agneskotiopettajatar-normal.jpg

Anne Bronte

Agnes Kotiopettajatar

Karisto, 1988

Alkuteos: Agnes Grey

Suomentanut Kaarina Ruohtula

 

Anne Bronten Agnes kotiopettajatar on Agnes Greyn päiväkirjanomainen elämäntarina, nuoren ihmisen päämäärätietoisuudesta, unelmista ja toiveista. Agnes on elänyt suojattua elämää papintyttärenä, kunnes perhettä kohtaa taloudellinen kriisi. Unelmat rikkaammasta ja paremmasta elämästä uppoavat haaksirikkoutuneen laivan mukana ja perhe joutuu elämään niukemmin. Auttaakseen perhettään Agnes päättää ryhtyä kotiopettajattareksi.

Agnes ei tiedä mihin on ryhtynyt saapuessaan Bloomfeldin perheeseen kasvattattamaan kolmea lasta. Lapset ovat oikeita kauhukakaroita. Olen lukenut tämän tarinan joskus vuosia sitten. Muistan, minkä kauhuntunteen koin lukiessani Tom Bloomfeldin eläinrääkkäyksistä ja asiaa ei parantanut Agneksen "armollisuus", joka aiemmin puistatti minua ihan yhtä paljon, kuin ajatus, että lintupolot olisivat jääneet Tomin käsiin revittäväksi. Yäk!

No, Agnes toki yrittää parhaansa ottamassaan kasvatustehtävässä, mutta ei onnistu sillä tavalla kuin on nuoruuden innossa ajatellut. Kaiken lisäksi hän saa häpeäkseen potkut.

Agnes palaa kotiin, mutta ottaa pian toisen paikan, tällä kertaa Myrrayn perheessä, jossa on kaksi lasta ja muutama poika. Poikien lähtiessä kouluun Agneksen vastuulle jää Rosalien ja Matildan kasvattaminen. Rosalie on kevytkenkäinen huikentelija ja Matilda oikea poikatyttö, joka kulkee mieluummin metsällä ja seurustelee tallipoikien kanssa. Kuitenkin Rosaliesta ja Agneksesta tulee jonkinlaiset ystävähköt.

tässä uudessa paikassa Agneksessa herää myös uudenlaiset toiveet.

"Typerä ilo, hupsut unet, toiveet vailla todellisuuspohjaa, sanotte varmaan, enkä uskalla väittää teidän olevan väärässä, sillä samanlaisia epäilyjä nousi omaankin mieleeni usein. Toiveemme ovat helposti syttyviä: olosuhteet ovat kuin tulukset, ne iskevät alituiseen kipinöitä, jotka sammuvat pian, elleivät satu singahtamaan helposti syttyviin toiveisiimme - ne syttyvät heti ja toivon liekki leimahtaa hetkessä."

Nuori apupappi, herra Weston ei ole kauneudella pilattu. Hänessä on kuitenkin luonnetta enemmän kuin yhdessäkään toisessa kirjan henkilössä. Kuitenkin herra Westonkin on vain meis ja altis Rosalien flirttailulle, vai onko sittenkään?

Agnes kotiopettajatar on täynnä opettavia anekdootteja ja uskonnollisia ohjeita, mikä minua hieman häitsee, Ei siksi, että vieroksuisin hengellisiä arvoja, päinvastoin, arvostan niitä suuresti. Tässä kirjassa vain tämä arvokeskustelu on liian läpinäkyvää. Toisaalta se on ymmärrettävää, koska Agnes on papin tytär ja kirjailijakin on papin tytär ja aikansa lapsi.

 Kirjan kerronta on enemmn tarinoivaa kuin dialogista. Tarina etenee aina puoliväliin kirjaa Agneksen vain kertoessa ylimalkaisia piirteitä tilanteesta ja ihmisistä, keitä he olivat, millaisia jne. Puolivälin jälkeen alkaa jo tapahtuakin enemmän, vaikka suurimmaksi osaksi kirja on siis Agneksen tunnelmien kuvausta eikä niinkään tapahtumia ja keskusteluja. Pääpaino on siis Agneksen mielenliikkeissä.

Verratessani tätä kirjaa Bronten toiseen romaaniin Wildfell Hallin asukkaaseen, täytyy sanoa, että pidin enemmän Wildfell Hallista kuin Agneksesta. Siinä, missä Wildfell Hallin ilmapiiri oli salaperäisyydestään huolimatta ilmava ja raikas, on Agneksen tarina kuin englantilainen olohuone plyysheineen ja ketunmetsästystä esittävine tauluineen, kodikas, mutta hmm. hieman pölyä keräävä.

Avioliitosta:

"Miehen tehtävä on viihdyttää vaimoa eikä vaimon viihdyttää miestä. Ja ellei mies ole tyytyväinen vaimoonsa sellaisena kuin hän on - ja lisäksi kiitollinen siitä että omistaa hänet - hän ei ole vaimonsa arvoinen, se on minun mielipiteeni", sanoo rouva Thomas Ashby, eli Rosalie Myrray. No, tästä mielipiteestä voi olla montaa mieltä, mutta tuskin nykynainen ainakaan suvaitsisi ajatella, että hänet omistettaisiin ja muutenkin tämä näkemys kuvastaa hyvinkin Rosalien pinnallista ja itsetyytyväistä elämänasennetta.

Äitiydestä:

"Mutta  enhän toki voi omistautua yksinomaan lapselle", hän (Rosalie) sanoi."Sehän voi vaikka kuolla - eikä se mikään ihme olisikaan".

Ei voi lukiessa kuin silmiään pyöritellä tälle näkemykselle. Toisenlainen asenne on Agnes Greyllä, joka ajattelee lapsistaan Edvardista, Agneksestä ja pikku Marystä. että he ovat sangen lupaavia ja ettei heiltä pidä puuttuman mitään, minkä äidin huolenpito voi heille antaa.

Koskettava sitaatti, jonka itsekin allekirjoitan:

"Kun meitä ahdistavat surut ja huolet tai kun meitä pitkään painaa jokin voimakas tunne, joka meidän on pakko salata ja jonka suhteen emme voi saada  tai etsiä myötätuntoa ainoaltakaan elävältä olennolta, ja kun emme kaikesta huolimatta halua  emmekä voi tukahduttaa tunnetta - silloin etsimme usein lohtua runoudesta."

----

Agneksen tarinan on lukenut ainakin Pii, joka pitää tarinaa kielellisesti yksinkertaisena ja pelkistettynä ja totta, sitä se suuresti onkin. Pelkistettykin voi kuitenkin olla antoisaa ja kaunista, ekkä Agnes, kotiopettajatar sinänsä huono kirja ole.

----

1800-luvun kirjat