Charles Dickens
Suuria odotuksia I-II
Arvi A. Karisto 1969
Alkuperäinen teos: Great expectation 1860-1861
suomennos Alpo Kupiainen

Muistan, kun olin pieni tyttö. Oli kesäloma ja lähdin kävelemään. Televisiosta oli juuri tulossa elokuva, josta ennen kävelylle lähtöä muistan hautausmaan, pienen pojan ja vankikarkurin. Kohtaus on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Kävely kuitenkin kiinnosti silloin enemmän kuin elokuvan katsominen. Muistan myös joskus ammoin lukeneeni  Kuvitettuja klassikkoja ja tarinan, jossa oli vanha nainen, joka asui huoneessa, joka oli täynnä hämähäkinseittejä, kuivunut hääkakku ja muuta pöytä täynnä, pieni poika ja tyttö. Näiden vuosien takaisten muistojen kera tartuin viimein Dickensin Suuriin odotuksiin, jonka olin löytänyt kirpputorilta ja katsellut sitä miettivänä, ostaako vai ei.

Dickens on yksi suosikkikirjailijoista ja erityisesti hänen Kaksi kaupunkia ja David Copperfiel ovat "kymmenen suosikkikirjan kärjessä". Siltikään en ole lukenut läheskään kaikkia Dickensin suomennettuja kirjoja, ja syynä on se, että esim. Pickvick-kerhon jälkeenjääneet paperit kuulostaa vilkaistuna aika kuivalta ja pitkästyttävältä teokselta. Tartuin siis Suuriin odotuksiinkin hieman miettivänä ja - yllätyin iloisesti. Teksti oli joutuisaa luettavaa, nautinnollista. Pitkään aikaan en ole lukenutkaan mitään näin kiinnostavaa.

Alkujohdannon luettuani olin saanut kirjasta ja sen päähenkilöstä tietynlaisen ennakkokäsityksen. Dickens kertoo pojasta nimeltä Pip, joka on orpo ja asuu siskon ja tämän miehen luona. Siskonmies on yksinkertainen mutta hyväsydäminen mies, Pipin paras kaveri. Sisko sen puoleen kipakka luonne. Pipin luonne taas - niin, se onkin koko kirjan ydin. Kuinka kasvaa mieheksi? Minulla oli siis tietynlainen ennakkokäsitys Pipistä ja se ennakkokäsitys ei ollut suuren suuri. Ennakkokäsitykseni kuitenkin mureni murenemistaan mitä lähemmäksi loppua lukemiseni edistyi. Osin ennakkokäsitys johtui siitä, että olin lukenut tekstin huonosti, osin käsitys piti paikkansa. Jos ennakkokäsitykseni olisi pitänyt paikkansa ja Pip olisi osoittautunut sellaiseksi roistoksi, kuin hänet ajattelin, olisi kirjasta jäänyt paha maku suuhun. Nyt siitä jäi vain haikeus. Siitä, onko kirjassa onnellinen loppu, en osaa sanoa, sanoisin, että on ja ei.

Dickens kirjoitti teokseensa ensin toisenlaisen lopun, mutta muutti sen sitten. Oliko muutos parempi vai huonompi, en ota kantaa. Oikeastaan kirjalla ei mielestäni ole loppua. Se jää mielestäni erääseen taitekohtaan ja elämän virta soljuu omia mutkiaan. Jokainen tekee päätöksensä ja elää niiden mukaan, niin myös Pip. Valinnat, oli ne hyviä tai huonoja voivat vaikuttaa eliniäksi, mutta ei niiden tarvitse elämänloppu olla.

Suosittelen tutustumaan tähän teokseen.. Aiheen vakavuudesta ja taustalla häämöttävästä haikeudesta huolimatta kirjassa on kosolti huumoria ja henkilögalleriakin pysyy aika lailla hallussa. Dickensillähän on tapana marssittaa kirjoissaan melkoisia väkijoukkoja ja hyvinkin erilaisia, värikkäitä persoonallisuuksia. Suurissa odotuksissa yksi tällainen värikäs persoona on Vanharouva Havisham. Rakkaudessa pettynyt nainen, joka elää vain kosto mielessään ja on vähällä tuhota niin Pipin kuin kasvattityttärensä Estellan elämän omastaan puhumattakaan.  Toisaalta Dickensin henkilöhahmot on aika ajoin niin karrikoituja että todentuntu hieman kärsii, onneksi vain vähän.  Kaiken kaikkiaan Suuria odotuksia on hyvä ja nautittava kirja, jonka hahmojen parissa elää niin myötä kuin vastamäessä.