topelius.jpg

Zacharias Topelius

Elämäkerrallisia muistiinpanoja

Julkaissut Paul Nyberg

Suomentanut Helmi Krohn

Otava, 1998

Näköispainos vuonna 1923 ilmestyneestä ensipainoksesta

393 s.

 

Tämän kirjan lukeminen  oli melkoinen urakka. Se alkoi kiinnostavasti. MInulle oli muun muassa yllätys, etttä Topeliuksella on juutalaiset juuret erään esivanhemman kautta. Alun jälkeen teksti muuttui puisevaksi. Topelius jaaritteli kaikenlaisia tapaamiaan ihmisiä. Ajattelin jo, että jätän lukemisen sikseen, mutta sinnikkäästi jatkettuani teos muutuikin loppua kohden taas mielenkiintoiseksi kuvaukseksi nuoren pojan kasvusta ja elämästä aikana, jolloin Suomi nosti profiiliaan kansakuntien joukossa.

Topeliuksen kerronta on aika erikoista. Välillä hän puhuu itsestään kolmannessa persoonassa poikana, joskus suoraan. Vaikka teoksessa on päivämäärät ja vuodet mainittu kertomassa mistä ajanjaksosta on kyse, niin kerronta ei kuitenkaan ole mielestäni niinkään kronologista kuin erilaisia muistikuvia. Kirjan lopun viitteet ja lisäselvitykset kirjan julkaisijalta antavat lisävaloa ja tulkintaa tähän kronologisuuteen.

Topeliuksen luonne avautuu kirjassa hyväntahtoisena ja lempeänä, hieman huvittelunhaluisenakin, kenties. Itse hän kuvaa itseään: " Tiesin vain, että rakastin aurinkoa ja kauenutta ja että paljoa enemmän olin kotonani unelmien maailmassa kuin kovassa todellisuudessa". Ehkä hänestä juuri tämän vuoksi tuli Suomen kansan rakastettu satusetä.

Topelius oli suomenruotsalainen, hän kirjoitti ruotsiksi. Suomen kielen ja ruotsinkielen välillä käytiin jossain vaiheessa Suomen historiaa ankaraa väittelyä ja taidetaan siitä vääntää kättä vielä nykyäänkin. Erikoinen  on kirjailijan maininta siitä, kuinka joku hänen tuttavistaan harjoitteli "barbarisia suomalaisia sanoja". INo, se siitä kielipolitiikasta. Topeliuksen kanta asiaan jäi minulle hieman hämäräksi, mutta jotain kertoo tämä ote:  "Siihen saakka en ollut niinkään vähän ollut ruotsinkiihkoinen; tästä ajasta alkaen aloin muuttaa väriä; mutta kun myöhemmin lähetin nuoret tyttäreni Tukholmaan, jotta heistä tulisi suomenmielisiä oli tulos melkein päinvastainen."

Topeliuksen tunnetuimpiin teoksiin kuuluvista Välskärin kertomuksista kirjailija maiinitsee, että ne julkaistiin ensin Helsingfor Tidningarissa ja hän ihmettelee niiden saavuttamaa suosiota, kun otta huomioon "niiden huolimattoman tyylin ja sen katkonaisen tavan, jolla ne ovat kirjoitetut".

1800-luvun elmäntapa ja kansanuskomukset tulevat kirjassa hyvin esille. Uskomukset, että tyttö sai ruskean toukan  muotoisen syntymämerkin jalkaansa, koska äitinsä kenkää pitkin oli kerran ryöminyt sellainen tai että nenässä oleva punainen marjan kuva johtui siitä, että hieman vanhempi sisko oli pistänyt parin päivän ikäisen vauvan suuhun puolukan ovat mielenkiintoisia jos kohta taikauskoisia.

Ihmetyttävä seikka:

"Hänen täytettyään 14 vuotta huomasivat isovanhemmat, että hän tarvitsi enemmän hienostusta, kuin mitä he saattoivat antaa hänelle yksinkertaisessa kodissaan, ja veivät hänet mukanaan Tukholmaan. Siellä hänet pantiin kasvatuslaitokseen..."

Tämä ihmetyttää, koska sanalla kasvatuslaitos on minun korvissani pahamaisempi kaiku kuin hienojen neitien koulutukseen tarkoitetussa opinahjossa.

Elämänohje:

"Työ, rakkaus ja pienet vaatimukset laskevat Jumalan huomassa perustuksen kotionnelle, vaikka varat eivät olisikaan suuret."

Kaiken kaikkiaan tämä elämäkerrallinen teos oli siis ihan mielenkiintoinen sukellus Suomen historiaan erään aikalaisen näkökulmasta katsottuna. Teos lisäsi mielenkiintoani Topeliuksen tuotantoon ja elämään, eikä näin ollen siis ollut turha lukukokemus.

----

Tällä mukana ELÄMÄKERTAHAASTEESSA.