Martha Sandwall-Bergström:

Gulla ja Tomas torppari, Otava, 1974 (Kulla-Gulla och Tomas Torpare)

Gulla löytää tiensä, Otava, 1974 (Kulla-Gulla finner sin väg)

Gulla morsiamena,, Otava, 1974 (Kulla-Gullas myrtenkrona)

suomentaneet: Matti ja Kaija Turunen

Kansikuvitus: Elisabeth Kugelberg

He eivät olleet iloinen seurue laahustaessaan tietä eteenpäin ja väistyessään kunnoittavasti ojanpientareelle kun patruunan vaunut vyöryivät ohi. Siinä ei näkynyt yhtään iloisesti jutustavaa perhettä, jolla olisi edessään vapaus ja lepo. He kulkivat hiljaisina, miehet ja naiset yhtä lailla, ja hautoivat äreinä ja loppuunuupuneina omia ajatuksiaan, kintereillään nälästä marisevat pienet lapset. Kun Gulla ajoi heidän ohitseen ja näki heidän kumarat selkänsä, heidän laahustavat askeleensa, hän tunsi heidän kanettavanaan olevan taakan. Hän tiesi miltä kehossa tuntui pitkän työpäivän jälkeen, ja miten pyörryttävän toivottomalta tuntui ajatella kaikkia niitä töitä, jotka kotona odottivat tekijäänsä, jotka kaikki piti ehtiä vielä tänään tehdä. Hän tunsi köyhyyden, joka kohtaisi heidät kotivoella ja tiesi millaisia ajatuksia liikkui naisten huivien alla. Riittäisivätköhän perunat miehelle ja lapsille? Riittäisiköhän ilta-aterialle tilkka maitoa .... Lehmähän oli ehdyksissä? Ja ruisjauhot, jotka oli saatu luotolla siksi kunnes oma sato olisi ehditty puida ja jauhaa, riittäisivätköhän ne leipätaikinaan, joka piti alustaa tänään? Jos sekoittaisi sekaan puolet kauraleseitä niin sitten ehkä... Gulla tunsi tuskan kasvavan sisimmässään. Se poltti hänen rinnassaan kuin hehkuva kekäle. - Voi isoisä, hän sanoi kääntäen katseensa patruunaan... .... (Sandwall-Bergström:Gulla  ja Tomas Torppari)

Kullan Gullasta, pienestä huutolaistytötä on kasvanut nuori  seitsentoistavuotias kartanon neiti. Hän on käynyt Tukholmassa vierailulla ja tavannut jälleen koulutoverinsa Irenen ja tämän serkun Ivanin. Käynyt vierailuilla ja nähnyt "suurta maailmaa", saanut Emily-tädin suosittelemaa sivistystä. Yhä enemmän Gulla vain kokee, että Emilyn suosittelema maailma ei ole hänen maailmansa. Kotimatkalla junassa Gulla näkee nuoren miehen, joka lukee mielenkiintoisen oloisia kirjoja )  Gulla ja miehen välillä on kuitenkin juopa - sosiaalisen arvoaseman juopa. Kuinka Gulla yllättyykään, kun hän sitten tapaa miehen Höjen ruukisssa, ja pelastaa pienen Sossatinan pajan jäähdytysaltaasta.

Gulla löytää Tomasista sielunkumppanin, henkilön, joka voisi auttaa häntä lievittämään tuskaa ja köyhyyttä. Kankeasta alusta huolimatta ystävyys Gullan ja Tomasin välillä syvenee rakkaudeksi, Samalla kuitenkin mustat pilvet rynnistävät taivaalle, kun Ivan saapuu kartanoon tarkoituksenaan valloittaa Gulla itselleen.

Martha Sandwall-Bergströmin tarina nuoresta hyväsydämisestä Gullasta kuuluu kuolemattomiin tyttökirjoihin. Sen viehätys ei ole vain sadun lumoa vaan todenmukaisessa historiallisessa aspektissa, jonka kuvaus luo toimivan miljöön tarinalle.

Tarina lumoaa vahvalla kertojanotteella, jossa kontrastit luovat sopivassa suhteessa valoja ja varjoja, arkinen aherrus ja haaveet kulkevat käsi kädessä, niin kuin ihmisen elämässä kuuluukin.

Paitsi miljöötä ja otteessaan pitävää juonta hyvän tarinan kulmakiviä ovat myös henkilöhahmojen eläväisyys. Gulla päähenkilönä on ehkä sadunomainen, mutta ei liialti kuitenkaan utua ja pitsikudelmaa. Gulla on hyvä, miltei kuin ihmishahmon ottanut enkeli, mutta enkelitkään ei ole täydellisiä, eikä sitä ole myöskään Gulla. Gulla on vahva oikeudenmukaisuuden taju, sisäinen näkemys, miten asioiden tulisi olla ja luontaista hyvyyttä, mutta hän kokee myös ihmisyyden tuskat ja taistelut, kokee epävarmuutta, yksinäisyyttä ja osaa juonitellakin, kuten Irenen kutsuminen kylään samaan aikaan, kun Ivan on tulossa osoittaa.

Ivan, nuori luutnantti, joka on iskenyt silmänsä Gullaan on tarinan "pahiksia", jos niin voi sanoa. Ivan on iskenyt silmänsä Gullaan ja haluaa tämän puolisokseen, ei siksi, että hän rakastaisi Gullaa, Ivan ei ehkä edes tiedä, mitä rakkaus on. Hän haluaa Gullan omakseen tämän varojen vuoksi ja no, onhan Gulla suloinen tyttö. Ivan on jääräpää, joka ei ymmärrä Gullan ajatuksia ja luonnetta. Hän kuitenkin myöntää tappionsa sen kohdatessaan vai pitäisikö sittenkin sanoa, että hän on hieman pelkurikin, ei uskalla katsoa silmiin tekojaan, mikä tulee ilmi, kun kaunis Martina saapuu yllättäen Höjeen.

Huomionarvoista Gulla-kirjoissa on Patruuna Sylvesterin sanat rakkaudesta, "ei sellaista olekaan". Gulla uskoo rakkauteen ja Patruunakin viime käänteessä. kun hän oikein miettii asioita.

Patruuna Sylvester on Hovin isäntänä hieman ristiriitainen persoona. Patruunan olemukseen syvyyttä antaa ikä ja vanheneminen, mikä tuo oman värinsä. Ennen kova ja periksiantamaton luonne alkaakin väsyä ja hämmentyy. Patruunan sydämen on valloittanut myös pikkuinen Sossatina, joka on täysin unohtanut torppariolot ja tullut hemmotelluksi hienostelijaksi. Sossatina eli Sofia Katarina Karlberg on tulta ja tappuraa ja hieman omavaltaisen ja itsekkään luonteen takaa on kuitenkin kehittymässä hyväsydäminen tyttö, joka rakastaa "ukkiaan" suuresti.

Karlbergin lapsijoukosta kaikkein vähimmälle huomiolle jäävät kaksoset Veera ja Ville, joista on tullut neuvokkaita Mamsellin apulaisia. Gullan ohella Sandwall-Bergström on paneutunut kuvaamaan Johannista ja tämän kasvua kuurosta, alemmuudentunnoista kärsivästä pojasta varteenotettavaksi kirjailijanaluksi.

Gullan tarinan kolme viimeistä kirjaa laajentavat Höjen Hovin elämää myös Hovin ulkopuolelle. Paitsi Torppareita tarina saa lisäsävyjä pappilan perheestä, jossa neljän ahkeran ja kukoistavan tyttären vastapainona pieni Ester "kivettyisi hitaasti eläväksi ruumiiksi", jollei Tomas pistäisi muutosta alulle.

Gulla-kirjojen vahvat kontrastit tulevat esille myös Elisabeth Kuhlbergin kansikuvituksessa, jossa Gulla on kuvattu väreissä vasten miljöön harmaasävyjä. Kokonaisuus on siis kaiken kaikkiaan tasapainoinen ja harmoninen.

Gulla-kirjoja on vaikea verrata mihinkään muuhun kirjallisuuteen, jossain määrin mieleeni tulee kuitenkin Laura Ingals-Wilderin kirjat, joiden arjen kuvausta voisi verrata Gulla-kirjojen miljöön ja arjen kuvaukseen. Vaikka kirjat sijoittuvatkin eri aikakauteen ja eri maailmaan on molempien kuvaus ajasta ja paikasta tarkka antaen selkeän käsityksen millaista oli elämä tuona ajanjaksona. Wilderin kirjoissa korostuu arkitöiden kuvaukset, Sandwall-Bergströmillä ihmisen arki ja elämänmeno.

Gulla-kirjat, niin lastenkirjallisuutta kuin ovatkin, kävisivät erinomaisesti oheislukemistona historian opiskelijoille, niin selvän käsityksen ne antavat säätyyhteiskunnan oloista ja murtumisesta, köyhien asemesta ja hoidosta puhumattakaan siitä, miten suhtauduttiin niihin, joille elämä ei ollut suonut kaikkia mahdollisuuksia.

Seikkailua, romantiikkaa - kyllä, niitäkin Gullat tarjoavat, mutta paljon paljon enemmän. Pelkkä romantiikka ei jaksaisi pitkälle kantaa. Gulla-kirjoissa on vahva kantaaottava asetelma. Ne puhuvat eivät niinkään politiikkaa, vaan siitä, minkä pitäisi olla kaiken politiikan takana toimiva voima.

Gulla löytää tiensä -kirjasta löytyvä lause "Jumala siunakkoon sitä joka toi punavärin"   voisi olla kuin vaalimainoksesta, mitä se ei kuitenkaan ole. Höjen torppien kunnostus ja uusi maalipinta harmaantuneilla seinillä toi uutta toivoa ja tulevaisuuden uskoa paremmista ajoista. Kullan Gullan tarina on kertomus periksiantamattomuudesta sisäiselle äänelle, ei sanoja vaan myös tekoja  oikeudenmukaisemman maailman saavuttamiseksi.