H.W. Longfellow
Laulu Hiawathasta
Suomentanut A.E.Ollilainen
Suomalaisen kirjallisuuden seura, 1912
Näköispainos, 228 s.



Laulu Hiawathasta on runoelma viisaasta ja taitavasta intiaanista. joka syntyi, kasvoi ja eli Gitche Gumen rantamilla. HIawathan äiti,  wenohah,  kuoli ja hänet kasvatti kuusta pudonnut isoäitinsä Nokomis. Laulu HIawatha pohjautuu intiaanien legendoihin, joihin Longfellow on ympännyt myös muita intiaanisatuja. 

Tartuin kirjaan mielenkiinnolla, mutta sulkiessani kannet olin hieman pettynyt. Laulu HIawathasta ei anna kuvaa puhtaasta intiaanikerronnasta, siinä on vaikutteita niin Kalevalasta kuin Raamatustakin (esim. suuri kala, joka nielaisi Hiawathan).

Lukijana eni voi välttyä vertaamasta Hiawathaan Vaka Vanha Väinämöiseen ja kirjan suomennos vielä lisää tätä ajatusta.  En ole lukenut Kalevalaa, mitä nyt koulussa ja muita jutteluja kuuliessa on mieleen tarttunut. Niin Kalevala kuin Laulu HIawathasta päättyy kristinuskon tuloon ja juuri tämä kristinuskon tulon ymppääminen tähän runoelmaan latisti minun lukukokemukseni. Näin siitäkin huolimatta, että kristilliset arvot ja usko on minulle henkilökohtaisesti tärkeä asia.

On vaikea sanoa, mikä on ollut Longfellowin ajatus tätä kirjaa lukiessa, kirjoittaa runoelma intiaanitarujen pohjalta, kirjoittaa muistiin legendoja ja satuja vai kirjoittaa historiaa ja intiaanien tapakulttuuria. Näitä kaikkia aineksi kirjasta löytyy puhumattakaan kaikista niistä tunteista, mitä ihmissydämeen mahtuu vihasta romantiikkaan.

Kirjan lopussa olevat lähdeviittaukset ja taustoitukset sekä intiaanisanasto ovat mielenkiintoiset ja antavat kirjalle "ryhtiä".

Paljon paremman lukukokemuksen koin lapsille suunnatusta kuvakirjasta, jonka luin ennen kuin sain koko runoelman käsiini. Alla näyte kuvakirjasta, sen minua koskettavimmasta kohdasta.




Henry Wadsworth Longfellow
HIAWATHA
Kuvittanut Susan Jeffers
WSOY, 1985
Suomennos Aale Tynni
.....


Nokomis opetti paljon,
näytti tähdet taivahalla,
antoi lapsen ihmetellä,
kun Iskoodah, pyrstötähti
kiiti taivaiden ylitse,
liekkipalmikot perässä.
Näytti tuon tulisen tanssin
pohjoisessa pakkasöinä,
kun oli henget huojumassa,
sulkapäisinä soturit,
pitkät keihäänsä kädessä.
Viittoi tielle valkoiselle,
näytti sielut liikkumassa,
vainajat vaeltamassa
tuolla taivaiden polulla.