nuppu.jpg

Neil Munro

Nuppu

Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1923

232 s.

Englanninkielestä suomentanut Väinö Jaakkola


Alison (Ailie), Daniel (Dan) ja Bell Dyce on naimaton sisarussarja, jotka asuvat skotlantilaisessa pikkukylässä. Eräänä aamuna, joka kylän lasten mielissä ei ollut puuroaamu, vaan aamu, jona saisi murokakkua, liikkiötä ja munia Dycen talossa on puuhaa ja vipinää. Taloon odotetaan saapuvaksi pientä poikaa kaukaa valtameren takaa. Sisarusten veli on kuollut ja jättänyt jälkeensä orpolapsen.

Dan, joka on ammatiltaan asianajaja on laittanut ritsan huoneen ikkunalle toivottamaan pojan tervetulleeksi, Ailie, joka on joskus nuoruudessaan unelmoinut suuria ja on sielultaan opettaja laittaa huoneen pöydälle Kulta-aarteet nimisen runokirjan ja järjesteli huoneen rimpsuverhoja ja kuinka ollakaan, huone muistutti hyvinkin lintuhäkkiä ja ei lainkaan niin poikamaiselta huoneelta ritsasta huolimatta.

Kuinkas sitten käykään, ovi aukeaa ja oven takana seisoo pieni tyttö, joka on matkannut kaukaa Chikagosta asti. Hämmästys on suuri.

Nupun alku on kuin Anna-kirjoista. Orpolapsi tulee naimattomien sisarusten luokse, lapsi, jonka piti olla poika, mutta onkin tyttö. Jotain Annamaista Nupussa onkin, mutta myös jotain täysin ainutlaatuista. Nupulla on mielikuvitusta, näyttelijäseurueessa eläneenä hänellä on myös valtava ilmaisemisen halu. Nuppu ystävystyy Dycen perheen taloudenhoitajan Katen kanssa ja laittaa Kyyhkyjen (kyläkoulun opettajatarkaksosett) pään sekaisin eikä lopulta käy koulua lainkaan.

"Mutta Nupun kapillallisuuden kukkuroitti lopullisesti kuitenkin runous. 'Hätikkö-Liisu' oli sitä lajia runoutta, jonka hän oli hypännyt yli Chicagossa heittäytyessään suoraa päätä teatteri-ilmoitteiden ja Shakespearen ihanuuksiin, ja luettuaan että:

Yks paha oikku useasti

parahimmankin turmeli;

ol' Liisu kiltti laps, mut häntä

yks' pha oikku rumensi,


hän purskahti nauramaan.

- En voi sille mitään, neiti Duff, sanoi hän, kun kaksoset osoittivat tuskastumistaan. - Se näyttää kylläkin runolta, kun siinä on epätasaiset reunat, mutta se ei synnytä mitään sähyä minun sisälläni niinkuin runot tekevät. Siitä puuttuu heijausta.

- MItä on sähy ja heijaus? kysyi Amelia-neiti.

-Se on - se on ikäänkuin kutittaisi, sanoi Nuppu. - Minua niin väsyttää, jatkoi hän, nousten istuimeltaan, - taidan lähteäkin jo koitapäin."

Niinpä niin. lopulta Nuppu saa opetusta Ailielta, joka on omassa elementissään tässä tehtävässä omintakeiseen tyyliin,  kunnes koittaa aika, jolloin Nuppu laitetaan sisäoppilaitokseen.

Paljon ehtii tapahtua ennen tätä ja Nuppu valloittaa pikkukylän olemuksellaan, niin että aina kellonsoittaja Rellu-Wallya myöten kysellään, miten pikkuinen voi, kun tämä sairastuu vakavasti.

Nuppu on viehättävä vanhanajan tyttökirja, jossa on yhtälailla herkkiä kuin voimakkaita sävyjä, kristillistä vakaumusta (erityisesti Bell-neidin taholta), mutta myös pakanallista synkkyyttä ja taikauskoisuutta skotlantilaiseen tapaan leikillisyydellä ja huumorilla höystettynä.

Mielenkiintoinen yksityiskohta vielä tähän loppuun. Kotikunnaan Rilla -kirjasta tuttu sanalasku löytyy myös tästä kirjasta:

Joka laulaa ennen aamiaista, se itkee ennen iltaa.

Eikös skotlantilaisuus pukenut myös Montgomeryä?