KIRJA1.jpg

Tony Wickers

Puck ajaa takaa varjoa

Artko, 1979

Alkuperäisteos: Puck jagar en skugga

Suomentanut Irmeli Helin

155 s.

 

Yllätyin iloisesti tämän kirjan suhteen, sillä vaikka kirjan kansikuva lupasi hyvää tarinaa, niin ensisilmäily teoksen tyyliin ja juoneen ei sitä tehnyt.

Puck eli Berit Larson on kuudentoista vanha nuori tukholmalaisneitonen, joka miettii, mikä hänestä tulee isona. Tässä kirjassa hän on päättänyt tulla insinööriksi ja saa kondyktööri-isältään neuvon, että tutustuisi alaan ensin jonkin teknisen alan yrityksessä ja niin Puck päätyy konttoriapulaiseksi Progressor-yhtiöön.

"Puckin perusvirhe oli varmasti se, että hänellä oli vähän liian suuret luulot itsestään. Hänestä oli hauskaa olla kaiken keskipisteenä. Ellei se käynyt päinsä, hän halusi edes olla lähellä tuota keskipistettä. Bossen juttu oli tyypillinen esimerkki. Ei Puckin älyssä mitään vikaa ollut. Hänen sitkeydestään sen sijaan ei ollut paljoakaan hyvää sanottavaa. Omiin mahdollisuuksiin ja kykyihin nähden hänellä ei ollut alkuunkaan todellisuudentajua. Hän leijaili jonkin matkaa maanpinnasta kuin hullaantunut ilmapallo pyrkien koko ajan irti napinlävest, johon oli sidottu, noustakseen ennalta aavistamattomiin korkeuksiin."

Tarina saa alkunsa, kun Puck lähtee kävelylle uusimman ihastuksensa Bossen kanssa, joka on vaaleakiharainen runoilijasielu samasta työpaikasta ja antaa lemput kaverilleen Kurrelle. Tämä luku ei vielä lupaa kovin hyvää tarinaa, mutta se onkin vain johdattelua Puckin sielunmaisemaan. Varsinainen seikkailu saa alkunsa, kun Puck on töissä ja jää puhelinpäivystäjäksi muiden lähtiessä lounaalle. Ja mitä tapahtuukaan. Puck tainnutetaan kloroformilla ja tärkeän uuden keksinnön, se on lujemman ja kestävämmän teräksen,  piirustukset ja laskelmat varastetaan keskellä kirkasta päivää. Siitä alkaa Puckin tie epävarmuuteen ja lopulta parempaan itsetuntemukseenkin, kun hän tajuaa, että häntä itseäänkin epäillään ja enkelikiharainen Bossekin ajattelee vain itseään eikä välitä hänestä lopulta pennin vertaa, mutta hylätty Kurre sen sijaan osoittautuu todelliseksi sankariksi.

Tämä oli todellakin hauska kirja ja odotan mielenkiinnolla toisen suomennetun Puck-kirjan sattumuksia. Ilmeisesti näitä on ruotsiksi ilmestynyt enemmänkin kuin kaksi. Kukahan keksisi suomentaa ja julkaista koko sarjan, sen verran minä ihastuin tähän tarinaan.

Puckia on vaikea verrata mihinkään toiseen nuortenkirjaan. Jossain määrin mieleen tulee Merri Vikin Lotta.-kirjat, vaikka Puck onkin tyystin toisenlainen kuin kommelluksiin joutuva Lotta. Myös Carolyn Keenen Neiti Etsivät tulee mieleen salapoliisiaspektin takia, mutta kyllä Puck on ihan omanlaisensa nuori. Tarinan kannalta pieni oleellinen yksityiskohta on Puckin päiväkirjaotteet, jotka aloittavat kunkin luvun tarinassa.

Wickersin kerronta on myös aivan omanlaistaan. Näissä ei paljon selitellä eikä näissä ole oikeastaan mitään liirum laarumia. Rivien väliin jätetään paljon tyhjää herättelemään lukijan omia aivosoluja ja pohtimaan, miksi kummassa Puck ei mene ja kerro kaikkea poliisille vaan tuntee nahoissaan mitä tunteekaan.

Sanoisin, että kaiken seikkailun takana on melkoista pohdintaa nuoruudesta ja kasvun kipeydestä.