IMAGE0043-normal.jpg  IMAGE0042-normal.jpg

 

Kate Douglas Wiggin

Villiruusu   

WSOY, 1974

Alkuteos: Rebekka of Sunnybrook Farm

Suomentanut: J. Mäenpää

199 s.

 

Kate Douglas Wiggin

Rebekka of Sunnybrook Farm

Aladdin Classics, 2003

341 s.

 

Alcotin ja Montgomeryn tyttökirjojen ohella Kate Douglas Wigginsin Villiruusu on ehdottomasti klassikko perinteisten tyttökirjojen joukossa. Olen lukenut Villiruusun useammin kuin kerran, mutta vasta nyt huomasin, kuinka paljon samaa onkaan Villiruusun Rebekka Rowena Randalissa kuin Montgomeryn Runotytössä tai Annassa, ehkä kuitenkin enemmän Runotyttöä kuin Annaa.

Kate Douglas Wiggins on amerikkalainen kirjailija. Hän on syntynyt Pensylvaniassa, mutta muuttanut sitten 17-vuotiaana Californiaan, jossa hän uraauurtavasti perusti osalvaltion ensimmäisen  vapaan lastentarhan. Kate Douglas Wiggin on kirjoittanut lukemattomia lastenkirjoja, joita ei valitettavasti ole suomennettu kuin pari. Villinruusun lisäksi suomeksi on ilmestynyt Keltaisen talon lapset. Villiruusun jatko-osaa The new chronicles of Rebekka ei sitäkään suomennettu (palaan kirjaan myöhemmin).

Yhtymäkohtia toiseen amerikkalaiseen tyttökirjailijaan L.M. Alcottiin en sitävastoin juurikaan havainnut, mutta sitä vastoin Kandalaiseen L.M.Montgomeryyn sitäkin enemmän. Wigginsin Rebekka of Sunnybrook farm  on ilmestynyt ensimmäisen kerran 1903  ja sen jatko-osa 1907. L.M.Montgomery kirjoitti Runotyttö-trigologiansa 1923-1927. On kuitenkin vaikea sanoa, missä määrin Montgomery on saanut Emiliaan vaikutteita Rebekasta vai onko saanut ollenkaan. Yhtenevistä piirteistään huolimatta niissä on myös selkeitä eroja.

Seuraavassa kuitenkin joitain huomioita.

Villiruusun päähenkilö on Rebekka Rowena Randal. Hän on kirjan alussa 10-vuotias, puoliorpo. Hän on 7-lapsisesta perheestä, josa äiti Aurelia taistelee Hopeapuro-farmin kiinnnitysvelkojen kanssa. Rebekan isä on kuollut. Hän on ollut tanssinopettaja, joka ei ole saanut oikein mitään aikaiseksi - paitsi hienot nimet lapsilleen.

Rebekka lähetetään tätiensä Mirandan ja Janen luo Riverboron kivitaloon (Brick house).

Rebekka kuvataan seuraavasti:

"Hänen kasvonsa olivat värittömät ja särmikkäät. Nenä, otsa, leuka hänellä lienee ollut kuten ihmisillä tavallisestikin, mutta herra Cobb ei kyennyt saamaan niitä selvästi tähtäimeensä, sillä tytön silmät vangitsivat kokonaan hänen katseensa, milloin hän kohdisti sen matkaajan kasvonpiirteisiin. Rebekan silmiä täytyi verrata uskoon, joka on "luja luottamus, mitä toivotaan, ojentautumista sen mukaan, mikä ei näy". Hänen hienonmuotoisten silmäkulmiensa alla aivan kuin kimalteli kaksi tähteä, joiden välähtävä säihke puoleksi kätkeytyi hohtavaan tummuuteen. Tytön vilkkaat silmät tutkiskelivat maailmaa innokkaasti ja hartaasti, ja kun hän kinnitti loistavan ja salaperäisen katseensa johonkin  pitemmäksi ajaksi, tuntui siltä kuin hän oli nähnyt kaiken - esineen, maiseman tai ihmisen - lävitse."

Eittämättä kuvauksessa on paljon Uuden kuun Emiliaa, erityisesti kuitenkin tuo silmistä lähtevä kauneus ja salaperäinen tenhoavuus, niin sanottu sielukkuus.Ja nyt tätä kirjoittaessa kiinnitti huomioni tuo määritelmä "kimalteli kuin kaksi tähteä", sillä Tähtihän Dean Priestin lempinimi Emilialle (joka tosin taisi juontua Emilian sukunimestä Star).

Ja Emilian lailla Rebekkakin on taipuvainen kirjoittamaan.

Yhtäläisyyden kuvaa lisää myös vanhapiikatätipari. Wigginsillä tätipari on Miranda ja Jane, Montgomeryllä Elisabeth ja Laura. Mirandan ja Elisabetin luonteet ovat kuin yksi yhteen, no, ehkä Elisabetissa on hitunen huumorintajua, mitä Mirandasta ei juuri löydä. Wigginsin Miranda on astetta kylmempi ja jäykempi kuin Montgomeryn Elisabeth. Laura ja Jane sitä vastoin ovat lempeitä sieluja.  Wigginsin Janeen on vaikuttanut hänen kihlauksensa nuoreen mieheen, joka  kuolee hänen käsivarsiWlleen sisällisodan tuoksinassa. Montgomeryn Lauralla, muistelisin, on hänelläkin ollut rakkaussurunsa, tai ainkain hänen suhdettaan tohtori Burnleyyn pohditaan kirjassa.

Yhtäläisyys Anna-kirjoihin syntyy ystävyyssuhteista. Wigginsin Rebekan paras ystävä on Emma Jane Perkins, "rikkaan seppämestarin tytär" kuten Rebekka häntä kuvaa eräälle henkilölle. Emma Jane on kuitenkin aika tavallinen rivesborolainen tyttö, jolla ei ole niin paljon mielikuvitusta kuin Rebekalla. Montgomeryn Annan paras ystävä on "naapurin tyttö" Diana. Myös Rebekan tapa "koheltaa" ja joutua päätä pahkaa tilanteisiin on hieman annamainen.

Lisää yhtäläisyysmerkkejä Wigginsin ja Montgomeryn kirjojen välille luo kohtaus Rebekan ja Miranda-tädin välillä.

"Tuo sinun puuhiesi kavaluus ja salakähmäisyys se juuri on kaiken häijyintä. Sanoi Miranda kylmästi."

Sanat ovat kuin toisinto Emilian Ruth-tädin suusta, kun tämä ripittää Emiliaa Runotyttö maineen polulla teoksessa.

Nyt voisi luulla, että Runotytöt on plagiaatti Villiruususta, mutta näinhän ei toki ole, enkä sellaista kuvaa tahdo toki antaakaan. Emiliassa ja Rebekassa on toki paljon erojakin. Emilia oli melkoisen ylpeä luonne, mitä Rebekasta ei juurikaan löydä. Rebekka on hyvin lämminsydäminen, oikeamielinen kaikessa ajattelemattomuudessaan ja elämän ihmettelyssään. Emilia, kuten sanoin oli melko ylpeä ja omanarvontuntoinen nuori nainen. Ylpeyden ohella Emiliassa oli eräänlaista haurautta ja epävarmuutta, mitä en osaa yhdistää Rebekkaan.

Rebekka siis kirjoittaa ja se yhdistää hänet ja runotyttö-Emilian. Verrataapa vielä yhtä persoonaa Wigginsin ja Montgomeryn kirjoissa.

Wigginsin Rebekka käy ensin kyläkoulua, mutta siirtyy sitten Warehamin opistoon, jossa hän saa opettajakseen neiti Maxwellin. Neiti Maxwell opettaa äidinkieltä (siis englantia) ja Rebekka antaa hänelle runonsa arvosteltavaksi.

Yhtäläisyys Montgomeryn herran Carpenteriin ( Emilian opettaja kyläkoulussa) voisi olla kuin yö ja päivä, jos ajatellaan, että toinen on nainen ja toinen mies ja että toinen on nuori eteenpäinpyrkivä, itsestään huolehtija, toinen elämää nähnyt, juomaan ratkeaja, mutta mutta, se mikä luonteissa eroaa, sen yhdistää halu auttaa nuorta haaveksijaa. Kun Rebekka seisoo neiti Maxwellin edessä kuullakseen totuuden runoistaan ei voi olla näkemättä nuorta Emiliaa seisomassa herra Carpenterin edessä kuullakseen, että "runot jäävät ala-arvoiksi".

Suomennoksesta:

Villiruusu on reippaalla kädellä lyhennetty teos alkuperäisestä Rebekka of Sunnybrook farm -teoksesta. Mielenkiinnosta hankin alkuperäisen teoksen ja luin sen rinnakkain oman Villiruusu-teokseni rinnalla luku kerrallaan ja hämmästyin, mitä kaikkea on jätetty pois. kuten esimerkiksi Rebekan isän taustat ja muutoinkin paljon syventäviä tietoja ja  keskusteluja . Myös paljon hengellisiä nyansseja on jätetty pois. Mitä kuitenkin erityisesti ihmettelen on se, että kokonainen luku on jätetty pois suomennoksesta, se on Rebekan kouluaine, jolla hän otti osaa hra Adamn Laddin kirjoituskilpaan,  samoin kuin Adam Laddin ajatukset ja mietteet  Tuhannen ja yhden tarinoista, kuinka prinssi Aladin sai prinsessa Badroulboudourin.

Tästä pääsemmekin vielä yhteen teoksen kannalta merkittävään hahmoon, Adam Laddiin, jota Rebekka kutsuu herra Aladiniksi. Rebekan ja Aladinin ikäero on parikymmentä vuotta. Rebekka tutustuu hra Aladiniin myydessään saippuaa naapuriensa Simpsonin lasten hyväksi. En tiedä, miksi, mutta minulla on sellainen mielikuva, että kun hra Aladin lopulta ostaa Rebekalta 300 palaa saippuaa hän ostaisi oman tehtaansa saippuaa. En tiedä, mistä tämä mielikuva on syntynyt, sillä niin suomennetusta kuin alkuperäisestäkään teoksesta ei tähän löydy mitään perustetta, paitsi hra Aladinin sanat: sen saippuan minä taidan tietää.

Hra Aladin eli Adam Ladd on köyhissä oloissa kasvanut ja sitten rikastunut. Hän on vanhapoika, josta kylän naiset puhuvat,  että hän pitää lapsista. Laddista tulee Rebekan hyvä ystävä ja hän käy hyvin usein vierailulla Kivitalossa.

Jossain mielessä hra Aladinia voisi verrata Montgomeryn Diean Priestiin, mitä tulee ikäeroon. Molemmat olivat myös rikkaita ja yksinäisiä. Dien Preast ajatteli "odottaa" Emiliaa ja oli vähällä saada tämän, mutta kompastui valheeseen. Hra Aladin puolestaan on iloinen siitä, että sai tavata lapsen, ylpeä siitä, että tuntee nuoren tytön ja odottaa aikaa, jolloin saa kohdata naisen. Aladinin toiveisiin saada Rebekasta puoliso itselleen vihjataan Villiruusussa vain hienovaraisesti ja kuten aiemmin mainitsin, joitain kohtia, jotka selventäisivät hra Aladinin persoonaa ei ole suomennettu.

Mitä tulee Dean Priestin ja hra Aladinin luonteisiin muutoin, näkisin heidät kyllä hyvin erilaisina. Tosin samoin kuin Dean Priest antoi lahjoja Emilialle antaa hra Aladinkin lahjoja Rebekalle. Dean ei kuitenkaan antanut  lahjoja Ilselle, Emiliian ystävälle,  kun taas hra Aladin antoi samalla kuin Rebekallekin lahjan myös tämän ystävälle Emma Janelle.

Toisin kuin runotytössä Villiruusu ei pääty avioliittoon. neiti Maxwell toivoisi että Rebekka loisi uran, mitä hra Aladin ei toivo. Aladinille mieli ja sydän on eri asioita ja hänen näkemyksensä on, että neiti Maxwell tuntee Rebekan mielen, mutta hän puolestaan tämän sydämen, hra Aladinille Rebekka on helmi.  Hra Aladin ei halua kuitenkaan olla esteenä Rebekalle, vaan antaa tämän päättää itse. Tässä on myös yksi selkeä ero Dean Priestin ja hra Aladinin välillä, Priest oli kade Emilian kirjoittamiselle eikä halunnut jakaa tätä edes harrastuksen kanssa, kun hra Aladin taas - joskin salaisesti auttoi Rebekkaa eteenpäin. Jollain tavalla kummatkin hahmot ovat surumielisiä, Priest jäi yksinäiseksi vaeltajaksi,  toteutuiko Aladinin unelma - se jäi Villiruusussa avoimeksi. Montgomeryn Dean Priest on traaginnen hahmo, hän yhtäaikaa säälittävä ja pelottava hahmo, kun taass hra Aladin on herrasmiehen perikuva, köyhyydestä rikkauteen noussut, jolle äidin muisto  luo surun kehykset.

Villiruusu on mielenkiintoinen ja persoonallinen teos, joka henkii vanhanajan tunnelmaa. Tarina sijoittuu Yhdysvaltain itärannikolle Mainen osavaltioon. En tiedä miksi, mutta itse kuitenkin olen koko ajan sijoittamassa Riverboroa jonnekin Länteen enemmän kuin uusenglantilaiseen kyläyhteisöön. Villiruusuista ei kirjassa juurikaan puhuta, silti Villiruusu on mielestäni aika hyvä luonnekuva Rebekasta. Tulee lopulta mieleen suomalainen kansanlaulu: yksi ruusu on kasvanut laaksossa ja se kauniisti kukoistaa, yksi kulkijapoika on nähnyt sen, eikä voi sitä unhoittaa. Rebekan tavattuaan, ei hra Aladinkaan voi häntä unohtaa.

Suomennoksesta vielä sen verran, että ihmettelen, miksi Rebekan pikkusisko Mira on suomennettu neljännellä vuodella olevaksi, kun hän alkuperäisteoksessa on kolmevuotias. Myös sana päästötodistus on huvittava, pitäisi sanoa paremminkin päättötodistus. Muutoin pidin kerronnasta ja miljööstä. Villiruusu kuuluu ehdottomasti minulle tärkeisiin ja rakkaisiin kirjoihin.

Mitä tulee oman teokseni (josta yllä kuva) pidän kannen kuvasta ja minun tekisi valtavasti mieleni tehdä itselleni tuollainen keltainen karttuunipuku. En tiedä, miten väri sopisi hipiääni, mutta tyyli olisi just niin minua.

Kummallisuus

Täytyy tähän vielä mainita yksi kummallisuus - mustaksi maalattu asuintalo. Siis musta talo? Kuka kumma tahtoo asua mustassa talossa, ymmmärtäisin, jos lato tai ulkorakennus olisi maalattu mustaksi, mutta ei. Asuintalo on musta, mutta lato puolestaan punainen. No, on siinä mustassa talossa kuitenkin punainen ovi.  Tässä mustassa talossa asui "vaihtotaloutta" harrastavan isä-Simpsonin perhekunta.  Erikoimen perhe ehkä selittää erikoisen värivalinnan. Mene ja tiedä.

Kunniamainintalainaus:

Minä olen nähnyt kukkien itkevän - varhain aamulla.

--- --- ---

Tällä mukana valloittamassa USA:n osavaltioita: Maine

--- --- ---

j.k. Englanninkielisestä painoksesta sen verran, että siinä oli Marion Dane Bauerin esipuhe ja esittely kirjailijasta sekä lopussa lista kysymyksiä pohdittavaksi, eli tämä painos sopisi hyvin kirjapiireihin luettavaksi ja kysymysten kautta lukija voi kaivautua syvemmälle tarinaan miettiessään vastauksia.

j.k.2 Kirjassa oli Tuhannen ja yhden yön tarinoiden lisäksi muitakin kirjallisuusviitteitä, jotka herättivät uteliaisuuttani. kuten esimerkiksi Romola? Mikä ja kuka on kyseessä?

j.k.3 Pieni tutkimusretki nettiantikvariaateissa toi ilmi tiedon, että kirja on ilmestynyt suomeksi jo 1919 ja silloin ilmestyneessä 1. painoksessa sivumäärä olisi 320 eli uudempi painos olisi tämän mukaan lyhennetty, mutta vanha painos ei.