pimeavalo-normal.jpg

Mette

 Newth

Pimeä valo

alkuperäisteos: ?

suomentanut Katriina Savolainen

Tammi, 1998

243 s.

"Äkkiä hänen päässään kajahti selkeä huuto: Sinun ei tarvitse sietää tätä! Juokse valoa kohti, juokse vapautta kohti! Käytä siipiäsi, nyt. nyt! Ja hän lähti juoksemaan pitkin siltaa, joka hohti pimeää valoa ja heittäytyi sokaisevaa valoa kohti. Kuului kolahdus helähtävä korkea ääni, sitten joku esti häntä putoamasta ikkunasta."

Tora on 13-vuotias tyttö. Hän sairastuu lepraan, eli spitaaliin. Toran spitaalitautinen äiti on tehnyt itsemurhan. Toran paras ystävä on Endre jonka kanssa Tora tekee vaellusretkiä Norjan tuntureille, uneksii kunnes pitäjän pappi vie hänet spitaalisten hoitokotiin.

Pimeä valo on mielenkiintoinen  kirja yhdestä maailmanhistorian kamalimmasta taudista ja sen vaikutuksesta ei vain fyysiseen olemukseen vaan mielenliikkeisiin. Kuvaukset irtoavista ruumiinjäsenistä ja löyhkästä saa lukijan ihon kananlihalle. Pimeä valo ei ole silti synkkä kirja, eikä lohduton kirja. Karu se on kuitenkin on.

Pimeä valo aiheestaan huolimatta runollinen teos. Sen kerronta on, miten sen sanoisi, ei kovin arkista. Tarinassa liikutaan aika paljon ajatusten tasolla, katsellaan asioita Toran silmin ja miettein. Ajallisesti liikutaan "olevassa ajassa ja takautumissa. Teoksessa on paljon pohdintaa uskon ja epäuskon välillä, uskonnollisista aspekteista huolimatta en pidä tätä niinkään hengellisenä teoksena, päinvastoin, tämä taitaa olla, jos ei nyt aivan ateistinen kirja, niin ei puhtaasti kristillinenkään.  Toisaalta ymmärtää sen kipuilun, jonka nuori ihminen kokee joutuessaan elämään elävänä kuolleena.

Juonellisesti kirja on suht yksinkertainen ja silti ei kovin helposti lähestyttävä. Paikka paikoin joutuu pohtimaan yhteyksiä ja kuvioita. Myös muutama juonijuuri jää keskenkasvuiseksi jättäen aukkoja, kysymyksiä. Näin esimerkiksi Toran ja kirjan toisen merkittävän hahmon Synnoven välinen yhteys. Miksi Synnove toi Toran mieleen hänen äitinsä?

Kirjailija on saanut Pimeään valoon innoitusta Dante Alighierin Jumalaisesta näytelmästä, Paal-Helge Haugenin Annesta (aivan outo teos minulle), Miguel de Cervantes Saavedran Don Quijotesta sekä Jonathan Swiftin Gulliverin matkoista. Kirjassa mainitaan myös Ludvig Holbergin NIels Klimin maanalainen matka (jonka kuvaukset herätti uteliaisuuden). Pimeän valon lähdemateriaalina on kuvaus Norjan Bergenissä sijainneen ST.Jorgens Hospitalin kuvaukset leprapotilaista ja muuta arkistomateriaalia.

Kaiken kaikkiaan Pimeä valo oli vaikuttava lukukokemus. Se jätti jäljen, joka ei kovin helposti haihdu.

Pimeä valo ei pääty pimeään. Se päättyy aika onnellisesti ottaen huomioon tilanteen. Silti, kirjan nimeä jäin miettimään. Väkisinkin tulee mieleen Raamatun jae: Jos valo, joka teissä on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan pimeys.

Loppupäätelmänä sanoisin, että Pimeä valo on melkoisen filosofinen kirja.

----

Sara, P.S. RAKASTAN KIRJOJA -blogista on myös lukenut Pimeän valon ja on sitä mieltä, että tämä on ihana, kaunis pieni tarina.

EDIT: HÄnen bloggauksensa valossa itsekin ymmärsin tästä kirjsta enemmän, ennen kaikkea sen, että tämän pohjimmainen sanoma on itseensä luottamisessa ja eteenpäin katsomisessa, elämä on elämisen arvoista, vaikka vaikeudet kävisivätkin päälle.

---- ---- ----