vaara.jpg

Katri Savolainen

Vaaravyöhykkeen tytöt

Tammi, 1958

196+1 sivua

 

- Mihin se putos? - Miehet tunkivat hänen ympärilleen. Mutta poika ei pystynyt selittämään mitään. Hän viittoi kädellään rantaan päin. - Jonnekin - en mie tiiä. - Palaako? huudeltiin ovellakurkkijoille. - Savua siellä näkyy - liekö satamassa. Poika oli hälytystä uhmaten ajanut pyörällä kotiinsa päin, mutta ehtinyt onneksi pois sirpalesateesta. Hänellä ei ollut hätää. Koko pommisuojan väki oli painunut kiinni toisiinsa. Eine itkeä hyrisi äidin selän takana, eikä ottanut tyyntyäkseen, vaikka äiti hokemistaan hoki: - No Eine, oletkos siinä, ei saa olla noin hermostunut - eihän meillä mikään ole. Katso nyt, kun ihmiset näkevät, kuinka raukkoja ollaan. Mutta äidin ääni ei ollenkaan tuntunut vakuuttavalta. Sitä samaa konemaista jankuttammista kuin ennenkin. Ei saa peltä. Pitää olla rohkea. Ei se satu meihin.

Vaaravyöhykkeet tytöt on hauska ja mielenkiintoinen kertomus jatko- ja talvisodan ajan Suomesta. Kirjan päähenkilö Eine on 14-vuotias, pian viidentoista ikäinen nuori, joka tovereineen asuu Kotkassa. Kun Kotkaa pommitetaan lähtee Eine luokkatovereineen (tyttöjä) hieman turvallisimmille seuduille Hämeeseen, jonne heidän opettajansa on järjestänyt majoituksen ja mahdollisuuden koulunkäyntiin. Eine on herkkä nuori, joka hätäilee ja huolehtii vanhemmistaan. Isä on rintamalla ja äiti jää pommitusten keskelle. Tyttöjoukon keskuudessa on myös kaikenlaista kärhämää, jos kohta reilua toveruuttakin.

Hämeessä Kotkantytöt tutustuvat karjalan evakkoon Marjukkaan, jonka traaginen tarina vähitellen selviää niin Einelle kuin muillekin.

Merkittäväksi Einen elämässä muodostuu kuitenkin pieni löytölapsi Lalla, jonka hän löytää lumihangesta karkumatkallaan. Kuka hän on ja miksi hän on jäänyt yksikseen talvi-iltaan? Kuka on ruskeatakkinen henkilö, jota tytöt epäilevät Lallan omaiseksi?

Yhdessä muiden tyttöjen (ja opettajan) kanssa Eine alkaa selvittää arvoitusta ja kasvaa siinä samalla itsekin vastuullisuuteen ja aikuisuuteen.

Vaaravyöhykkeen tytöt on vakavasta aiheestaan reipas tyttökirja. Näkökulma on nuorten, aikuisuuden kynnyksellä olevien tyttöjen, jotka yrittävät selvitä sodan keskellä uhkia ja myös ennakkoluuloisuutta vastaan. Teoksessa on paljon ajalle (40-kymmenluku) tyypillistä ajattelua olematta kuitenkaan yltiöpäinen isänmaallisuudessaan . Asioita tarkastellaan lasten ja perheen näkökulmasta enemmän kuin maan näkökulmasta. Monenlaiset sattumukset, ilot ja surut vaihtelevat tässä kirjassa, jonka kansikuva erityisesti herätti kiinnostukseni, kun tämän teoksen nettiantikvariaatissa näin.

Kyllä pidin tarinasta, jos kohta jotkut asiat myös mietityttivät. Yritin sijoittaa tyttöjen matkareittiä ja olemisia Suomen kartalle siinä pahemmin onnistumatta. Kymijoki, Lahti, Tampere, Hämeenlinna ja Kouvola ainakin mainitaan.

Myös tyttöjen perustama Ku Klux -seura mietityttää. Tässä teoksessa tämä pahamainenen salaseura on saanut kiitettävämmän tarkoituksen, koska tarkoitus on löytää Lallan omaiset, mutta mietityttää kyllä, miksi kirjailija on valinnut juuri Ku Kluxin tyttöjen seuran nimeksi? Sen verran paha kaiku tuolla nimellä minun korvissani on.

Hauska sanonta:

Jokin asia on Lääpänjäljillä.

Murteista:

- Antaa olla sen meilän lasten kelkan. Missähän murteella tuo L-kirjain tulee D:n tilalle?