Enid Blyton
Arvoitusten sarja
Gummerus, 2010-2012

----

Kirjastoreissulla tuli mieleeni katsoa, josko hyllystä löytyisi tämä Blytonin, viime vuosina suomennettu Arvoitusten sarja (Mystery), jota olen muissa yhteyksissä katsellut kiinnostuneena.

Luin kirjat muuten järjestyksessä, paitsi välistä uupuneen Kiertävän sirkuksen arvoitus viimeisenä, koska se ensimmäisellä kirjastoreissulla jäi huomaamatta.

Edit: Ilmeisesti sarjassa on vielä muitakin, Vanhan majatalon arvoitus on jäänyt listasta, joten täytyy kaivella kirjaston hyllyjä lisää.

---

Sarjan päähenkilöt:

Roger ja Diana Lynton
Töpseli oikealta nimeltään Peter, Rogerin ja Dianan orpo serkku
Höpö, musta spanieli

Barney, puoliorpo kulkuri(sirkus)poika, joka etsii isäänsä,
Marakatti Miranda

Tämä joukkue joutuu lomillaan mitä huimaavimpiin seikkailuihin. Arvoitus-sarja on tuttua, taattua Blytonia, yhdessäoloa, valtavia syömisiä ja seikkailuja, arvoitusten ratkaisua. Jossain mielessä Arvoitus-sarja muistuttaa enemmän Salaisuus ja Seikkailu-sarjoja kuin Viisikkoja, näin siitä huolimatta, että jotkut juonikuviot muisuttavat kovasti Viisikon seikkailuja. En tiedä miksi, mutta jokin pieni vivahde sen tekee, nokkeluus tuo mieleen Fredrik Algernon Trottevillen, tutummin Pullan tai valepuvussa oleva herrashenkilö, joka paljastuukin ylemmäksi poliisiherraksi Billy Cummingsin (vai oliko se Cummingham? Salanimeltään Bill Smugs).

Mielleyhtymistä huolimatta Arvoitus-sarja poikkeaa tyystin Blytonin muusta tuotannosta, sillä Viisikot ja Salaisuus-kirjat pystyy hyvin kuvittelemaan muuhun aikaan ja paikkaan, mutta Arvoitus-sarja on tuotu nykyaikaan. Suomennoksen neljään ensimmäiseen teokseen on tehnyt Johanna Vainikainen-Uusitalo ja viimeiseen Seija Parviainen. Jos ajattelee, että Blyton on kirjoittanut kirjat joskus 1940-luvun lopulla ja 1950-luvun vaihteissa, niin ei sitä ainakaan kirjoista juuri aisti, sillä suommennos tuo nämä seikkailut hyvinkin nykypäivään ja kansikuvitus (Jussi Kaakinen) lisää modernisuutta. En tiedä, onko tämä hyvä vai paha asia. Jostain syystä kuitenkin toivoisi, että ajankuva tulisi paremmin esille eikä häipyisi jonnekin kirjallisen maailman usviin tai luettavaksi rivien välistä.

Suomennos on pääosin kuitenkin hyvinkin toimivaa, joskin minua hieman sarjaa kokonaisuutena ajatellessa mietitytti, miksi jotkut asiat oli suomennettu, ja toiset taas ei, esimerkiksi Rockindownia ei oltu suomennettu, mutta Kellonkaiku oli suomennettu, samoin muussa nimistössä oli osin suomennettu, osin ei. Myös, ajatellen kirjojen kirjoittamisen aikaa ja sitä kontekstia, mihin tarinat liittyvät jotkin suomennokset tuovat asiat liian lähelle, kun jokin on lapsista on sikasiistiä, lukija kyllä ymmärtää sen, mutta  onko se liian nykyaikaistamista?


Yleistä pohdintaa:

Hieman minua häiritsi myös kirjan päähenkilöiden luonteiden kehittelemättömyys. Poikkeuksen tekee Topseli, joka  nousee sarjan myötä ylitse muiden. Esimerkiksi Diana kuvataan sarjan ensimmäisessä osassa hieman raisuksi, viskelee vaatteensa sinne tänne, mutta seuraavissa osissa hän on hyvinkin säyseä. Roger on Roger. No, Barney on toinen poikkeus. Hänenkin luonteessa ja ajatuksissa tapahtuu kehitystä.

Mitä tulee Töpselin koiraan Höpöön on se Viisikon Timiin verrattuna vielä pentuvaiheessa. Tilaisuuden tullen Höpökin kyllä osaa olla hiljaa. Kirjan luonnekuvauksista puheen ollen, Höpölläkin on luonnetta enemmän kuin Rogerilla ja Dianalla, jotka ikävä kyllä jäävät siis statistin rooliin Töpselin rinnalla.

Roger ja Diana ovat siis hyvinkin kilttejä, tottelevaisia ja kohteliaita lapsia, Töpselikin osaa olla kiltti, mutta hänellä on myös aina jekut mielessä ja hän liioittelee valtavasti eikä aina pysy täsmällisessä totuudessa.


Juonikuviot:

Arvoitusten sarjan juonikuviot ovat sinällään tuttuja. Lapset viettävät lomaa milloin missäkin ja joutuvat ennen pitkään seikkailuun milloin varkaiden, milloin salakuljettajien tai muiden rikollisten kanssa.

Sarjan aloittaa  Aution kartanon arvoitus, jossa lapset lähetetään Rockindownin kylään, rouva Lyntonin vanhan kotiopettajan (kuinkahan vanha rouva Lynton on, ja kuinka vanha kotiopettaja?) neiti Pepperin hoivissa. Lapsille on tulossa myös kotiopettaja, koska heidän koulumenestys ei ole ollut kovin hyvä. Lapset tutustuvat Barneyyn ja Mirandaan (kohtaaminen muistuttaa Seikkailusarjasta tuttua kohtaamista, jossa lapset tutustuvat toisiinsa ja tekevät tuttavuutta Kiki-papukaijan kanssa). Ennen pitkään lapset kiinnostuvat Rockindownin hylätystä kartanosta, jolla on traaginen menneisyys.

Lukisessani kirjaa iltalukemisena sängyssä ennen nukahtamista minä suorastaan pelkäsin. En tiedä, johtuiko pelottava olo omista ajatuskuvioista vai kirjan toimivasta juonesta ja athmosphääristä, mutta hyytävyys hellitti vasta loppupuolella kirjaa, kun taoin päähäni, että tämä on vain kirja, lastenkirja, tuttua, turvallista Blytonia.

En mene sen enempää kunkin sarjan osan juoniin, mainitsen kuitenkin vielä sarjan neljännen,  Salaisen sataman arvoitus -tarinan. Siinä lapset ja neiti Pepper lähtevät merenrantakylään viettämään lomaa Lyntonien vanhempien lähtiessä Amerikan-matkalle.  Merenrantakylän nimi on Molskaus (taas miettii, miksi on suomennettu, mutta ymmärtää toki, että onhan se tarinan kiinnostavuutta lisäävä elementti, mutta miksi toiset on suomennettu, toiset ei!!). Kylässä on majatalo, jonka nimi on Kolmen ukon polskahdus (peri-brittiläinen nimi, jos on perehtynyt esim. pubien nimiin). Lähistöllä on varallinen merivirtaus - Molskauksen soikko. Merenrantakylän lähistöllä on salainen sukellusvenesatama, jossa tehdään salaisia tutkimuksia. Tätä jäin miettimään, kuinka uskottavaa on, että jonkin lomakylän lähistöllä olisi tällaista toimntaa?

No, sitten tapahtuu räjähdys ja tapahtuu muutakin kummallista ja salaperäistä. Kirja on täynnä mielenkiintoisia henkilöitä ja ennen kuin kaikki selviää joutuu Barney hengenvaaraan.

Tämä kirja herätti ajatuksia monella tapaa. Paitsi, että Töpseli saa tässä kirjassa piirteen, joka on erittäin, erittäin nykyaikainen, myös rikos ja rangaistus -teema pisti mietteliääksi.

"Kukaan ei enää nähnyt ...... Tuosta viekkaasta ja petollisesta konnasta pidettiin huolta tavalla, joka teki hänelle täysin mahdottomaksi aiheuttaa enää minkäänlaista vahinkoa."

Kirja on alunperin kirjoitettu 1951, jolloin Englannissa oli vielä kuolemanrangaistus käytössä. Viittaako Enid Blyton tällä lausumalla kuolemanrangaistukseen? Oliko maanpetturuus sellainen rikos, josta eittämättä sai kuolemanrangaistuksen? Enid Blytonin kirjoittama runo kuolemanrangaistuksesta oli yksi vaikuttavimpia kohtia, jotka luin hänen elämänkerrastaan.

Vaikka nämä siis ovat lastenkirjoja ja sen mukaisesti kirjoitettu, on näissä aineksi myös aikuislukijalle ja Viisikko-nostalgiaan ne tuovat mukavasti lisäväriä. Nykyaikaisena suomennoksena ne myös tuovat toisenlaisen näkökulman Enid Blytonin tuotantoon. Enid Blytonin muusta tuotannosta poiketen tatä sarjaa voisi myös luonnehtia jossain määrin jatkuvajuoniseksi, sillä Barneyn isänetsintä on eräänlainen punainen lanka, mikä kulkee ensimmäisestä kirjasta halki seikkailujen viimeiseen tarinaan. Kukin kirja on kuitenkin aivan hyvin luettavissa itsenäisenäkin teoksena.

---
Enid Blyton:
  1. Aution kartanon arvoitus
  2. Kiertävän tivolin arvoitus
  3. Kellotornin arvoitus
  4. Salaisen sataman arvoitus
  5. Lumisen laakson arvoitus
---
Vanhan majatalon arvoitus -osiosta on postannut ainakin Sinisen linnan kirjasto,