L.M. Montgomery
Runotyttö etsii tähteään
WSOY, 1949
Suomentanut Laine Järventaus-Aav
306 s.
Olen aiemmin kirjoittanut eroista Pienen runotytön vanhempien ja uudempien painosten välillä. Tässä välissä ehdin lukea vertailun vuoksi myös jatko-osan Runotyttö maineen polulla, jonka sivumäärä myös poikkeaa vanhemman ja uudemman painoksen välillä. En kuitenkaan löytänyt mitään erityistä seikkaa tuosta kirjasta verrattuna uudempiin painoksiin, mutta jostainhan ne lisäsivut koostuu? Olkoon sitten kuvailut ja sanavalinnat.
Runotyttö etsii tähteään kirjasta sitä vastoin huomio kiinnittyi joihinkin henkilönimi- ja kirjallisuusviitteisiin, joita ei omistamissani 60-luvulla ilmestyneissä painoksissa ole.
Esimerkiksi, kuka on Marie Bashkirssev, jota Emilian uskotaan matkivan heittämällä "ivallisesti tikittävän, säälimättömän arkihuoneen kellon ulos ikkunasta ja mainittikoon uudemmassa Alice Meynellin nimeä, kohdassa, jossa Emilia luki runoa "Tytön kirje omalle itselleen vanhuuden päivinä"? Entä Marjorie Pickthall? Kuka hän on? Ja tämän runonsäe: Ah, suo maailmalle ikuinen aamu." odellinen vai keksittykö on tämä runollinen viittaus? Elisabeth-tädillä mainitaan olleen Oliver Twist -kompleksi. En ihan pääse jyvälle, mikä tai millainen tämä kompleksi oli ja mitä Elisabetin piirrettä tällä kuvattiin, vaikka kyseinen Dickensin tarina onkin tuttu.
Uudemmassa painoksessa ei myöskään ole kiinnostavaa lausettta, en ainakaan muista, että olisi:Ei ainoakaan koko koulussa, joka olisi osannut lausua oikein sanat: luode, suoda, yötä, myötä ym. Minusta tämä on kiinnostava kohta ja mietin mielessäni, mitkä mahtavat olla ne alkuperäiset sanat, joita opettaja Carpenter pitää niin vaikeina lausua.
Vanhan käännöksen jotkut sanavalinnat ja sanonnat ovat myös jotenkin sykähdyttävämpiä kuin puhdistetut, kirjakieliset lausahdukset. Esimerikiksi Perryn maininta menestyksestään: "Minulla on maailma hännilläni nyt." Myös Ilsen luonnehdistan Perrystä "Oi, miten vihaan Perry Milleriä. Pöyhistellä siinä kuin myrkytetty penikka!" on ver.taansa vailla hullunkurisessa ristiriitaisuudessaan.
Lyhennettyä kuusikymmenluvulta painosta lukiessani olen joskus miettinyt onkohan Emilian päiväkirjamerkintöjä lyhennetty, olisiko niitä enempi? Päiväkirjamerkintöjä mietin myös tätä vanhaa painosta lukiessani. Onkohan näistä otettu jotain pois? Esimerkiksi tämä:
"Yhtämittaista rankkasadetta on kestänyt jo toista päivää. Tässä kuussa on satanut melkein jokaisena päivänä. Emme saaneet postia tänään. Ulkopuolinen maailma on kolkko likomärkinen, valuvine puineen ja lionneine peltoineen. Kosetus ja synkkyys hiipivät sieluuni ja kuluttavat kaiken hengen ja elinvoiman. En voinut lukea, syödä, nukkua, kirjoittaa enkä tehdä yleensä mitään, ennen kuin olin pakottanut itseni siihen. Ja silloin tuntui ikään kuin olisin yrittänyt käyttää jonkun toisen käsiä ja aivoja, enkä vonut työskennellä niillä kovinkaan hyvin. Tunnen itseni tuhruiseksi, epämiellyttäväksi linnunpelätiksi - ikävystytän itseäni."
Ja sitten seuraa mitä mainioin ja kuvaavin ilmaisu: "Tällainen olo kasvattaa sammaleita päälleni".
Mielenkiintoinen on myös vanhemman painoksen ilmaisu Emilian "Valkeista öistä". Öistä, j- olloin hän ei saanut unta, valvoi vain ja - vaikeroi!
Kun Emilia vihdoin saa julkaistua Suuren Romaaninsa on arvosteluja ja luonnehdintoja pitkä rimpsu. Olivatko nämä kaikki uusitussa painoksessa? Tätä en ainakaan muista:
"Mitä merkitsee sovinnainen`? kysyi Elisabeth-täti, jota ei olisi voinut panna pussiin transsubstantitaation tai gnostismin ollessa kyseessä. Ainakin lause on lyhennetty ja jätetty uskonnolliset määreet pois.
Myös Emilian sujahtaminen "Pieneen vihreään urheilupukuun" kutkuttaa mieltäni. Millaisia mahtoivat olla 1900-luvun alun urheilupuvut? Vaikka poisjätetty kohta olisi näinkin pieni, kuvastaa se hyvin aikaa ja luo uudenlaisia sävyjä teokseen, antaa viitteitä ajasta.
Runotyttö-trigologia on siis jälleen kerran luettu, ties monettakohan kertaan ja yhä siitä löytyi uusia ulottuvuuksia, syvyyksiä.
Seikka, jota en ole aiemmin huomioinut, mutta jolla on hyvinkin merkitystä on trigologian alku ja loppu. Pieni runotyttö teos alkaa kuvailulla pienestä laakson talosta, Emilialle läheisestä rakkaasta paikasta ja pieneen rakkaaseen taloon se päättyy.
"Emilia seisoi Huomispäivän Tiellä - siinä, missä se laskeutui Blair Waterin laaksoon. Takanaan hän kuuli Teddyn kiirehtivän innokkain askelin luokseen. Hänen edessään tummalla kukkulalla kohosi iltaruskon loisteessa pieni, rakastettu harmaa talo, joka ei olisi koskaan enää autio."
Laaksosta kukkulalle -siinä on jotain hyvin kuvaavaa.
---
Mainittakoon, että tämä vertailu on tehty muistikuvien varassa.
Kommentit