Birgitta Järvstad

Huomista kohti

Otava, 1962

160 s.

Alkuteos: Väg mot i morgon

Suomentanut Salla Kivimaa

Päähenkilö: Nuori 17-vuotias tyttö, nimi jää auki

Miljöö: aikuistuvan lukiolaisen mielenmaisema, ruotsalainen yhteiskunta 60-luvulla

Teemoja: aikuistuminen, nuoret versu aikuiset -ristiriita, tunteet, kuolema, itsetuntemus, rakastuminen

Kerronta: Nuoren pohdintoja elämästä ja tuntemuksista minä-muodossa. Erikoisen näkökulman kerrontaan tuo nuorten ja vanhojen vastakkainasettelu, jolloin kerronnassa ei enää pohdita asioita minä-näkökulmasta, vaan puhutaan meistä ja heistä.

Juoni: Varsinaista juonta ei ei niinkään ole, vaan tarina kehittyy nuoren pohdintojen kautta tunteistaan ja tapahtumista parin kouluvuoden aikana päättyen ylioppilaskirjoituksiin. Sinä aikana nuori tyttö ehtii kokea niin ensirakkauden kuin menetyksen, tunteiden ylä- ja alamäet, perheongelmat, kun äiti lähtee toisen miehen matkaan - ihmisen elämän aurinkoiset kuin varjopuolet ja tuneiden koko kirjon.

Miksi luin tämän kirjan: Katselin kirjan kantta pitkään kirpputorilla, jotenkin se veti puoleensa. Ei tämä ihan huono kirja ollut, kerronta oli sujuvaa, hyvin etenevää, jos se olikin enempi nuoren ihmisen sisäistä pohdintaa ja vähemmän dialogista ja kerronnallista. Esimerkiksi ympäristön ja ihmisten kuvaukset ja niin sanottu "maalaileminen" loistaa poissaolollaan. Pääpaino on "päiväkirjamaisessa" tunteiden erittelyssä - elämäntuskaa, sitä se kai on tämä kirja.

" Kun eräänä iltana lepäsin sängylläni kädet pään takana tuijottaen kattoon ja kuunnellen sadepisaroiden putomaista kattoon, tunsin kuinka suunnaton yksinäisyyteni oli. MInusta tuntui siltä, että olin menettänyt kosketuksen kaikkeen, etten elänyt enää. Yhdessä Jörgin kanssa minä olin elänyt, kuulunut elämään, ottanut osaa; nyt olin kaiken ulkopuolella niin kuin olin ollut sitä ennen. Tunsin uudelleen rajusti, mitä olin menettänyt. Taoin käsiä seinää vasten, asetuin polvilleni, löin käsiä tyynyyn, työnsin pääni siiihen ja sanoin kerta kerran jälkeen: ei, ei, ei. Äiti tuli sisään, istuutui viereeni, siveli hiuksiani. - Mene pois, sinä et kuitenkaan voi ymmärtää, ethän sinä ol menettänyt ketään. Mene herran tähden, mene, anna minun olla yksin."

Kirja on kirjoitettu 60-luvulla, mikä näkyy ja kuvastuu, ei kirjan pohdinnat kuitenkaan vanhentuneita ole. Jossain määrin voisi sanoa, että tämä on aika modernikin kirja. Kirjan arvomaailma on vähän liian vapaa minun siihen samaistuakseni, Kokonaisuutta katsoen ei tämä ihan luotaantyöntäväkään ollut. Kyllä tästä sai jotain näin "puritaaninenkin" luonne. Tuo äskeinen lainaus kolahtaa aika kohdalle.

Muutama, tavalla tai  toisella kolahtava lainaus lisää:

- Ei kujkaan tyttö voi olla pitämättä siitä, että mies tarttuu häneen.

- Minä voisin tehdä hänestä kaiken ennen kuin kukaan toinen on tehnyt hänelle mitään. --- --- --- haluan luoda ja muovailla hänet oman mieleni mukaiseksi.

- Perhosen lepattava lento on pommitetun kaupungin raunioiden yllä kauniimpi kuin perhosen lepattava lento niityllä.

En ihan ymmärrä kirjan nuorta naista, miten hän saattoi valita, niin kuin valitsi. Jos hän ei pitänyt miehestä, joka tarttuu häneen varoittamatta niin sitten hän kuitenkin menee ja rakastuu mieheen, jossa on kaikki narsistin piirteet. Toisaalta, ymmärrettiinkö narsismin päälle 60-luvulla?

----

Tällä mukana Le Masque Rougen bingohaasteessa, ruutuna kannen perusteella valittu.