tiinakesalaitumilla-normal.jpg

Anni Polva

Tiina kesälaitumilla

Karisto 1967

170 s.

Kansikuva: Marja-Liisa Salokero


Kesä lähenee ja Tiina on suunniteltu laittaa maalle mummon luokse. Yleensä Tiina menee mummon luokse mielellään, mutta, mitenkäs sitten Juhan kanssa. Juha ei tykkää yhtään Tiinan innostuksesta, vaikka häntäkin odottaa nurkan takana ulkomaanmatka. Kyllähän siitä sitten sopuun päästään ja kesäloma voi alkaa.

Tiinan kesästä jossain Hämeen rantamilla ei vauhtia ja seikkailua puutu. Sen takaavat naapurin Leena, jonka tuiskea äiti antaa Tiinallekin risuista kintuille, kun lehmipaimeneen lähetetyt tytöt eivät leikkien lomassa sen vertaa katso, että lehmät ei pääsisi naapurin viljahalmeeseen. Mukana menossa on myös Ville, josta Tiina ei kyllä uskalla hiiskua sanaakaan Juhalle, jolle hän kirjoittaa lomakirjettä.

Kaikkein suurimman seikkailun Tiina kuitenkin kokee, kun hän lähtee pelastamaan Mattilan sikolätin mutaan uponnutta porsasta.

"Tiina, Tiina, karju on herännyt ja se hyökkää sinun kimppuusi! Leena huusi kauhistuneena. Hän heitti perunat toistamiseen käsistään ja juoksi aidan viereen valmiina auttamaan. - Juokse nopeasti, juokse, juokse, minä vedän sinut ylitse. Tiina huomasi itsekin vaaran lähestyvän ja yritti paeta, mutta juokseminen oli helpommin sanottu kuin tehty. Se osoittautui melkein mahdottomaksi, sillä yrittipä hän astua miten kevyesti tahansa, niin aina jalat mulahtivat polvia myöten syvyytee. Lopulta hänen ei auttanut muu kuin turvautua ryömimiseen. Mutta siitä asia vain paheni. Ryömiessä vajosivat kädetkin kyynärpäitä myöten ja polvet aina reisiin asti liejuun, niin että hän tunsi tuskanhien kohoavan otsaansa. Kaiken aikaa vaara lähestyi vihaisten röhöisten"

Tiina-kirjat olivat todellakin lapsuuteni kohokohtia, niitä lukiessa suupieli kohosi väkistenkin hymyyn, ja niin teki nytkin, kun silmien eteen piirtyi kuva mudassa karjua pakoon ryömivästä Tiinasta. Anni Polvan kuvaus on enemmän lystikäs ja humoristinen kuin pelottava, vaikka niskaan hönkivä vihainen karju kyllä herättäisi toisenlaiset tunteet, jos itse olisi sellaisessa tilanteessa.

Vaikka Tiina-kirjat ovatkin aika kepeätä lukemista tyyliin: sattuu ja tapahtuu, niin Tiinoissa on kyllä aika vahva yhteiskunnallinen aspektikin. Nämä näkökohdat tulevat tässäkin Tiina-kirjassa hyvin esille. On kaupungin väki ja maaseudun väki, rikkaat, köyhät ja keskiluokka siinä välissä.

Leena on vain pieni tyttö, mutta suuresta perheestä, jonka isä on karannut ties minne maailmalle. Osan vuokrasta perheen äiti joutuu tekemään työnä Mattilalle, joka siis on kylän "talollisia". Ja Leena joutuu tekemään työtä kuin aikaihmiset hänkin, pesemään vauvan pyykkiä, laittamaan ruokaa ja jopa hänen 5-vuotias pikkusiskonsa lähetetään pesemään perunoita.

Tuosta perunoiden pesusta tulee oma lapsuus mieleen, sillä muistan hyvin, kuinka lapsena pesin kesällä perunoita kaivon alapuolelle virtaavasa vedessä. (taisin kyllä olla reilusti vanhempi kuin 5-vuotias).  Kun perunat oli omasta pellosta kaivetut olivat ne melkoisen multaisia ja niitä multakokkareita olikin aika homma saada pois.

Tiina ei aina oikein ymmärrä tätä "eriarvoisuutta", mutta kun hän on auttanut Leenaa perunoiden nyppimisessä (idut pois perunoista) niin Tiina kutsuttaisiin mummon mukana Mattilan saliin juomaan kahvia, mutta kun Leena pääsee vain väentupaan, niin Tiina sanoo tulevansa sitten Leenan kanssa.

Tiina kesälaitumilla on ihan kiva lukupaketti, muutamia huomioita kerronassa tein, alun ajallinen aspekti puhuttaessa talvivaatteista, kun kesäloma ilmeisimminkin oli ihan kynnyksellä mietitytti, sekä lopussa, kun mummo ja Tiina lähtivät kaupunkiin, niin miten kävi talon alta pelastettujen kissanpoikien?

Kerronnallisesti tämän teoksen anti on kuitenkin hetkissä ja tilanteissa ei niinkään siinä, kulkeeko juoni säntillisesti. Jostain luin äskettäin, että kaikkea ei kirjailijan tarvitsekaan kertoa, on jätettävä jotain rivein väliin ja hyppäyksetkin on sallittuja, sillä ne saavat mielikuvituksen liikkeelle, jotain sen suuntaista. Aukot siis tässäkin tarinassa mielikuvitus joko paikkaa tai sitten lukija ne merkityksettöminä sivuuttaa.

Vielä laitan tähän loppuun yhden puolikkaan lauseen, joka mielestäni oli erittäin osuva ja kuvaava:

Vesi oli oudokseltaan niin kirpaisevan kylmää, että Tiinalta menivät poskilihakset kireiksi...

Tiedätkö, muistatko sen tunteen, kun talven jälkeen, auringon paahtaessa ihon kuumaksi menet ensimmäisen kerran järveen uimaan, varsinkin, jos vesi ei ole vielä ehtinut kovinkaan lämmetä, kyllä siinä iho kummasti kiristyy.