gullat1-normal.jpg

Martha Sandwall-Bergström

Gulla Torpan Prinsessa

Gulla pitää lupauksensa

Gulla saavuttaa voiton

Gulla-tyttö kartanossa

Gulla ratkaisee arvoituksen

Otava, 1971, 1972 ja 1975

Suomentanut Heliä-Kaarina Salminen

Matha Sandwall-Bergströmin Gulla-sarja on huikea seikkailutarina ja omaa laatuaan lasten- ja nuortenkirjallisuudessa. Sen kerronta on väkevää, elämänmakuista ja kirjailija piirtää tarkan kuvan 1800-1900-lukujen taitteen elämästä ja torpparioloista. Kirjan miljöö on siis ruotsalainen kartanomiljoo, Höje, jota hallinnoi patruuna Sylvester. Gulla saapuu tähän miljööseen huutolaisena. Hän on 12-vuotias, eikä tiedä itsestään muuta, kuin että hänet on löydetty vauvana haaksirikkoutuneen laivan jäljiltä kirjaillussa paidassaan nimi Gunilla Beatrice Fredrike.

Gulla tulee apulaiseksi torppari Karlbergille ja tämän vaimolle Ellenille, joilla on viisi lasta: Johannis, kaksoset Vera ja Ville, Lada ja vielä kastamaton Pikkutyttö. Torpassa asuu myös torppari Karlbergin isoäiti (tästä minulle jäi hieman kysyvä mielikuva, oliko kyse todellakin Karlbergin isoäidistä vai äidistä?).

Gulla on nuori, vielä lapsi, mutta tottununut kovaankin työhön.

"Minulla on enemmän voimia kuin päältäpäin näyttää, Gulla pisti väliin ujosti, puolustaakseen sielunsa kehyksiä". (Sandwall-Bergsröm: Gulla torpan prinsessa)

Sielunelämällä onkin Gulla-kirjoissa oma merkittävä roolinsa. Paitsi Gullan sielunelämää kirjoissa valotetaan hyvin paljon Johanniksen ja Regina-neidin sielunliikkeitä Alhon-Pelleä ja muita henkilöitä unohtamatta.

Gulla-kirjat on jännittäviä. Ihan nuorille ja kovin herkille lukijoille ainakin alkupään kirjoissa voi olla liikaa jännityselementtejä, jotka saattavat aiheuttaa painajaisia.  Ruotsalainen kartanomiljoo kuusimetsineen luo synkkiä sävyjä ja goottivaikutteita kartanonneiti Reginassa, joka suoraselkäisenä ja ylhäisenä ratsastelee tummalla hevosellaan pitkin maita ja mantuja.

Kirjan kerronta on  sujuvaa eikä totta tosiaankaan mitään tankkaamista. Lukija suorastaan imeytyy sanoihin ja kirjoja ei pysty laskemaan kädestään, ennen kuin tarina on kerrottu.

Luin ensin Gulla huutolaistyttö -kirjan, joka on kirjoitettu jälkeenpäin siksi ensimmäiseksi kirjaksi ja täytyy sanoa, että sen kyllä huomaa, koska, kun alkaa lukea Gulla torpan prinsessaa tämän jälkeen tulee vastaan ristiriitaisuuksia, eli aivan täysin ei kirjojen yhteenliittymistä ole onnistuttu tekemään.

Mikä myös hieman kiusaa on viiden alunperin ensimmäisen kirjan ajallinen eteneminen. Kun lukee nämä, kuten minä, yhteen syssyyn huomaa, mitä tarkoitan.  Kirjoista saa sen käsityksen, että aikaa ensimmäisen ja viidennen kirjan välillä kuluisi vain noin vuosi, ehkä puolitoista.  Johanniksesta sanotaan Gulla torpan prinsessassa, että hän on 11-vuotias ja Gulla 12-vuotias, sitten kuitenkin  Gulla ratkaisee arvoituksen kirjassa hän on jo 14-vuotias mutta Johannis ei ole vanhentunut "juuri ollenkaan".

Myös kirjan tapahtumat on sitä luokkaa, että todellisuudessa niistä ei selvittäisi viikoissa eikä ehkä ihan kuukausissakaan vuoden kierrosta syksyine ja keväineen puhumattakaan.

Kaiken kaikkiaan näistä pienistä rivienvälihuomoista huolimatta Gullat on kirjoja jotka elävät ja sykähdyttävät. Ne ovat tyttökirjallisuuden aatelia, joskin tyttökirjallisuuden ja yleensäkin lasten- ja nuortenkirjallisuuden genressä ainutlaatuisia.

Paitsi, että ne on hyvin realistisia arjen kuvauksessa ne on hyvin runollisia. Gulla-kirjoissa kiehtoo juuri niiden kahtalaisuus. Ne eivät ole vain arkea, vaan myös unelmaa ja toiveita. Myös monia muita vastakkainasetteluja löytyy kuten: hyvän taistelu pahaa vastaan, rikkaus vastaan köyhyys, kristinusko vastaan pakanuus, kansanomaisuus vastaan aateli jne.

Kansan- ja ihmisluonnon kuvauksessaan Sandwall-Bergström on todella taitava. Vaikka Gulla kuvataan aika yksiselitteisesti hyväksi (mikä ehkä ärsyttää joita kuita) ei hänkään jää yksipuolisen lempeäksi vaan kyllä hänessäkin löytyy kipakkuutta ja poikamaisuuttakin, kun hän antaa selkään Tappelu-Kallelle ja käy taisteluun Johanniksen puolesta. Muutenkin Sandwal-Bergströmin kynänjälki on mitä mainiointa ja kuvauksellista. On kuin katselisi tapahtumia verkkokalvoillaan tekstin lipuessa ohi silmien.

"Ja Lada ratsasti --- Hän syöksyi tiehensä mielettömänä kauhusta, suoraan pimeään ja sateeseen, ukkonen jyrisi hänen päänsä päällä ja mustalaiset ajoivat häntä takaa. Clion ansiosta hän meni oikeaan suuntaan, itsellään hänellä ei ollut mitään osuutta siihen. Häneltä putosivat heti paikalla ohjakset, ja satulaa hänellä ei ollut, hän keikkui märän hevosen selässä tarrautuen Clion kaulaan käsillänsä, painoi kantapäänsä sen kupeita vasten ja itki ja huusi sen korvaan. - Juokse! Ne ajaa meitä takaa! Voro vie meidät! Jokse sinä, juokse, juokse! (Sandwall-Bergström: Gulla ratkaisee arvoituksen)

Gulla-kirjat voi ryhmitellä kolmeen eri kokonaisuuteen. Kirjat 1-5, kertovat Gullan lapsuudesta ja vaiheista torpparintytöstä kartanonneidiksi. Sitten tulee eräänlainen välisoitto, kun Gulla menee kouluun ja sarjan jälkipään kirjat kertovat Gullan aikuistumisesta aina avioliittoon asti.

Pidän todellakin Gulla-kirjoista hyvin paljon. Niissä on niin tragiikkaa kuin komiikkaakin, hersyvää lämpöä kuin hyytävää kylmyyttä. Kylmäksi ne tuskin jättävät ketään. Minä ainakin itkin ja kyynelehdin  kääntäessäni viimeisen sivun tästä viiden kirjan  kokonaisuudesta.

Ja kirja ei todellakaan voi silloin olla kehno.

Vaikka Gulla-kirjat ovat aika omaa luokkaansa tuovat ne mieleeni kuitenkin erään toisen osin samaa tematiikkaa sisältävän kirjan: Hector Malotin Pieni tuntematon -kirjan, jossa orpo lapsi kulkee halki maiden ja mantujen, ottaa pestin tehtaassa ja yrittää voittaa omalla käytöksellään sukulaisen arvonannon ennen kuin paljastaa, kuka hän on. Gulla-kirjat tuovat mieleeni myös Harriet Beecher-Stowen Setä Tuomon tuvan ja erityisesti Evangelinen. Evangelinessa ja Johanniksessa on jotain yhtenevää. Gulla-kirjoja ei voi sanoa varsinaisesti kristilliseksi teokseksi. Torpparin jumalanpalvelus oli seisoa tuvan rappusilla ja kuunnella kirkonkellojen soittoa. Kuitenkin evankeliumi tulee näissä kirjoissa esiin hyvin omintakeisella ja käytännölliselläkin tasolla esiin. Johanniksen puheet Paratiisin yrttitarhasta on hyvin kansanomainen käsitys Ilmestyskirjasta, samoin kuin Evangelinen näkemys Lasimerestä hänen ja Tuomo-sedän katsellessa laskevan auringon valossa kylpevää maisemaa.

Kaikessa traagisuudessaan Gulla-kirjat on valoisia kirjoja. Niistä kuultaa - toivo huomisesta, toivo paremmasta.

---

Gulla-kirjojen imuun on päässeet myös Sara ja Lumomena. Myös Velma pitää kirjoja toimivina historiallisina tyttökirjoina.

gullat2-normal.jpg