Aino Kallas

Barbara Von Tisenhusen

Liivinmaalainen tarina

Otava, 1923

96 s.


Luettuani aikoinaan Aino Kallaksen Reigin papin oli niin vaikuttunut kyseisestä teoksesta, että halusin tutustua myös Barbara Von Tisenhuseniin.

Barbara Von Tisenhusen on mielenkiintoinen pieni tarina, jonka päähenkilö on ylhäissyntyinen orpo neito, joka sai kodin lapsettoman tätinsä Anna von Tödwenin luona. Tarinan kertojana on Rannun kirkkoherra Matheus Jeremias Friesner. Kerronta on arkisen runollista ja yksinkertaisen dramaattista, jossa pienin tehokeinoin saadaan aikaan jännitteitä ja kuljetetaan tarinaa kohden huipennusta.

Reigin papin tavoin kyseessä on surullinen tarina. Itse kuitenkin koin, että Barbara ei tarinana  tehnyt yhtä syvää vaikutusta minuun kuin Reigin pappi, jos kohta tarinankerronta olikin paikka paikoin tarinan aiheeseen nähden kovinkin "kaunista".

Toisaalta, Barbara von Tisenhusenia voisi verrata luonnonkulkuun. Barbara on nuori, seitsentoistavuotias neitonen, elämänsä keväässä ja puhkeaa kukkaan rakastuessaan. Vaan kesän mentyä, tulee talvi ja kukat kuihtuvat. Onhan talvessakin toki kauneutensa, tarkoitan vain sitä, että niin kuin luonnossa, myös tässä tarinassa lomittuvat kauneus ja rumuus, rakkaus ja viha, hyvyys ja julmuus, Elämä on valoa ja varjoa. Ja totta kyllä, Barbaran kohtalo on kylmä kuin vesi.

Aino Kallas käyttää mielenkiintoisia sanoja, jotka hykkerrytävät lukijaa mukavasti, ajatellaanpa vaikka neulaneitsyitä. Täytyy sanoa, että pidän paljon tästä sanallisesta ilmaisutavasta, jolla tarina on rakennettu.

Barbara Von Tisenhusenia voisi verrata arkkiveisuihin siinä mielessä, että sen taustalla voisi olla todeliisuuspohjaa tai kansan suussa kulkeneita tarinoita, vaikea kuitenkin sanoa, missä määrin tarina on historiaa ja missä määrin mielikuvitusta. Lienee kuitenkin totta, että ennen muinoin säätyrajat olivat tarkoin määriteltyjä ja avioliittoja ylhäisten ja alempisäätyisten välillä ei katsottu suopein silmin.

Mitä tulee sirkustemppuihin ja huveihin ei 1500-luvun elämä paljon eroa nykypäivän enemmän ja vähemmän piilossa tapahtuvista eläinrääkkäyksistä ja kukkotappeluista, siinä mielessä Barbara Von Tisenhusen on hyvinkin ajankohtainen sanomaltaan.

"Niin tuli kevät lumisen ja pitkän talven jälkeen, ja tuli toukomettisen ja käen kukunnan aika, ja ihmiset, maan asujamet, aloittivat heidän askareensa, kylvönsä ja kyntönsä. Ja kirjoitettiin Anno 1553."

Ruma kaunis tarina siis tämä Barbara Von Tisenhusen. Ehdottomasti arvokas  ja luettavaksi suositeltava.

---

Barbara Von Tisenhusenin on lukenut myös Morre, joka on vaikuttunut Kallaksen balladimaisesta otteesta,