittaa tämän vuosikymmeniä suosiossa pysyneen sarjan. Tarina saa alkunsa, kun sisarukset Leo, Dick ja Anne (sukunimeä ei mainita) eivät pääsekään kesälomalle tuttuun paikkaan Watfordissa, vaan lähtevätkin ennentutustumattoman serkkunsa Paulan luokse. Paula asuu merenrannalla, Kirrin Bayssä ja on aika omalaatuinen pieni tyttö.
"Hän on omituinen pikku tyttö, suuttuu kuin pippuri, kun on sillä tuulella. Mutta hänellä on hyvä sydän, hän on tavattoman uskollinen eikä koskaan valehtele. jos hän ystävystyy jonkun kanssa, niin ystävyys kestää ikuisesti."
Paulan erikoisin piirre on, että hän haluaisi olla poika ja vaatii, että häntä kutsuttaisiin Pauliksi, eikä edes vastaa, jos joku erehtyy kutsumaan häntä Paulaksi (kuriositeettina mainittakoon, että nimesin toisen niistä kahdesta nukesta, jotka lapsena omistin Paulaksi). Hän osaa uida ja kiipeillä kuin kuka tahansa poika, tytöt - pah! Niin hän ajattelee.
Paulilla on myös koira Tim. Viisikko muodostuu siis neljästä 10-12 -vuotiaasta lapsesta ja sekarotuisesta koirasta,
Tutustuminen lähtee ensin vähän nihkeästi käyntiin, sillä Pauli loistaa poissaolollaan serkkujen saapuessa, mutta ei aikaakaan, kun lapsista tulee mitä parhaimmat toverukset.
Paulin isä, Peter on tiedemies, äiti Fanny äidillinen kotirouva, jolla on rikas tausta, sillä Fannyn suku on omistanut yhtä ja toista lähiseudulla, muun muassa läheisen Kirrinin saaren linnoineen. Saaren Fanny-äiti on antanut Paulille. Nyttemmin Paulin perhe on köyhähkö ja he asuvat vuosisatoja vanhassa maalaistalossa. Saatoin aivan nähdä tuon talon, merenranta lähellä, nummitausta, hieman syrjässä muusta asutuksesta. Tosin, en tiedä, kuinka toduudenmukainen tuo slmiini piirtynyt kuva mahtoi olla.
Eräänä päivänä, kun lapset lähtevät tutustumaan saareen nousee kova myrsky, joka nostaa saaren edustalla, meren pohjassa maanneen hylyn. Hylyn on joskus omistanut Paulin isoisän isoisän isä, ja sillä on kuulema kuljetettu kultaa, joka on sittemmin salaperäisesti kadonnut.
Lapset löytävät hylystä lippaan ja lippaasta kartan, joka johdattaa aarteen jäljille. Vaan aarteen jäljillä on muitakin kuin Viisikko.
Tässä siis juoni lyhykäisyydessään. Seikkailun tiimellyksessä Viisikoissa syödään, ja syödään rutkasti. Täytyy sanoa, että kun lukee, mitä kaikkea Viisikko ahtaa suuhunsa hedelmävanukkaasta voileipiin niin auttamatta tulee nälkä ja alkaa kaivata jotain hyvää.
Leo, Dick, Anne ja Pauli ovat siis tyypillisiä kasvavia lapsia, Reippaita aikakautensa lapsia. Kirjat on kirjoitettu II maailmansodan aikana tai sen jälkeen. Viisikko-tarinat ovat kuitenkin jollain tasolla ajattomia. On vaikea luoda ajallista aspektia tarinoille. Tosin Paulin isän tiedemiestyön kautta tulee sota ajan keksintöineen jollain tasolla esille. Sotaa ja sen taustatekijöitä ei siis tule esille, mutta pieniä vinkkejä ajan vaikutuksista tarinan juoneen voi saada. Tosin lapsilukija ei ehkä näitä tule ajatelleeksi ja huomanneeksi. Lapsi kokee vain seikkailun ja sen mukaan tuomat fibraatiot selkärangassaan ja sisikunnassaan.
Viisikkoja on luonnehdittu jollain tasolla rasistisiksi, mitä en kyllä itse allekirjoita. Ainakaan tässä ensimmäisessä kirjassa en huommannut mitään epäkorrektia tai muukalaisvihaa. Ainoa, mikä hieman mietitytti, oli, kun Leon, Dickin ja Annen isä kutsui lapsiaan sanalla pentu ja "kertojaminä" sanoi Timiä rakki-koiraksi.
Roistojakin tässä oli, mutta heitä ei kovin monilla sanoilla kuvata. Kovin paatuneita he eivät kuitenkaan ole, koska antavat vangitsemilleen lapsille ruokaa. Kehnoja luonteen- tai fyysisiä piirteitä ovat lähinnä tyly ja karkea ääni. Tosin toinen roistoista on perin kohtelias, mikä on kuitenkin otettava ironiana.
"Rakas pikku ystäväni, et sinä nyt kotiin lähde, et ollenkaan, ensimmäinen miehistä sanoi. Samalla hän tarttui Pauliin ja työnsi hänet takaisin luolaan."
Mikä minua kummastutti, oli se, mistä mies tiesi, että Pauli on tyttö, kun tämä pukeutui kuin pojat ja teki parhaansa muistuttaakseen poikaa. Äänestä? Ei välttämättä, sillä eikös ennen äänenmurrosta kaikkien lasten ääni ole vähän samankaltainen. No, niin tai näin, niin ei nämä niin simppeleitä tarinoita ole, etteikö nämä kuitenkin ajatuksia herättäsi ja etteikö nyansseja löytyisi.
Suomennoksesta voisin sanoa, että hieman epäloogiselta vaikutti, kun ensin sanotaan Paulin kotipaikkaa Kirrin Bayksi, sitten vähän ajan päästä puhutaan Kirrinlahdesta. Ehdoton käännöskukkanen on "rautaportaitten jätteet". Parempi käännös olisi ollut rautaportaitten jäänteet.
Myös massuttaen sana on liian lapsellinen ja tekee hallaa tarinalle, mutustaen olisi parempi eikä niin lässynlässyä.
Suomennoksessa on myös monia eläviä kielikuvia, kuten meren elämöinti, tuuli karjui, ja lukko ... parahtaen.
Viisikot ovat lasten seikkailukirjoja, jotka viihdyttävät vielä aikuisenakin. Niissä on ripaus arkea, ripaus seikkailua ja aina onnellinen loppu. Mitä muuta tarina tarvitseekaan. Mukavia kesäpäivän tai sadeilman lukemisia, tai talvi-iltana, kun on pimeää, niin kääriytyä huopaan ja antaa seikkailun viedä muassaan Brittein saaren tuulisille nummille tai kaivosluolien hämärille painanteille.
----
Viisikko-maratoniin minut innosti siis Villasukka kirjahyllyssä. Viisikoista on kirjoittanut myös mm. Lumiomena, Zephyr, Riina, Sonja,
Viisikko aarresaarella -kirjasta on kirjoitettu myös täällä: kirja ja kuppi kaakaota, vinttikamarissa
Kommentit