Aino.
]]>
Alkuvuodesta julstin Idän pikajuna -kirjallisuushaasteen, jossa tarkoituksena on matkata kirjallisesti Pariisista Istanbuliin. Itse lunastan matkalipun seuraavilla kirjoilla:
Pariisi - Hector Malotin Pieni tuntematon
Strasbourg - Helena Petäistön Aamiainen Cocon kanssa
Munchen - Akilleen palatsiin, Korfu; Sissi, surumielinen prinsessa
Wien - Anni Swanin Sara ja Sarri matkustavat
Budabest - Myrna Grantin vaellus
Bukarest - Eliel Wieselin Tuuleen tatuoitu
Varna - Bulgaria matkaopaskirja
Istanbul eli entinen Konstantinnopoli - Judith Pellan Kruunu ja valtikka..
------
Itse olen ajatellut kirjoittaa lukemistani teoksista paitsi varsinaisen postauksen myös lyhyemmän tiivistelmän tähän siitä matkaosuudesta johon kirja viittasi. Luulen, että tästä tulee ihan mielenkiintoinen "junamatka".
....
10.5.2015
Astuin Pariisissa Idän pikajunaan. Matkalukemisena Hector Malotin Pieni tuntematon, joka kuvaa Pariisia muun muassa näin:
"Ennen kahdettakymmenettä ikävuottaan Thedore ei ollut milloinkaan osoittanut taipumuksia enempää työntekoon kuin liiketoimintaankaan. Äitinsä hemmottelemana hän eli vain teatteria, kilpailuja ja muita huvituksia varten; niitähän Pariisi kyllä tarjoaa sellaisille nuorille herroille, joiden lompakko tyhjenee yhtä pian kuin täyttyykin."
Teoksen päähenkiilölle Perrinelle Pariisi ei tarjoa huvituksia. Päinvastoin surua, sillä Pariisissa hän joutuu eroamaan rakkaasta äidistään, kun tämä menehtyy sairauden uuvuttamana. Katso erillinen postaus kirjasta.
4.7.2015
Saavuin Strasbourgiin Helena Petäistön matkaoppaan Aamiainen Cocon kanssa kera. Kirjassaan Helena Petäistö esittelee kaksikymmentäkaksi eurooppalaista kaupunkia Amsterdammista Zurichiin. Kukin luku sisältää siis yhden kaupungin esittelyn joko historiallisesta tai kulttuurisesta aspektista sekä joukon luonnehdintoja kaupungin hotelleista ja kahviloista puhumattakaan ostospaikoista.
Strasbourgista Petäistö kertoo kaupungin olevan kahden suuren Saksan ja Ranskan välissä. Historiansa aikana tämä kaupunki kun on kuulunut milloin Saksalle, milloin Ranskalle.
"Isoäitini syntyi ranskalaiseksi vuonna 1869. Kaksivuotiaana hänestä tuli saksalainen, sitten taas uudelleen ranskalainen 1918 ja taas saksalainen vuonna 1940 ja sen jälkeen kerran ranskalainen 1945, minkä jälkeen hän myös kuoli ranskalaisena. Siitä huolimatta isoäitini ei asunut koskaan missään muualla kuin Strasbourgissa" valaisi eräs täkäläinen liikemies sukunsa vaiheita - ja samalla koko Alsacen historiaa."
6.7.2015
Pysähdys Munchenissä. Sissi - surumielinen keisarinna -teoksen myötä. Teos tuo esiin paitsi Sissin syvän rakkauden Kreikan saaristoon ja mytologiaan myös sen tosiasian, että hän on syntynyt Munchenissa ja viettänyt siellä lapsuutensa Possenhofenin linnassa. Muutto tutuista luonnonläheisistä lapsuusmaisemista Itävaltaan hallitsijan puolisoksi ei ollut Sissille rakastumisestaan huolimatta helppoa. Syvät surut löivät leimansa kaunottareen.
5.8.2015
Saavuin Wienin Saran ja Sarrin seurassa. Sara ja Sarri matkustavat kirjassa tytöt matkaavat halki Euroopan ja käyvät muun muassa Sisisiliassa, Slovakiassa, Unkarissa, Itävallassa (Wien), Italiassa, Saksassa. Kaupunkeja mainitaan niin, että jo tällä kirjalla pääsisi kjo pitkälle tässä haasteessa, sillä ainkain Pariisi, Munchen ja Budapest mainitaan Wienin ohella. Oma pysäkkini olkoon nyt kuitenkin Wien.
Wienissä tytöt joutuvat pulaan, koska ovat joutuneet matkaamaan sinne ominpäin Unkarista jonne olivat karanneet Slovakian puolelta pelastaessaan Unkarilaista laitonta maasssaolijaa. Ka.iken lisäksi he eivät noudattaneet isän neuvoja, vaan matkasivat juna sijasta laivalla ja myöhästyivät sovitusta tapaamisesta. Jalat hellinä, uuvuksissa he joutuvat etsimään majapaikkaa ja lopulta, kun rahat on ihan lopussa he saavat hyvän neuvon: miksi ette mene Suomen konsulaattiin?
26.8.2015
Pysähdyin Budapestissa Everstin tyttären seurassa. Kirjan mijöö on maaseutumainen, sukkuloidaan kuitenkin Köllövarin ja Budapestin välillä. Kirjan päähenkilö Sandor Orlay muista henkilöistä puhumattakaan joutuu työnsä takia viipymään Unkarin pääkaupungissa pitkiäkin aikoja. Budapest tarjoaa paitsi valtaa myös huvituksia.
Alunperin minun piti lukea tähän Myrna Grantin kirja Vaellus, joka kertoo Unkarin juutalaisen Rose Warmerin tarinan. Luettuani muutamia lukuja minua alkoi kuitenkin kauhistuttaa, sillä hengellisestä otteestaan ja aiheen kiinnostavuudesta huolimatta teoksessa oni seikkoja, jotka saavat minut kananlihalle, enkä pystynyt jatkamaan lukemista. Onneksi löysin sitten korvaavan teoksen ja olen nyt kuitenkin saavuttanut kohteeni - Budapestin.
1.9.2015
Elie Wiesel
Tuuleen tatuoitu
Kirjapaja, 1990
Pysähdytty pikaisesti Bukarestissa lukemalla kirja Tuuleen tatuoitu, kirjoittanut Elie Wiesel. Tuuleen tatuoitu on kertomus isästä ja pojasta, suvusta ja siitä, kuinka tärkeätä ja turhaa on kantaa muistoja mukanaan, muistamisesta. Kirjan päähenkilö Elhanan Malkielinpoika Rosenbaum on Romanian juutalainen. Kun hän sairastuu muistisairauteen, lähettää hän poikansa Malkielin kerrotut elämänkokemukset mukanaan Romaniaan etsimään - niin mitä! Lohdutusta syyllisyyteen, muistia muistamattomalle.
"Muisto: Fasistit olivat ottaneet vallan Bukarestissa."
Bukarest mainitaan muutamia kertoja, lyhyesti. Tapahtumat sijoittuvat muutoin muualle, matkataan New Yorkista Jerusalemin kautta pieneen romanialaiskylään, jossa fasismi on vaihtunut kommunismiin.
21.11.2015
Eija Kondakov
Bulgaria - Ruusujen maa
Kansankulttuuri Oy,1983
Saavuin Varnaan pienen vanhentuneen matkaoppaan kera. Moni asia on ehtinyt muuttua yli kolmessakymmenessä vuodessa, Bulgariakin liittyä Euroopan Unioniin.
Varnan historiasta kuitenkin matkaoppaani kertoo, että noin 700-600 e.a.a. työntyivät vahvat megaralaiset ja miletolaiset Mustanmeren rarnnikolle perustaen uusia kreikkalaisia siirtokuntia. 7.Vuosisadan lopulla rakennettiin satama Apolloniaan (Sozopoli), sitten pohjoisempi Odessos eli Varna. Odessos nimeä ei pidä sekoittaa "Mustanmeren helmeen" Odessaan, joka sijaitsee Ukrainassa. Odessos eli Varna on alkujaan saanut nimensä Odysseuksen mukaan. Tiedättehän tuon harharetkeilijän. Varna on suurin Mustanmeren rannikkokaupungeista ja suosittu turistikohde.
Kovin paljoa ei Bulgaria - Ruusujen maa innoittanut, mutta en nyt tähän hätään löytänyt muutakaan helposti käsille saatavaa teosta, jossa mainittaisiin tai kuvattaisiin Varnaa, joten tämä kelvatkoon pysähdykseksi tällä asemalla.
Sanoisin, että "Bilet za Varna" on lunastettu.
4.12.2015
Judith Pella & Michael Philips
Saavuin pääteasemalle Istanbuliin, joka aiemmin tunnettiin nimellä Konstantinopoli.
Muutaman päivän kuluttua venäläiset saapuivat Balkanin vuorten juurelle, missä vuorijono levittyi idästä länteen koko Bulgarian leveydeltä. Tie ottomaanien pääkaupunkiin kulki suoraan vuoriston halki, ja tsaarin veli Nikolai Nikolajevits, jonka Aleksanteri oli nimittänyt Venäjän armeijan ylipäälliköksi, valitsi heidän reitikseen strategisesti elintärkeän Sipkan vuoristosolan. Nikolai Nikolajevits odotti, että matka sujuisi Sipkan kautta kevyesti, ja hän suunnitteli jo strategiaa Konstantinopolin valtaamiselle.
Samalla retkellä oli myös suomalainen joukko kärsimässä vilua ja nälkää, mutta Konstantinopoliin asti ei Tsaari Aleksanteri II joukkojaan vienyt.
Kruunu ja Valtikka on mielenkiintoinen teos, seitsenosaisen kirjasarjan aloitusosa.
]]>TÄMÄ POSTAUS ON VAIN MUISTUTUS, ei siis kommentteja tänne.
]]>Kirja nro 1.
1. Jukka-Pekka
2.Klaara
3. Marja-Liisa
4. Maca
Voittonumero on kolme (3), joka on siis Marja-Liisa.
Kirja nro 2.
Kiinnostuneita ainoastaan yksi. Arvontaa ei näin tarvita ja kirja lähtee Marja-Liisalle!
Kirja nro 3.
1, Amma
2. Jukka-Pekka
3. Klaara
4. Marja-Liisa
5. Marika Oksa
Voittonumero on kolme (3), joka löytyy Klaaralta.
Kirja nro 4.
Kiinnostuneita vain yksi, joten arvontaa ei tarvitse suorittaa Kirja lähtee Macalle.
Kirja nro 5.
1. Sara
2. Marika Oksa
Voittonumero on yksi (1), ja se on Saralla.
Kirja nro 6.
Vain yksi kiinnostunut. Ei arvontaa. Kirja lähtee Marja-Liisalle!
Kirja nro 7.
1.Sara
2. Marika Oksa
Voittonumero on yksi (1) ja se on Saralla.
Varsinainen arvonta suoritettiin kussakin ryhmässä erikseen satunnaisnumerogeneraattorilla.
Lopuksi päätin arpoa vielä yhden kirjan niiden kesken, jotka eivät varsinaisessa arvonnassa voittaneet tai saaneet mitään. Kirja on Louisa May Alcotin Tytöistä parhain vuoden 1919 painos, joka on siis lyhentämätön.
1. Amma
2. Jukka-Pekka
3. Marika Oksa
Extravoiton voittonumero on kaksi (2), joka on Jukka-Pekalla.
Onnea kaikille voittajille ja kiitos mukanaolosta. Voitot postitetaan niin pian kuin kynnelle kykenen.
]]>
Järjestelinpä taas kirjahyllyjäni ja löysin muutamia kirjoja, joista voisin luopua ja laittaa kiertoon, syynä tilanahtaus ja halu suoda lukunautintoa muillekin.
Voit osallistua kaikkien kirjojen arvontaan ilmoittamalla kommmentoiden tähän postaukseen ilmoittamalla niiden kirjojen numeron, jotka sinua kiinnostavat selkeästi ja yksiselitteisesti. Viestiin mukaan (riville, jossa sitä kysytään) vähintään sähköpostiosoite, josta sinut tavoittaa. Jos kommentointi ei jostain tuntemattomasta syystä toimi, niin kuin sen pitäisi, niin voit laittaa minulle viestin sähköpostiini (ainoeinontytar.harjula @ gmail.com otsikolla Kirja-arvonta syyskuu),
Huom! Roskapostiksi luokiteltavia vestejä ei noteerata, vaan ne poistetaan hylättyinä.
Kirjat arvotaan yksitellen (numeroittain).
Kirjat arvotaan lokakuussa, joten mukaan voi tulla siihen asti, kunnes ilmoitan ajan sulkeutuneeksi.
Huom! Jos olen postannut kirjasta, pääset lukemaan arvioni klikkaamalla kuvaa.
EDIT: HUOM! ei muita kommentteja tähän postaukseen, kiitos!
Arvotaan seuraavat kirjat!
1
Kitty Chappell: Annan silti anteeksi (postattu)
2.
Ylistän sinua
Afrikan nuorten kristittyjen rukouksia
koonnut Fritz Pawelzik
SLS, 1967
(Mustavalkovalokuvakuvitus)
3.
Kuninkaallisten elämää
Ruhtinashovien tapahtumia 1967-1970
Toimittanut Aili Palmén
Otava, 1970
4.
Kutsu vaikka kukkaseksi
Nimitiedon vuosikirja, toimittanut Pirjo-Riitta Syrjänen
Karisto, 1989
(muistikirja)
5.
Tiffany sarjakuvakirja (postattu)
Jalava, 2001
6.
Jane Austen: Sense and Sensibility
Charlotte Bronte: Jane Eyre
Lyhennetyt englannikieliset versiot klassikkoteoksista mustavalkoisin piirroskuvituksin. Jane Eyre on kirjaston postomyyntikirja. Arvotaan yhdessä.
7.
Annikki Kariniemi: Pikka
Helga Nuorpuu: Leena Lettipää
Postattu, klikkaa nimeä.
Arvotaan yhdessä.
]]>
Toini Karivalo
Kun isä kissan piirsi - Parinpellon tarinoita
Kirjapaja, 1981
Kansi ja kuvitus: Anne Miettinen
126 s.
Kirpputoreja kierrellessä tulee katsastettua kirjatarjontaa. Tähän kirjaan silm äni iskeytyivät ensin kansikuvan perusteella ja kiinnostusta lisäsi silmäily tekstiin ja sisäsivujen hauska kuvitus, mikä vie ajatukset kauas vuosikymmenien taakse. Millaista elämä onkaan ollut ennen meitä tai meidän lapsuudessamme.
Alkulause: Olipa kerran pikkupappila, jonka nimi oli Parinpelto.
Loppulause:Hevonen kaarsi koivukujalta jyväaitan editse tielle, joka vei pois, uuteen ja tuntemattomaan. Hyvästi Parinpelto!
Tarina alkaa kuin satu, olipa kerran, mutta satua tämä ei ole. Tämä tarina on elävää elämää Hämeessä 1900-luvun alkuvuosikymmenillä jolloinkin vuosien 1917-1918 jälkitunnelmissa Hollolassa Vesijärven rannoilla. Lapsuusmuistoista pienessä papinperheessä, johon kuuluu äiti, isä ja neljä lasta, joista nuorimmainen on vastasyntynyt kun perhe muuttaa Parinpeltoon,
Murre:
Murre on mielenkiintoinen lisämauste muuten kirjakielisessä kirjassa, aina väliin joku palvelija lausahtaa lauseen, jossa ällällä on erityinen paikkansa.
"Juokais nyl likat kahveeta! Ihlan minä sen puhtaasiev vetehen keitin"
ryykirauta, nästyyki, tyynyvaarut,
Kerronta: Kertojanääni kuuluu ulkopuolisena kaikkitietävänä, pieniä poikkeuksia lukuunottamatta, jolloin ulkopuolisen ääni vaihtuu me-henkiseksi ajatteluksi ja paljastaa, että kertoja kuuluu joukkoon.
Se, että todellakin on kyse ihan oikeasta ihmiselämästä ja muistelmista paljastuu viimeistään, kun kylään tulee tyttö Aulikki joka laulaa aarian äitinsä säestyksellä. Jo tätä ennen karamellipurkkiepisodissa on viitteitä siitä, että tarina on totta.
Kun isä kissan piirsi on mukava muistelu lapsen näkökulmasta, jossa on paljon tuttua. Jossain määrin se tuo mieleeni Laura Ingalls Wilderin omaelämäkerralliset lapsuusmuistot. Samanhenkisyyttä vahvistaa mustavalkoinen kuvitus arjen pienistä askareista ja välineistä ja kuvaukset.
"Jo toissailtana Olga oli pannut taikajuuren alulle taikinatiinuun. Hän oli kaatanut siihen lämmintä vettä ja sekoittanut härkimellä ruisjauhoja sen verran, että sai aikaan vetelää velliä. Taikina, joka oli kuivunut tiinun pohjaan ja seiniin edellisen leivonnan jäljiltä, oli vähitellen lionnut vellin joukkoon ja alkanut hapattaa taikinanjuurta. Kaksi yötä juuri happani kuplien. Varhain leipomisaamuna Olga oli lisännyt sekaan jauhoja ja suolaa sekä alustanut taikinan sopivan paksuiseksi. Sitten hän oli painanut kämmensyrjällään taikinaan ristinmerkin. Sillä tavoin siunattiin leivänteko, hän selvitti tytöille."
Tämä kohtaus vie ajatukseni omaan lapsuuteeni, josta muista oman isänäitini leipomassa ruisleipää tuvassamme. Lauran elämä kaukana Wisconsinin metsissä taas tulee mieleeni kuvauksessa nekunkeitosta. Suomalaisessa nekunkeitossa ei ole kovinkaan suurta eroa siihen yli sadanvuoden takaiseen vaahterasiirapin keittoon, josta Laura Ingalls Wilder kertoo kirjassaan Pieni talo suuressa metsässä. Myös se isän piirtämä kissa löytyy myös Lauralta, paitsi, että Lauralle ja Marylle sen piirsi äitinsä.
Kirjallisuusviitteitä:
P.J. Hannikainen: Kuvia lasten elämästä. Eikös Hannikainen ollut säveltäjä. Yllätti lukea, että häneltä olisi ilmestynyt kirjakin. Anni Swan: Ollin oppivuodet. Milloinkahan se ilmestyi ensimmäisen kerran. Ajankohta eletylle elämälle ilmenisi tästä tarkemmin. Arvid Lydecken: Kultaisilta päiviltä.
Tämä oli todellakin hauska ja herttainen kirja, mukava löytö kirpputorilta, jonne se oli kulkeutunut kirjaston poistomyynnistä. Papinperheessä kun eletään on kirjassa myös hengellinen ulottuvuus.
]]>Nuori lentoemäntä
K.J.Gummerus osakeyhtiö, 1967
Alkuteos: Jet Stewardess
Suomentanut Ilta Puro-Toivonen
167 s.
Päähenkilö:Maria Thompson on nuori italialais-amerikkalainen neitokainen, josta piti tulla sihteeri asianajotoimistoon, mutta joka ystävänsä suosituksesta laittoikin hakemuksensa lentoemäntäkurssille.
Sivuhenkilöt: Lentoemäntiä, lentokapteeneja, toimittajia, tarkastajia etc, joista merkittäviksi muodostuu Teresa (Terry) DiFontana sekä italialainen lääketieteen opiskelija Ricky.
Lentoyhtiö: Kirjan tapahtumat sijoittuvat amerikkalaiseen Pan American (Pan Am) -lentoyhtiöön. Lentokoneet ovat suihkukoneita.
Kerronta: Alku on hieman takeltelevaa. Lentotermistö tuntuu oudolta, kun ei puhuta stuerteista eikä perämiehistä, vaan esimerkiksi talousupseereista. Tarinan edetessä kerronta kuitenkin muuttuu sujuvammaksi ja lukeminenkin tuntuu helpommalta ja kiinnostavammalta. Juoni ei ole kovin kummoinen. Maria lentää milloin Roomaan, milloin kotiinsa Rhode Islandin Prominenceen . Emännöi milloin maailmanympärilentoa, milloin toimii saattajana adoptiolapselle, hän tekee myös Italiassa tuttavuutta nuoren lääketieteen opiskelijan Rickyn kanssa, josta alkaa tulla vähän tärkeämpikin henkilö kuin satunnainen tuttava. Ilmassa on siis muutakin kuin suihkulentokoneita. Suurimman seikkailun Maria kuitenkin kokee kirjan lopussa, kun lentoyhtiö saa pommivaroituksen ja Marian lento Roomaan joudutaan kääntämään takaisin. Tästä seuraa myös Terryn katoaminen juuri ennen lehdistötapaamista.
Skismat: Marian ja Terryn välillä tuntuu olevan jotain skismaa. Välillä Terry katsoo Mariaa niin vihamielisesti, mitä Maria ihmettelee ja välttelee Terryä, kunnes he joutuvat tuolle yhteiselle pommiuhkan varjostamalle lennolle.
Realismi: Ammateista kertovana kirjana tämä varmaankin antaa jonkinlaisen kuvan lentoemännän työstä amerikkalaiseen tyyliin romantiikalla höystettynä.
En kuitenkaan oikein osannut kuvitella millainen se pääteaseman ovi oli, joka ei ollutkaan ovi vaan läpinäkyvä ilmapinta. l
"Läpinäkyvänä ja aineettomana se oli siitä huolimatta kyllin vahva pitämään loitolla kesän kuuman ilman ja talven kylmät tuulet."
Jonkinlaisesta alaspäin suuntautuvasta vedosta oli kyse, mutta tämä arkkitehtoninen ratkaisu ei kyllä valjennut minulle. Olisi kiva tietää, mistä realistisesta keksinnöstä oli kyse.
Jos kerronta muuten onkin suht realistista ja termit ja sanasto ja paikannimet aitoja ja todellisia niin poikkeuksen tekee Sarabian prinssi Said. Mistään sellaisesta lähi-idän maasta kuin Sarabia en ole koskaan kuullutkaan.
Ajankuva: Kirja on alunperin ilmestynyt 1962. Elettiin aikaa, jolloin avaruuden valloitus oli tapetilla. Mariallakin on ystävä, "joka on jo jättänyt sisään hakemuksensa, että pääsee sitten lentoemännäksi ensimäiseen planeettainväliseen liikennekoneeseen, joka lentää Marsiin."
Käännöskukkanen:
"Ennen koneeseen astumistaan Maria varmistautui siitä että kaikki Athena-tyttöstä koskevat asiapaperit olivat kunnossa ja että muuttohousujen varasto..." Muuttohousujen!
Kyse oli pikkulapsen varahousuista, jos tuli tarve vaihtaa housuja.
Elämänviisaus:
Kestävä kauneus syntyy hyvästä mielenterveydestä ja herkästä, miellyttävästä persoonallisuudesta.
Ostin tämän kirjan kirpputorilta, johon se oli kulkeutunut joltakin, joka oli ostanut sen kirjaston poistomyynnistä. Pidin kyllä tarinasta. Näkökulma oli hieman jetsetmäinen verrattuna esimerkiksi Helen Wellsin Kitty-sarjaan. Tämä nimenomainen teos oli kuitenkin niin rähjäinen, että en tätä voi laittaa kiertoonkaan, niin kuin haluaisin. Yksi sivu on pahasti repeytynyt tekstin osalta ja siellä täällä kirjan sivuilla on verisiä sormenjälkiä, joten en tiedä, viitsinkö edes säilyttää tätä lukeakseni uudelleen. Kyllä tämä luullakseni uusintaluvunkin kestää - tarinan osalta, ainakin jos aihepiiri yhtään kiinnostaa.
...
Tällä kirjalla Kirjallinen Yhdysvaltain osavaltiovalloitus: New York sekä Kirjallinen maailmanvalloitus: Italia.
]]>
Sateenkaarinotko
WSOY; 1972
Alkuteos: Rainbow Valley
Suomentanut Alli Wiherheimo
232 +1 s.
Sateenkaarinotko jatkaa ihastuttavan Annan vaiheita, tosin hieman erilaisesta näkövinkkelistä, sillä Annaa itseään ei tässä kirjassa kovinkaan näkyvästi tavata. Hänet kyllä mainitaan ja on hän itsekin äänessä, mutta näkökulma ja elämänkuvaukset ovat kyläläisten ja erityisesti lasten. Sateenkaarinotko on Annan lasten Jemin, Walterin, Nanin ja Din leikkipaikka, jonne pian löytää tiensä myös juuri Pappilaan muuttaneeen yksinhuoltajapastori-isän neljä lasta, Jerry, Faith, Una ja Karl sekä Mary Vance. Jälkimmäinen on orpo tyttö, joka on karannut palveluspaikastaan ja jonka pappilan lapset ottavat hoteisiinsa löytäessään tämän vanhasta ladosta.
Pappilan lapset ja heidän leski-isänsä on kyläläisten silmätikkuna. Tosin mies on loistava saarnapuheiden pitäjä, mutta kasvattajana täysin vailla rotia. Onko sen nyt laitaa, että lapset leikkivät metodistien hautausmaalla, pitävät rukouskilpailuja tai mikä pahinta, tulevat ilman sukkia kirkkoon tai siivoavat pyhäpäivänä (niin kuin luultiin). Pastori tarvitsi rinnalleen hyvän naisihmisen pitämään lapset kurissa ja herrannuhteessa.
Hyvä ehdokas ilmaantuukin Rosemary Westistä, mutta kunka käy, kun siskonsa Ellen kurtistaa tummia kulmiaan Yrjänä-kissalle ja muistuttaa, että "hän lupasi. Hän itse lupasi".
Minä pidän tästä kirjasta. Pidän sen lapsinäkökulmasta ja kerronnasta. Henkilöhahmoista, jotka tulevat eläviksi tarinan myötä niin hyvässä kuin pahassa. Lapsiin on helppo samaistua, paitsi Mary Vanceen, joka on "kaikkitietävä ja rehentelevä keekoilija" päästyään lopulta Cornelia-neidin (joka tosin on jo rouva Elliot) ottolapseksi ja askelen ylemmäksi yhteiskunnan portaita. Omalla tavallaan Mary Vancekin on kiinnostava hahmo ja tuo elämään oman kirpeän makunsa. Myös Ellen Westin luonne herättää kylmiä väreitä. On mielenkiintoista, että Ellen on kuvattu tummaksi ja hieman kovaksi luonteeksi, kun taas siskonsa Rosemary on vaalea ja suloinen luonne. Stereotypiaako?
Millä tavalla sitten Anna itse liittyy tähän Glen St.Maryn kylän elämään ja lasten leikkeihin. Kun ensimmäisissä kirjoissa kuvattiin tapahtumia Annan omasta näkövinkkelistä (vaikka ulkopuolisen kertojan äänellä) ja osin tämä näkövinkkeli jatkuu myös Anna omassa kodissaan teoksessa, niin tässä kirjassa tarkastellaan Annan ja (perheensä) merkitystä kyläyhteisölle. Vaikka Annaa ei tässä kirjassa fyysisesti paljonkaan tavata, ton hän kuitenkin läsnä ihmisten puheissa, hänen luonaan vieraillaan, häntä kaivataan, kun hän on poissa. Annalla on muutakin elämää kuin Glen ST.Maryn elämä. Avonleaan viitataan tässä kirjassa useammankin kerran. Riven välistä voi lukea, että Annalla on siis tiiviit yhteydet lapsuutensa maisemiin. Annan kanssa on helppo kertoa murheitaan ja huojentaa mieltään.
Annan ja Blythen perheen merkitys kyläyhteisölle on siis vahva ja tärkeä.
Lukiessani tätä kirjaa ties kunka monetta kertaa minulle tulee myös mieleen, että Anna on aika hauras. Tämä tulee ilmi jo aiemmassa osassa, Anna omassa kodissaan, kun Anna menettää esikoisensa. Anna on pitkään sairas ja perheeseen tulee Susan Baker avuksi. Minusta Susanin rooli on tullut liian vahvaksi Annan kustannuksella. Tämä tulee ilmi heti kirjan alussa, kun Cornelia tulee tapaamaan Euroopasta kotiunutta Annaa ja Susan on se, joka kehoittaa Corneliaa istumaan takan ääreen - aivan kuin hän olisi emäntä talossa. Minusta Annan olisi pitänyt olla se kehoittaja. Mutta Annasta on tullut jotenkin hauras, tämä kuva minulle on muodostunut tästä kirjasta. Hän on ollut pitkään sairas myös Shirleyn synnyttyä, josta onkin tämän vuoksi tullut "Susanin lapsi".
Tässä kirjassa on todellakin luettavissa paljon kaiken lasten leikkien ja tohinan takana.
On myös mielenkiintoista, että vaikka Annalla on kuusi lasta (Jem, Walter, Nan, Di, Shirley ja Rilla) niin tässä kirjassa heistä on äänessä vain neljä vanhinta. Shirley loistaa lähes täysin poissaolollaan ja Rillaan viitataan vain yhdessä luvussa, jossa Mary Vance ajaa häntä takaa kuivattu turska kädessään. j
Vielä yksi huomio, tässä kirjassa on kuvaus siitä, kuinka pappilan lapset pelästyvät "kummitusta". Tämän kummitustarinan toisinto löytyy myös Tarinatyttö Saran vaheista ja myös Montgomeryn omista päiväkirjoista. Ilmeisesti näissä Montgomeryn tarinoissa on hyödynnetty kirjailijan omia kokemuksia. Tämähän ei liene muutenkaan kirjailijapiireissä poissuljettu keino tarinoiden kerronnassa.
Olisi kyllä mielenkiintoista lukea nämä kaikki "Annat" alkuperäiskielellä ja lyhentämättöminä. Nytkin jään miettimään, mitä tästä on jäänyt pois, sillä lyhennettyhän tämäkin teos on, ainakin jos vertaa sivumääriä vanhempiin painoksiin. Sarjan viimeisen osan - Kotikunnaan Rillan luen kuitenkin sekä suomeksi että englanniksi.
...
Cilla in Wonderland viihtyi myös kirjan parissa, Pii Maailman ääristä piti kirjan vanhanaikaisuudesta, Sonjalle Sateenkaarinotko on täynnä lapsuuden nostalgiaa. Tuokio tuulessa on puolestaan pohtinut kääntäjän elämää kirjan taustalla.
L.M.Montgomery
Anna omassa kodissaan
WSOY, 1976
220+1 s.
Alkuteos: Anne's house of dreams
Suomentanut Hilja Walldén
(uudistettu ja tarkistettu suomennos)
Vuodet ovat kuluneet ja Vihervaaran punatukkainen Anna Shirley on aikuistunut. Pitkä kihlaus Gilbert Blythen kanssa päättyy, odotus palkitaan ja nuoret vihitään rakkaiden ystävien ympäröimänä keskellä auringonpaisteista puutarhaa.
"Puutarhan suojaama vanha harmaa talo ei ollut koskaan nähnyt niin iloista iltapäivää. Kaikki vanhat pilat ja kepposet, jotka ammoisista ajoista ovat kuuluneet häämenoihin, toistettiin taas kerran, ja ne tuntuivat niin raikkaan lystikkäiltä kuin ei moisia olisi ennen nähtykään. Juteltiin ja pidettiin hauskaa, ja kun Anna ja Gilbert Paulin kyyditseminä lähtivät menäkseen ajoissa Carmodyn junalle, olivat kaksoset varanneet riisiä ja vanhoja kenkiä. Niiät heiteltäessä Charlotta neljäs ja herra Harrison veivät voiton kaikista. Marila seisoi veräjällä katsoen vaunujen jälkeen, kunnes ne katosivat näkyvistä pitkän kujatien kultapiiskuaidan taa."
En tiedä, kuinka monesti olenkaan lukenut nämä kirjat ja aina ne ovat yhtä rakkaita. Kuitenkin, täytyy sanoa, olen nykyään vaikuttuneempi näistä loppupään kirjoista siitä huolimatta, että en pidä muutoksista ja niitähän elämässä tapahtuu - niin Annankin elämässä. Tuttu turvallinen Vihervaara ja Avonlean kylä jää taakse ja edessä avautuvat uudet naäkymät, uudet haaveet ja toiveet ja uudet ihmiset.
Gilbert Blythe on valmistunut lääkäriksi ja saanut oman praktiikan Glen St. Marystä hänen David-setänsä jäädessä eläkkeelle. Uusi koti - Annan haavemaja Neljän tuulen niemellä on pieni, mutta heti kohta täynnä elämää.
"Öiset tuulenpuuskat alkoivat jo vallattoman karkelonsa hiekkasärkillä ja lahden toisella puolen sijaitsevasta kalastajakylästä näkyi tuikkivia valoja, kun Anna ja Gilbert saapuivat poppelikujan päähän. Pienen talon ovi aukeni ja takan loimu tunki tervehtien ulos hämärään. Gilbert nosti Annan rattailta ja vei hänet puutarhaan punarunkoisten kuusten välisestä portista. He astelivat hyhvin hoidettua polkua kiviportaille asti. - Tervetuloa kotiin, kuiskasi Gilbert, ja käsi kädessä he astuivat uneliensa kodin kynnyksen yli."
Olen jossain yhteydessä verrannut Montgomeryn Emiliaa mäntyyn ja Annaa koivuun. No, kyllä näin, jos ottaa luonteen varjot ja valot. On kuitenkin mainittava, että tässä kirjassa Anna nimenomaan mainitsee kuusimetsän tärkeäksi asuinympäristölleen ja puutarhan ja puron. Ehkä Annassa sitten on sen elämänmyönteisyyden lisäksi jotain tummempaakin, tai sitten kuusimetsällä on Annalle mielikuvitusta rikastava merkitys - mene ja tiedä. Luonnonlapsi hän kuitenkin on, niin kuin Emiliakin.
Anna omassa kodissa siirtää siis tilanteen Avonlean metsäisistä maisemista merenrannalle. Tärkeäksi tässä kirjassa muodostuu tutustuminen uusiin ihmisiin, kokonaan uuden sosiaalisen verkoston luominen. Tehtävä ei jää vain Blythen pariskunnan tehtäväksi, sillä moni on halukas tutustumaan heihin.
Ensimmäiseksi he tutustuvat vanhaan merikarhuun Jim Boydiin eli lyhyesti kapteeni Jimiin, joka kertoo Annalle haavemajan historian. Kapteeni Jim osoittautuu sukulaissieluksi eli henkilöksi, joka tuntee Joosefin. Tämä sanonta puolestaan tulee
Cornelia Bryantilta, joka on hieman boheemi miesvihaaja, jonka lempilause on "Niin miesten tapaista" Kuitenkin tämä ikäneito ei voi vastustaa komean miehen kosintaa, kunhan mies vain pääsee hius- ja partapehkostaan. E olnemmän kuin miehiä, Cornelia inhoaa metodisteja ollen itse pesunkestävä presbyteeri.
Susan Baker tulee kuvioihin, kun Anna saa ensimmäisen lapsensa - Joyn ja on pitkään huonossa kunnossa. Tämä kotihengetär ja talousapulainen tuo mieleeni toisen naisihmisen nimittäin Helen Boylstonin Helena-kirjoista tutun Veazie Annin. Näissä ikäneidoissa on jotain samankaltaista niin naistyyppinä kuin luonteena, vaikka toinen on kanadan rannikkoseudun kasvatti ja toinen "jenkki" New Hampshiren kukkuloilta.
On kuitenkin eräs henkilö, joka ei heti tulekaan vierailulle, vaikka yhteiskunnan säännöt sitä vaatisivat. Lesley. Lesley on kultatukkainen kaunotar, jonka Anna näkee ensimmäisen kerran ajamassa hanhia, kultainen tukka säkenöiden ja jää miettimään, kuka hän mahtoi olla. Mikä kuitenkin hämmästyttää Annaa on se katse, minkä hän kohtaa tytön kasvoissa. Tämähän vihaa häntä. Vihaa, vaikka ei ole koskaan nähnyt. Sitä ei Anna pysty ymmärtämään.
Lesley onkin tämän kirjan toinen päähenkilö. Hänen kohtalonsa on Annan esikoisen kuoleman lisäksi traagisinta tässä kirjassa. Siitä, kuinka Lesley ja Anna ystävystyvät en kirjoita sen enempää, täytyy jättää jotain uusillekin lukijoille. Olen yhdeksi tunnisteeksi tähän postaukseen laittanut psykologisuuden. Sanana pyskologia taitaa esiintyä tarinassa yhden kerran (jos muistan oikein), psykologialla on kuitenkin merkittävä rooli Lesleyn elämässä ja psykologista silmää tarvitaan, jotta tyttö pääsisi selville vesille.
Kaiken kaikkiaan tämä kirja on täynnä elämää. HIeman tässä ehkä on liikaa luontokuvauksia . joista voisi ehkä saada parempiakin suomennoksia, ja jossain vaiheessa aika kulkee vähän liian kiivaasti eteenpäin tällaisen hitaan etenemisen ystävälle. Tarkoitan siis sitä,että siirrytään kuukausia tai jopa vuosia eteenpäin ja väliin jäisi niin paljon kerrottavaa, mutta toisaalta en oikein osaa ajatella lukevani II-jokisarjaakaan liian hitaan etenemisen takia. Kokonaisuutena tämä kuitenkin on ihan sujuva ajanjakso muutamasta ensimmäisestä kotoutumisvuodesta uudessä elämänvaiheessa.
Aloin lukea tätä kirjaa, kun tulin hankkineeksi Kotikunnaan Rillan alkukielisenä. En malta odottaa, että pääsisin kirjaan käsiksi. Ennen sitä kuitenkin täytyy lukea vielä Sateenkaarinotko, jonka olenkin jo aloitellut. Annan tarina on kuitenkin enemmän kuin yksittäinen teoksensa, sarjaa on katsottava kokonaisuutena ja hieno kokonaisuus se onkin. Se viimeinen kirja Rillasta vain kuitenkin on varmaan minulle se koskettavin ja itkettävin. Siksi onkin mielenkiintoista, kun ja jos sinne asti pääsen, lukea suomalaista ja alkuperäistä rinnakkain, sillä se, mikä minua harmittaa on se, että tämäkin teos on lyhennetty. Tosin, ne vanhemmat painokset ovat sivumäärältään pitempiä, niistä voisi löytyä paljonkin vivahteita, mitkä näissä kuusikymmenluvun klassikkopainoksissa jää uupumaan. Suosittelen siis lukemaan vanhasta kieliasusta huolimatta mahdollisimman vanhoja painoksia.
Ei Montgomery ilman luonnehdintaa kissoista:
"Ei kissasta ole koiran tuomariksi"
----
Cilla in Wonderlandin mielestä kirjan valtti on mainiot sivuhenkilöt ja olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä. Tornihuoneen kirjaneidolle tämä sarjan osa ei ole erityinen suosikki, mutta on kuitenkin lumoutunut Lesleyn osuudesta tarinassa. Laura Lukuisa-blogista näkee tämän teoksen synkän ja surullisen puolen takaa myös paljon iloisia ja toiveikkaita ajatuksia.
]]>Kartanon tiellä
Otava, 2006
428 s.
Kartanon tiellä jatkaa siitä, mihin Lilly päättyi. Kyseessä on kolmiosainen trigologia Urajärven kartanon elämästä ja yhteiskunnallisista muutoksista kartanon seuduilla ja Suomessa yleensä. Vaikka kyseessä onkin kolmen kirjan sarja, niin osat voi lukea yksittäisinäkin teoksina.
Kartanon tiellä päähenkilö on Anni, Urajärven kartanon entinen sisäpiika, joka on naitettu kylän suutarille Waltterille, kun alkaa odottaa lasta, sekä Anselmi, lapsi, joka sai alkunsa kartanossa ja jonka isästä kuiskitaan ja vihjaillaan kylällä. Tarinan alussa Anselmi on lapsi, lopussa keski-ikää lähestyvä perheenisä.
Annin saadessa keskenmenon eräänä iltana, jolloin Waltteri vastoin tapojaan on juovuksissa lähetetään Anselmi tapahtumien seurauksena Sysmään Annin Henriikka-tädin luokse koulusivistystä saamaan, tämä kun on niin erilainen kuin suutari itse, nakuttelee kyllä kenkiä, mutta ei ole niin kätevä käsistään, lukupäätä sillä kai kuitenkin olisi.
Pidin kirjan temposta, siitä, että tarina alkoi lapsuudesta ja kiertyi sitten aikuisuuteen. Mitä hieman pohdin, oli sama, mitä pohdin jo Lillyn kohdalla - aika-aspekti. Siellä täällä tarinaan lomittui Suomen historian merkkipaalut venäläistämispolitiikasta "postimerkkikapinaan" ja naisten äänioikeuteen ja Anselmi kasvaa ja perhe ja ikää karttuu ... Välillä tuntuu, että vauhti on niin kiivas ja merkkipaalut vilahtelevat ohitse niin, että jään miettimään, onko ne mainittu oikeassa järjestyksessä ja vanheneeko väki samassa suhteessa kuin vuodet kuluvat. Pientä kuitenkin on tämä mietintä sen rinnalla, että pidin tarinasta sinänsä. Kerrontaan sujahti mukavasti mukaan ja suutarinperheestä tuli "verta ja lihaa" jonka kanssa myötäeli niin ilossa kuin surussa. Eniten eläydyin suutari Waltterin ja Tauno-pojan venereissuun syksyn iltapimeillä halkoja noutaessa. Veneen kaatuessa ja Waltter in pärskiessä eteenpäin kylmässä vedessä pikkupoika selässään tunsin tuskan aallot sisikunnassa siinä, missä isä yrittäessään pelastaa poikansa. Kerronta on siis elävää ja mukaansatempaavaa aina loppupuolelle asti, jolloin kerronnan syvyys hieman kärsii kiirehtimisestä ja vuosien vierimisen nopeudesta.
Kartanon mailla on kaunokirjallinen teos, jossa on historiallinen aspektinsa. Siinä mainitut Lilly ja Hugo Heineman sekä heidän palvelijansa Simolinin pariskunta ovat oikeita historiallisia hahmoja, muutoin tarina ja henkilöt on kuvitteellisia. En oikein tiedä, mitä ajattelisi siitä, että todellisten henkilöiden nimeen on kytketty kuvitteellisia hahmoja ja näin ollen siis tapahtumiakin, sillä vaikka teoksessa on historiallisia yksityiskohtia fiktion ohella, niin miksikään elämänkerralliseksi teokseksi tätä ei voi kutsua. Nyt raja toden ja tarun välillä jää veteenpiirretyksi viivaksi, vaikka kuinka mainittaisiin, että on fiktiota. Ei sillä, kyllä tässä tulee esille suomalaiskansallinen luonne sellaisena kuin se oli joskus 1800-luvun lopulta vuoteen 1917.
Olisiko tarina-trigologian voinut kertoa muuttamalla nimet ja paikat? Kuinka paljon historiallisesti kaksi aikaisempaa trigologian osaa pohjautuvat todellisuuteen ja tämä kolmas on irrallisempi tosiasioista? En ole lukenut ensimmäistä Valkeakuin uni -teosta, ehkä olisi mielenkiintoista lukea ja täydentää kuvaa.
Kerronnasta vielä sen verran, että se on kaunista ja tyyntä, vaikka myrskyäisi. Tämä hieman häiritsee loppupuolella, kun tulee puhetta lakoista ja yhteiskunnallisesta kuohunnasta. Elämä Urajärven kartanossa muuttuu Hugon ja Lillyn kuollessa, kartanon omistus siirtyy testamentanttuna muinaismuistoyhdistykselle.Kapinavuodet ovat vasta edessä. Jään miettimään, oliko elämä Urajärvellä niin rauhaisaa tulevinakin vuosina, kuin millaisena se näyttäytyy tässä teoksessa?
Kuvaavaa:
.. tytön hymy kuumotti yhä poskia kuin saunan lämpimät jälkilöylyt.
Nina, joka lukee Kasoittain kirjoja on lukenut kaikki kolme osaa ja piti niiden luomasta tunnelmasta.
]]>