viisikkopulassa-normal.jpg

Enid Blyton

Viisikko Pulassa

Tammi, 1969

Alkuperäisteos Five get into trouble

Suomentanut Heidi Järvenpää


- Tämä ei vetele, huomautti Dick ja kääntyi ajamaan pientä metsikköä kohden. Pyörä luiskahti uhkaavasti. - Tämä ei saa jatkua. Me emme pääse minnekään, jos te tytöt joka hetki pulisette ruoasta, Leo, mitä tuumit pienestä lounaasta? He nauttivat suunnattomasti ateriastaan, joka oli retken ensimmäinen. Kaikkialla loistivat kevätesikot, ja jostakin läheltä kantautui puhkeavien orvokkien tuoksu. Pähkinäpensaassa lauloi rastas aivan haljetakseen, ja sen hengähtäessä visersivät peipposet. - Oskerteri ja lavastus ovat täydelliset, sanoi Leo ja osoitti kädellään esikkoja ja laulavia lintuja. - Hienoa! Puuttuu vain hovimestari, joka toisi ruokalistan. Yhtäkkiä hypähteli kaniini aivan heidän lähelleen pitkät korvat kysyvästi pystyssä. - Hei hovimestari! Huudahti Leo. - Mitä teillä on tänään? Ihanaa kaniinipaistia? Kaniini katosi kuin salama...


On pääsiäisloma, Viisikko jälleen yhdessä. Tällä kertaa he saavat luvan lähteä polkupyöräretkelle. OIkeastaan heidän olisi pitänyt viettää lomaansa Kirrinissä, Paulin kotona, mutta Paulin isä joutuu lähtemään jollekin tärkeälle matkalle ja ottamaan puolisonsa mukaan. Alku vaikuttaa rennolta ja jopa sadunomaiselta, kunnes Viisikko kohtaa pojan Richardin. Richard on rikkaan perheen kasvatti, ajattelematon ja hemmoteltu, sen saavat muut lapset pian todeta. Richard on saanut itselleen vihamiehen entisestään kotiopettajastaan Rookystä, joka on päättänyt kostaa Richardille ja maksaa kalavelat tämän isälle. Rookyn miesten ajaessa Richardia takaa he kohtaavat Dickin, joka on pysähtynyt Annen kanssa korjaamaan pyöränkumia Leon ja Paulin lähtiessä etsimään paikkaa, josta ostaa ruokaa. Rookyn miehet sekoittavat Dickin Richardiin ja ottavat tämän mukaansa tämän vastusteluista huolimatta. Anne, joka on kiivennyt puuhun ja katsellut sieltä tapahtumia on kauhuissaan.

Niinpä niin. Siinä sitä ollaan taas keskellä seikkailua. Viisikko pulassa on aika goottisävytteinen kirja. Tiheä, sankka metsä, hylätyt ränsistyneet talot kaivoineen, Pöllöviita muureineen - tihentää tunnelmaa. 

Kirjan henkilöitä:

Richard Kent, rikkaan miehen hemmoteltu ja ajattelematon poika

Rooky, vankilassa istunut Richardin entinen kotiopettaja

Herra Perton, Pöllöviidan omistaja

Aggie, keittäjä, Hunchyn sisko, arka ja kaltoinkohdeltu nainen, jonka ystävällisyys auttaa lapsia heidän seikkailussaan

Hunchy = kyttyräselkäinen, julmakasvoinen mies, joka ei häikäile antaa myrkkyä Timille, jos niin käsketään tekemään

Verrattuna Viisikon edelliseen seikkailuun, Viisikko ja aavejuna (Luffyyn viitataan tämän kirjan alussa) on Viisikko pulassa suorastaan jännittävä. Jos ei olisi lukenut kirjaa aiemmin, voisi hyvin tuntea pientä väristystä niskavilloissaan lukiessaan, kuinka Rooky tarttuu Richardiin ja ravistelee tätä kuin rotanpoikaa hyppysissään.

Richardin pelokkaan olemuksen vastapainona on Leo, joka seikkailussa kasvaa miehenmittoihin.

- Nyt lopetatte tuon, hän sanoi. - Päästäkää poika irti. Vai ettekö jo ole tehnyt tarpeeksi - olette pitänyt meitä vankeina kokonaisen yön - ja nyt puhutte lapsen ryöstöstä! Ja juuri olette palannut vankilasta. Haluatteko sinne takaisn?

Täytyy sanoa, että todellisuus voisi olla jotain muuta, jos varhaismurrosikäinen poika kohtaisi kylmäverisen roiston kasvokkain. Ei silti, kun tietää, että eihän nämä kuvaakaan todellisuutta niin seikkailu on seikkailua, jonka myötä pääsee irti arjen harmaudesta, saa hetken olla kuin sankari itsekin, kun myötäelää lasten kohelluksissa.

Blytonille ominainen ironia sävyttää tämän seikkailun dialogia. Ironiaa harrastaa lähinnä lapset. Mikä hieman harmittaa on se, että tämä ironia on vesitetty turhilla selityksillä, mutta ehkä se lapsilukijaa ajatellen on hyväkin.

Myös Hunchyn hahmo hieman mietitytti. Hänet kuvataan kyttyräselkäiseksi ja julmakasvoiseksi. Tuskin Blytonin tarkoitus on kuitenkaan halveksia tai katsoa alentuvasti ruumiillisesti poikkeavia, jotka eivät fyysisille vammoilleen voi mitään, tai että kyttyräselkäisyys ja julmuus olisi jotenkin aina yhdistettävissä toisiinsa. Itselleni tuo kyttyräselkäisen miehen hahmo lisää keskiaikaista pimeää tunnelmaa ja tuo tummia sävyjä muutenkin synkkään maisemaan. Sitäpaitsi, jos roistotkin kuvattaisiin vain ja ainostaan  kauniiksi, hyväryhtisiksi (herra Pertonin puolestaan voisi hyvinkin kuvitella laiskanletkeäksi hienostoherraksi, vähän kuin englantilainen aatelisherra, jolla ei ole oikein mitään tekemistä) ja tavallisen oloisiksi tai jätettäisiin täysin vaille kuvausta, niin mitä jäisi jäljelle?

Suhde Richardin ja muiden lasten välillä on paljonpuhuva. Se kuvastaa sitä ainaista taistelua, mikä lasten välillä ja ystävyyssuhteiden syntymisen välillä vallitsee. Se kuvastaa myös sitä ajattelua, että reippaus on hyve. Leon ja muiden lasten suhtautuminen Richardin ajattelemattomiin tempauksiin vaikuttaa hieman kylmältä, joskin Anne välillä kokee säälintunteita poikaressua kohtaan. Richard itsekin myöntää että on raukka. Hän ei vain mahda sille mitään.

- Kyllä voit, vastasi Leo kylmästi. - Ei kenenkään tarvitse olla raukka. Raukkamaisuutta on juuri se, että ajattelee omaa viheliäistä nahkaansa sen sijaan, että ajattelisi muita. Jopa pikku Annekin on enemmän huolestunut meistä kuin omasta itsestään - ja juuri sen vuoksi hän on rohkea. Hän ei voisi olla raukka, vaikka hän yrittäisikin.

Kovaa puhetta pienelle pojalle. Viisikko pulassa ei olekaan vain seikkailua, se on myös kasvua ja itsensävoittamista. Richardkin sen lopulta saa kokea, kun häpeänpuna vaihtuu toverilliseen ylpeyteen.

Ei hullumpi seikkailu.

Hulvaton sanonta:

Kissanpoikasia päässä