Valokuva, käsitelty!

Eliisa Selkomaa
Lupaus
Aikamedia, 2014

”Siinä hän seisoi, hän, joka voitti kuoleman. Pieni poika kasvoi tehtäväänsä ylväästi ja riisui lopulta pimeydeltä vallan. Siinä hän seisoi, Karitsa, Uhrikaritsa, täydellisesti sovitettuaan jokaisen ihmisen itselleen kuuluvaksi. Jeesuksen kasvoilla viipyi hetken loistava hymy. Se teki hänestä inhimillisen”

Eliisa Selkomaan esikoisteos Lupaus on inhimillisyydessään hämmentävä teos, jossa  Evankeliumin ydinsanoma tulee esiin valoisasti ja omintakeisella tavalla kerrottuna.  Kahden raamatunhistoriallisen äidin Marian ja Elisabetin sielunmaisemaan eläytyen Selkomaa kertoo tutun tarinan yksinkertaisen lämpimästi ja arjen tasolta, raivaten uusia ja mielenkiintoisia sanapolkuja.

Viehätyin suuresti dialogista Marian ja Elisabetin välillä, dialogista, joka ei ole niinkään verbaalista kuin ajatuksen tasolla vuorottelevaa näkökulman vaihtelua. Lukijan mieleni täyttyi odotuksesta  -  mitähän tästä kehkeytyy. Kirjan keskivaiheilla teos sai  yllättäen toisenlaiset kasvot, kerrontaan tuli muutos, toisaalta tarina syveni, sai lisää sävyjä, jos kohta jouduinkin hakemaan uudenlaista lukurytmiä. .

Lupaus on suurelta osin vastakohtien kirja. On nuori Maria ja  iäkäs Elisabeth ja on jumalallinen ja inhimillinen. Niin päähenkilöiden kuin lukijan mielessä taistelevat usko ja epäusko.

Heille, jotka pohtivat asioita teologisesta näkökulmasta Lupaus herättää  kysymyksiä. Heille taas, jotka miettivät sitä, onko Jumala  liian etäinen ja kaukana ihmisen arjesta Selkomaan kirja antaa uusia näkökulmia.  Lupaus nostaa pyhimykset jalustalta  ja saa katseen tähyämään korkeuksia. Sillä, oliko Haifan kaupunkia Jeesuksen aikana olemassa ja kutsuttiinko Jerusalemin länsimuuria Itkumuuriksi Augustuksen aikoina, ei lopulta ole merkitystä,  sillä  Lupaus ei koske ainoastaan aikaa vuosituhat tai kaksi sitten. Lupaus on tätä päivää. Lupaus on nyt -  Hetki, jossa mennyt ja nykyisyys sulautuvat yhdeksi.
 
”Odottaessamme meistä itsestämme paljastuu mielenkiintoisia ja jopa yllättäviä piirteitä. Löytyy  juuria ja huoneita, joita emme arvanneet kantavamme mukanamme.”  Näin kuvailee  Elisa Selkomaa itse esipuheessaan kirjankirjoittamisprosessiaan. Näin käy myös lukijalle. Vaikka Selkomaan lähtökohta on ensisijaisesti ollut Jumalan lupauksessa ja sen täyttymisessä on Lupaus-teoksessa juuria ja polkuja, jotka levittyvät laajemmalle. Erityisesti kirjasta ponnahtaa esiin äidin ja lapsen välinen side. Voisiko se allegorisesti  kuvata myös Jumalan ja ihmisen välistä sidettä?