IMAGE0022-normal.jpg

Gunnel Linde

Valkoinen kivi

Otava, 1966

Alkuteos: Den vita stenen

Suomentanut Kyllikki Villa

Kuvittanut Eric Palmquist

169 s.

"Oli kaunis korkea kesäpäivä, kaikilla puunlatvoilla oli aurinkokruunu ja kuumuus väreili talojen seinissä. Koulun alkamiseen oli enää viikko aikaa ja päivät olivat luetut. Fiia seisoi tapansa mukaan kihlakunnantuomarin portin takana kurkistellen ulos omasta rumuudestaan. Hän odotti, että joku tulisi tekemään hänelle kiusaa, mutta asiassa oli kummallista se, että hän koko ajan oli ihastuttavan näköinen, vaikka ei sitä itse tiennyt."

Fiiaa kiusataan. Häntä kutsutaan Fiia-pling-plong-Pettersoniksi, koska hänen äitinsä on pianonsoiton opettaja. Fiia asuu äitinsä kanssa kihlakunnantuomarilla vuokralla. Kihlakunnatuomarilla on taloudenhoitaja Maalin-täti, joka on kihlakunnantuomarin sisko. Fiian ja Maalinin välit eivät ole parhaimmat ja muutenkin Fiian täytyy äitinsä kanssa olla vähän kuin "hissun kissun" tuomarin talossa.

Eräänä päivänä, juuri tuona korkeana kesäpäivänä, Fiia tapaa Hampuksen. Hampus on muuttanut paikkakunnalle uuden suutarin perheen mukana, mutta Fiialle hän esittäytyy sattumalta ohi ajaneen sirkusseurueen mainoskyltin nähtyään Vaarojen kuninkaana. Fiia puolestaan sanoo nimekseen Fiideli.

Fiialla on valkoinen kivi, joka on hänen lohtukivensä. Tästä kivestä syntyy Fiian ja Hampuksen välille toveruuden side ja salaisuus. Hampus saa kiven, jos hän maalaa kirkontornin kellolle kasvot. No Hampus selviää tehtävästä ja sitten Fiian puolestaan on suoriuduttava kokonainen päivä puhumatta mitään saadakseen kiven takaisin. Näin kivi kulkee Fiialta Hampukselle ja Hampukselta Fiialle toinen toistaan jännittävine tehtävineen, kunnes tapahtuukin jotain yllättävää.

Valkoinen kivi kuuluu sarjaan lapsuudessa luetut kirjat. Sen miljöö on pieni ruotsalainen kylä ja kahden lapsen sielunmaisema. Linde kuljettaa tarinaansa ilman turhia krumeluureja, arjen  tasolla jossa on ripaus sadunomaisuutta ja mielikuvituksellista seikkailullisuutta.

Kirjaa elävöittää Eric Palmquistin mustavalkoinen kuvitus. Pieni hauska tarina, joka henki nostalgisuutta.

"Sitten Vaarojen kuninigas asettui puuhun lepäämään heilutellen paljaita jalkojaan niin että hänen ahavoituneet varpaansa siivilöivät tuulta. Sitten, kun varpaat tuntuivat tuulen pesemiltä ja puhtailta ja mukavilta, hän lähti kauppaan..."