Vicky Myron & Brett Witter
Kirjstokissa
Otava, 2009
303 s.

"Talvella taivas nielaisee maalaistalot luoteisessa Iowassa. Kylmänä päivänä tasankojen yli kiitävät tummat pilvet näyttävät pöllyttävän peltoja kuin aurat. Keväisin maailma on eloton ja tyhjä, täynnä ruskeaa maata ja katkottuja maissinvarsia, jotka odottavat peltoon kyntämistä; taivas ja maa ovat täydellisessa tasapainossa kuin lautanen tikun nenässä."

Kuin lautanen tikun nenässä, mikä mielenkiintoinen ilmaisu!

Vicky Myronin kirjoittama kirja Kirjastokissa kertoo paitsi kirjastosta ja sen suojiin purevan kylmänä aamuna päätyneestä kissasta myös elämästä pienessä Spencerin kaupungissa. Se on kertomus ei vain kissasta vaan Vickystä itsestään ja siitä, miten pieni kissa muutti kaupungin kollektiaalista elämänmenoa.

"Ensimmäinen mitä tunsin, oli jäätävän ilman tuulahdus. Joku oli ahtanut kirjan kiilaksi niin, että luukku oi jäänyt auki. Laatikossa oli yhtä kylmä kuin ulkonakin, ehkä jopa kylmempää, koska laatikko oli metallia. Siellä olisi voinut säilyttää pakastelihaa. Minä haukoin vileä kylmästä henkeäni, kun näin kissanpennun."

Tuttua! Ei ehkä se, että löytää kissanpennun kirjaston palautusluukusta, mutta heitteillejätettyjen kissojen kohtalo puhuttaa täällä meilläkin joka syksy yhä uudelleen ja uudelleen.  Tuntuu uskomattomalta, että tästä "heitteillejätöstä" tuli peräti kunniakysymys seitsemälle henkilölle, jotka ilmoittautuivat kirjstoväelle pennun luukkuun laittajiksi sen jälkeen, kun tästä "pakastekissasta" oli kasvanut ei vain terve ja hyvinvoiva kolli, vaan maankuulu ja julkkis ympäri maailmaa. Häpeisivät, sanon minä!

Emme tiedä, mitkä oli syyt sillä todellisella henkilöllä, joka pisti kissanpennun palautusluukuun, ehkä hän ei tullut ajatelleeksi, kuinka kylmää siellä on, vai  tekikö hän sen puhtaasti ilkeyttään. Niin tai näin, tämä kissanpentu oli sitkeää lajia, se oli persoona sanan täydellisessä merkityksessä. Jotkut sanovat, ettei eläimillä ole tunteita, ne tekevät kaiken vaiston varaisesti, mutta ... omasta kokemuksesta voin sanoa, että samoin kuin koiralla ja koiralla on eroa, on myös kissalla ja kissalla. Sen osoittaa ainakin Vicky Myron kirjoittaessaan paitsi omaa elämäntarinaansa, myös tarinassa Dewyeystä, Iowalaisen Spencerin kaupungin kirjastokissasta.

Dewey Readmore Books (me luetaan lisää kirjoja) oli ihmisrakas kissa, se toi lämpöä ja hyvää mieltä monelle lännen pikukaupungissa, jota oli juuri koeteltu taloussuhdanteiden laskulla, antoi heille muuta ajateltvaa kuin "huonot ajat" ja lisäsi ilonenergiaa.

Dewey oli myös aika hemmoteltu kissa.Se oli ruokansa suhteen hyvin nirso (tosin tämä johtui sen suolistosairaudesta).

Dewey eli Spencerin kirjston suojissa yhdeksäntoista vuotta.  Siitä tuli vanha, nivelet alkoivat vaivata sitä yhä enemmän ja sen imagolliset syyt kirjaston edustajana alkoivat rasitttaa joita kuita. Alettiin jo puhua Deweyn "saattohoidosta".

Vicky Myronin kirja Kirjastokissa onkin mielenkiintoinen kirja, ei vain siksi, että se kertoo yksilöllisestä persoonallisesta kissaherrasta, vaan siksi, että se peilaa mielenkiintoisella tavalla yhteiskunnallisia ilmiöitä.

"Oli totta, ettei Dewey näyttänyt yhtä vetoavatla kuin ennen. Kaikki vanhenevat. Kahdeksankymmentävuotiaat eivät näytä kaksikymmentävuotiailta, eikä heidän pidäkään. Me elämme kertakäyttökulttuurissa, joka sysää vanhat ihmiset syrjään ja yrittää olla katsomatta heitä. Heillä on ryppyjä. Heillä on maksaläiskiä. He eivät kävele kunnolla ja heidän kätensä vapisevat --- Mutta ehkä vanhoilla ihmisillä, ja vanhoilla kissoilla, on meille jotain opetettavaa - jos ei maailmasta, niin ainakin meistä itsestämme."

Kyllähän Kirjastokissa on aitoamerikkalainen teos. En osaisi ajatella, että omassa pikku kirjstossamme majailisi kissa luomassa uudenlaista ilmapiiriä kirjastonkävlijöiden mielissä. Toisaalta se saattaisi hyvinkin muuttaa sisäänlämpiävyyden ja nurkkakuntaisuuden yhteenhiileen puhaltamiseksi, mene ja tiedä. Deweyn kaltaiset kissat vain ovat erittäin harvassa. NO, toinen seikka on sitten se, että on otettava huomioon allergiat ja muut sen kaltaiset seikat.  Ei Deweytäkään noin vain kirjaston suojiin otettu, kyllä se monenlaista arvostelua ja selvitystä aikaan.

Ihmisistä sanotaan, että he ovat joko kissa- tai koiraihmisiä. Kirjastokissassa ei puhuta sanaakaan koirista. Olisi mielenkiintoista tietää, miten Dewey suhtautui koiriin?  Toisaalta, se eli koko elämänsä neljän seinän sisällä, sillä yhden karkureissun jälkeen Dewey ei enää halunnut lähteä omille teilleen. Kirjastoihin ei koirat pääse, ehkä opaskoirat on poikkeus. Deweyn perusluonne huomioon ottaen se tuskin olisi ollut moksiskaan näiden suhteen.  Itse pidän kyllä niin kissoista kuin koiristakin ja olisi ihana, kun omistaisi "oman kodin", jossa voisi pitää niin kissaa kuin koiraa.

Olit sitten kissa- tai koiraihminen suosittelen tutustumaan tähän Vicky Myronin teokseen ja jos se ei herätä sinussa minkäänlaisia tunteita, niin ihmettelen syvästi.

J.K. Yksi seikka minua kirjassa mietitytti. Amerikkalaisten häiden "ylellisyys".

"Häihin oli kutsuttu 37 vierasta, vain sukulaisia ja läheisiä ystäviä. Ystävättäreni eivät ottaneet osaa itse seremoniaan, he olivat takahuoneessa ja lämmittivät perhosia. Ne oli määrä pitää jäissä, niin että niiden elintoiminot keskeytyivät, ja sitten lämmittää ja "herättää henkiin" viisitoista minuuttia ennen kuin niiden piti lentää - - - Kun vieraat avasivat kirjekuorensa, kaikenkokoiset ja väriset perhoset nousivat kauniille kirkkaan siniselle taivaalle, vain kuiskauksen matkan päähän Jumalasta."

Kun ajattelee, kuinka herkkiä perhosen siivet ovat, niin ajatus niiden sullomisesta kirjekuoreen, pakastamisesta puhumattakaan - huh, tuntuu säälimättömältä. Ja entäs jo jonkun vieraan kirjekuoresta ei lehahdakaan perhosta? Mikä tunnelma siitä sitten syntyisi?

Sanon vain, että kaikkea ihmiset keksivätkin ja siitä pääsemmekin alkuun - hyljättyihin kesäkissoihin. Ajatelkaa vähän, ajatelkaa ennen kuin toimitte ja ajatelkaa sen jälkeenkin.
---

Kirjastokissan elämäntarinaan on tutustunut myös Jossu, Kirjojen labyrintti, Cathy Humisevalla harjulla, Uusi Kuu, ja varmaa moni moni muukin.

---
Tällä kirjalla mukana So American -haasteessa.