Enid Blyton
Viisikon uudet seikkailut
Tammi, 1970
157 s.

Alkuperäisteos:
Five go adventuring again
suomentanut Inkeri Hämäläinen

Viisikon uudet seikkailut jatkavat serkusnelikon ja koiran seikkailuja. Kesä on vaihtunut talveen ja Viisikko viettää joululomaa Kirrin Bayssa, mikä tässä kirjassa on suomennettu lyhyesti Kirriniksi. Alunperin lasten piti mennä lomailemaan Leon, Dickin ja Annen kotiin, mutta näiden äiti onkin yllättäen sairastunut tulirokkoon ja isä joutunut karanteeniin.

Paulia harmittaa, sillä hän olisi mielellään kokenut uudenlaisen joulun nukketeattereineen ja sirkuksineen ja joulukutsuineen, mutta minkäs teet. Kaiken lisäksi lapsille palkataan kotiopettaja, koska pojat Leo ja Dick ovat joutuneet olemaan flunssan takia paljon pois koulustaan ja jääneet jälkeen, puhumattakaan Paulista, joka ei ole ennen käynyt koulua ollenkaan.

Tämä hieman ihmetytti. Pauli oli sentään 11-vuotias, eikö hän ollut siis saanut minkäänlaista opetusta ennen kuin tutustui serkkuihinsa. Minkälainen koulujärjestelmä Englannissa on ollut noin 1940-luvulla? Koulupakko? Ja isä sentään tiedemies.

No, serkukset siis viettävät jälleen aikaa yhdessä ja seikkailuhan siitä syntyy. Paulin isällä on meneillään tärkeä kirjankirjoitusprojekti ja tutkimus, jonka tarkoitus olisi hyödyttää maata laajemmaltikin. Ei aikaakaan, niin tärkeimmät sivut hänen kirjastaan varastetaan.

Kirja jatkaa tutulla tyylillä, Paulin tuittupäisyys tulee esille suhteessa kotiopettajaan. Tämä, hra Roland on ristiriitainen persoonallisuus ja jakaa mielipiteet. Toiset pitävät, tosin hieman vaihdellen, Pauli ei pidä ollenkaan ja syy tähän on Timin outo käytös. Tim kohtelee Rolandia kuin ilmaa. Ei anna tassua, ei nouda tämän heittämiä keppejä, kääntää selkänsä koko miehelle. Muutenkin koko kotiopettaja epäilyttää Paulia pahan kerran.

Paitsi kadonneita asiapapereita lapset selvittelevät salaperäisen kangastilkun sanomaa, joka johdattaa heidät salaisen tien jäljille. Oma osansa tarinassa on myös läheisellä maatalolla ja sen kahdella jtaiteilijaouluvieraalla, herroilla Wilton ja Thomas.

Tarinasta:

Kirjassa on hieman epäjohdonmukaisuutta. Esimerkiksi hra Roland ei suostu kutsumaan Paulia Pauliksi vaan sanoo tätä Paulaksi, tosin hänen johdonmukaisuuteensa vaihtelee, välillä Pauli lipsahtaa kuin lipsahtaakin. Tämä voi tosin olla harkittua ja kirjailijalta tarkoituksellinen ilmaisukeino hra Rolandin luonteen esilletuomisesta.

Toiseksi, en tiedä mistä olen saanut päähäni, että Pauli, kun ei halua tyttö olla, vaan haluaa toimia kuin poika, olisi pukeutunut kuin pojat.  Sivulla 145 kuitenkin kerrotaan:

"Kaikki lapset Paulia lukuunottamatta olivat nyt aukon pohjalla seisoen salaisella tiellä ja odottaen kärsimättömästi Paulia. Pauli-raukalla oli niin kiire päästä alas, että hänen hameensa tarttui rautatappiin ja hänen oli seistävä hyvin vaarallisessa asennossa yrittäessään saada sitä irti."

Hmm. Jossain määrin minulla on sellainen tunne, että Paulapaulin tyttöpoikakompleksi olisi kehittynyt kirjojen mukana. Kesällä kun seikkailtiin oli mahdollista pukeutua shortseihin (lyhyet housut), mutta entä talvella. Miten Fanny ja Peter lopulta tyttöään kasvattivat. Pukivatko he hänet pojaksi? Minun täytyi ihan tarkistaa ensimmäisestä osasta tätä vaatetusasiaa, ja ei siellä kyllä mainittu vaatteista juuri mitään, kun Paulia esiteltiin tai kun hän toi "filosofiaansa" esille. Ja tosiaan, silloin oli kesä. Täytyykin kiinnittää tähän pukeutumisasiaan huomiota, kun jatkaa sarjan läpikäymistä, ehkäpä asiasta saa loogisen ja johdonmukaisen kuvan, jos seikkailut nivoo yhteen ja lukee kuin yhtä tarinaa.

Mutta siis epäjohdonmukaisuutta  kieltämättä on henkilötyypin luomisessa.
Myös alkulehdillä, kun mainitaan:

"Hän puristi kohteliaasti setänsä kättä ja kasoi, miten Pauli suuteli isäänsä"

Täytyy tietysti huomioida, että kirjat sijoittuvat brittiläiseen ympäristöön, jossa tavat ovat erilaiset. Ehkä suukon antaminen tervehdykseksi ei ole siellä kummoistakaan, oli sitten tyttö tai poika, jotenkin tämä ei vain minun suomalaiseen mentaliteettiin ja ajatukseen siitä, miten suomalaiset pojat suhtautuisivat tavatessaan isänsä jonkunlaisen eron jälkeen, mahtunut tai ainakin hieman töksähti, mutta siis, no -  Paulapaulin luonne tulee tässäkin ilmi jotenkin ristiriitaisena, kaikesta halustaan olla poika, hän kuitenkin oli tyttö. Sille ei mahtanut mtiään.


Henkilöistä:

Joanna. Keittäjä. Kuvataan lihavaksi ja puuskuttavaksi. No, sinänsä tietysti johdonmukaista, että jos on paljon ruoan kanssa tekemisissä, niin tulee ehkä napsittua yhtä ja toista suuhunsa ja kiloja kertyy, mutta hieman mietin, eikö keittäjä voisi olla muutakin kuin lihava? Siis pikkuisen stereotypiaa ainakin tässä kohden.

Hra Roland:
- näyttää älykkäältä, vastuuntuntoiselta, luonnehtii Peter-setä valintaansa. Tietää, miten lapsia on käsiteltävä. NImi Roland johdatti ainakin omat ajatukseni Ranskaan, viittaa siis ulkomaalaisuuteen. Rolandissa kuvataan sekä hyviä että ikäviä luonteenpiirteitä ja kuten edellä kirjoitin, hänen käyttäytymisessään on epäjohdonmukaisuutta. Hra Roland on lyhyt, tukeva ja parrakas. Hänellä on läpitunkevan siniset silmät, paksu tukka, jossa harmaita raitoja.  "Näyttää järkevältä ja mukavalta" on poikien ensivaikutelma.

"Hänellä on ohuet huulet, ohuet ja julmat."  Sellaiset huulet ilmentää ivallista ja kovaa luonnetta. Sanoo Pauli.

Kasvonpiirteiden mukaan ihmisten luonteen tutkiminen on jokin tieteenala sekin, En sitten tiedä, kuinka todellinen. Hra Roland voi olla mukava, mutta myös vähemmän mukava. Ainakin hän jakaa lasten mielipiteet ja Paulin yksinäisyys nostaa taas päätään.

Hra Thomas:
Laiha, pitkä mies. Pitkä nenä ja silmälasit..

Hra Wilton:
Thomasia nuorempi. Pienet silmät (siansilmät) ja suuri suu. Siis aika erikoiset kasvonpiirteet.

Olisi todella mielenkiintoista lukea se Blytonin elämänkerta, ehkä siitä saisi jotain hajua siihenkin, miten hän henkilöhahmonsa loi. Oliko hänellä joku esikuva, vai yhdistikö hän vain luonteenpiirteitä, fyysisiä ominaisuuksia sen kummemmin miettimättä.  Itse kirjoittamista harrastavana tiedän, kuinka vaikeaa uskottavien ja luontevien henkilöhahmojen aikaansaaminen on.

Hra ja rva Sanders:
Vanha pariskunta läheisessä maatalossa. Ystävällisiä, kansanomaisia.
Hra Sandersilla on oiva huumorintaju, sillä hän on se, joka ojentaa kirjan upeimman huumorinkukan:

"Olen yhtä vanha kuin kieleni ja hieman vanhempi kuin hampaani"

Ruoasta:
Ruoka kuuluu Viisikoiden elämän erottamattomasti. Tässä kirjassa mainitaan ainakin seuraavat herkut:
Makkara (kouluaterialla)
Vastaleivotut pullat
Korkea kakku
Kuuma maito
Kaakao
Kahvi
Elen leivottu kakku
Pikkuleivät
Teetä kahvilassa
(joulu)kalkkuna
Inkiväärileivät
Kuuma maito ja lämpimät pikkuleivät.

Muita huomioita:

Lapset siis seikkailevat niin varastettujen papereiden kuin salakäytävien maailmassa. Vanha kangasriepu outoine merkkeineen löytyyy vanhan maatalon seinälaudoituksen takaa. Maatalossa on myös muuta salaperäistä. Salaseinäinen vaatekaappi. Tämä toi mieleeni C.S.Lewisin Narnia-tarinat, tosin tarinat ovat tyystin erilaiset.Jja toisaalta, kirjathan on taidettu kirjoittaa samoihin aikoihin, eli toisen maailmansodan aikoihin, kumpikohan kirjoista ilmestyi aiemmin. No, tuskin Blyton on kaappiaan Lewisiltä omaksunut (tai päinvastoin), silti, mielleyhtymä oli vahva. Molemmissa tarinoissa vaatekaappi vie seikkailuun.

Perienglantilaisia tapojakin kirjasta löytyy, ainakin kuva-arvoitukset ja rautatammenoksat joulukoristeina sekä misteli. Mistelistä ajattelin, että täytyypä ottaa selvää, miltä se näyttää ja sen kasvuoloista.

Nuoruudesta ja vanhuudesta:

Viisikot ovat taattua lastenkirjalisuutta, siitä ei pääse mihinkään. Mutta mikä siinä on, että ne jaksavat viehättää ja viihdyttää vielä aikuisenakin. Ehkä nuoruuden ja vanhuuden välinen raja ei olekaan niin selvä, kuin Leo tuumii ajatellessaan hra Rolandista, että: "... hänhän on kauhean vanha. Hänen täytyy olla ainakin neljänkymmenen"  Sanoo Leo. Hmm. Vai on 4-kymppinen vanha. Jaa jaa!

Yleisesti kirjasta:

Juoni tässä kirjassa oli aika arvattava. En tässäkään kirjassa huomannut mitään erityisiä "poisnypittäviä" asioita, siivoamisen tarvetta. Teksti oli ajatonta ja lasten suhtautuminen toisiinsa luontevaa. Lapset kinastelevat minkä kinastelevat. Mitään ikävää parjaamista eikä naljailua ei lasten välillä ole, mitä nyt pientä kiusoittelua ja ojentamista toinen toisiaan kohtaan , älä nyt viisi -tyyiiin.

Loppujen lopuksi Viisikot on aika lintukotokirjallisuutta moniin nykykirjoihin verrattuna, mutta minä en pidä sitä huonona piirteenä. Lapset tarvitsevat turvallisuutta ja sitä Viisikoissa löytyy seikkailuista huolimatta. Viisikoissa on myös otettu kantaa lasten oikeuksista vanhempien suhteen. Se ei ehkä tule suoraan esille, mutta on kyllä luettavissa rivien välistä. Viisikoissa lapset saavat olla niitä jotka pärjäävät, ja aikuisia ,jos ei pistetä ihan halvalla, niin he saavat tuta oman paikkansa. Viisikoissa on tietynlaista sarkasmia havaittavissa.

Sen verran vielä lpopuksi, että roistot  ovat aika säyseitä lopussa, mutta voisi olla, että itsekin menisin kipsiin, jos näkisin suuren ja niskakarvat pörhöllään olevan koiran murisevan ja näyttävän kulmahampaitaan edessäni.

Hyvä Tim!   Olet sinä kyllä aika viisas koira.
----
Viisikon uusista ja ensimmäisistäkin seikkailuista on blogattu kirjanurkkauksessa.