Wood Barbara

Elämän haltijat

Otava 1986

Englanninkielinen alkuteos: Vital signs


Olen lukenut kirjan kahdesti, ensimmäisellä kerralla lainasin sen kirjastosta ja sitten vuosien jälkeen alkoi tehdä mieleni lukea tarina uudelleen. Löysin kirjan  sitten kirpputorilta ja ostin omakseni.

Elämän haltijat kertoo kolmesta lääketieteen opiskelijasta: Mickeystä, Sondrasta ja Ruthista. Kukin heistä tulee erilaisista taustoista, heillä on omat unelmansa, omat salaisuutensa. Kolmikko ystävystyy pitkien ja rankkojen opiskeluvuosien aikana ja kun he sitten amanuenssivaiheessa lentävät kukin omille tahoilleen ystävyys säilyy kirjein ja kortein.

MIckeystä tulee plastiikkakirurgi, hän lähtee Havaijille erikoistumaan ja tapaa siellä kohtalonsa.

Sondra lähtee lähetystyöhön Afrikkaan, missä joutuu idealistisen elämänasenteen kanssa törmäyskurssille. Sondra on kuitenkin tahtonainen ja hän voittaa vaikeudet ja kärsimykset, jotka elämä hänen osaksee tuo.

Ruthia puolestaan ajaa takaa kovat lapsuudenkokemukset, kunnianhimoisena hän kerää itselleen tehtäviä ja hankkii siinä ohessa perheen.

Kirjassa on niin iloa kuin surua. Kovimmin sen ehkä joutuu kokemaan Sondra ja Ruth. Ajallisesti tarina sijoittunee jotain 70-80-luvun vaiheille ja ajassa lennetään välillä huimaakin vauhtia eteenpäin. Tämä hieman kiusaa minua. Olen enempi viivyttelevän  tarinoinnin ystävä, toisaalta tarina ei ole niinkään näiden kolmen naisen elämänkerta, jossa kerrottaisiin kaikki vaihe vaiheelta, vaan kirjan lopussa jääkin monia avoimia kysymyksiä. Lukijana jään esimerkiksi pohtimaan, kuinka käy Ruthin ja Arnien avioliiton? Kuinka kävi rotanpureman saanellee pojalle?

Elämässä ei aina tiedä tulevaa, on asioita, joihin ei ole vastausta, aina on jotain, mitä kaipaa, mitä tavoitella.  Tästä kaikesta Elämän haltijat kin muodostuu. Se on kehityskertomus, tarina siitä, kuinka loppu ei välttämättä olekaan loppu vaan alku.