Mari Hanes
Pocahontas - tosi prinsessa
Nuoren tytön henkeäsalpaava tarina
Aika OY, 1997
Enganninkielinen alkuperäisteos: Pocahontas
Suomentanut Päivi Lankinen
Kansikuva: Paul Bachem
168 s.
Matoaka - pikku kujeilija, kutsuu äiti Halewa, Pocahontas - lempilapsi, sanoo puolestaan isä, suuri intiaanipäällikkö Powhatan. Pocahontas on mielenkiintoinen ja jännittävä tarina nuoresta intiaanitytöstä, joka elää Virginiassa, Cheasapek-lahdella, kun tuttu maailma äkkiä muuttuukin. Pocahontas on myös kertomus kahden kulttuurin yhteentörmäyksestä ja rakkaudesta, joka syttyy uskomattomissa oloissa.
Mikä minua kirjassa viehättää ja kauhistuttaa yhtäaikaa, on sen intiaaniteema. Intiaanikulttuuri kiinnostaa ja luonnonläheisyys, mutta samoin kuin rummusta voi kuulla hauskoja, lystikkäitä ja iloisia ääniä, se voi rummuttaa myös jotain niin kaameaa, että siitä ei tohdi puhuakaan.
Mari Hanesin Pocahontas on suunnattu nuorille. En suosittele tätä kirjaa kuitenkaan alta kymmenvuotiaille enkä ehkä alta kahdentoistakaan ikäisille, enkä kyllä kovin herkille lukijoille, sillä vaikka kirjassa ei suuremmin kuvaillakaan intiaaniheimojen julmuuksia, niin aika ajoin kirjan juonta sävyttävät hyvin synkät ja mustat väriraidat, jotka saavat selkänahan kihelmöimään ja sisimmän värisemään.
On sanottu, että minkä kumman takia luonnonkansat pitäisi saattaa kristityiksi ja tuhota heidän "paratiisimaiset olonsa". No, kristillisyyden nimissä on toki tehty paljon pahaa, eikä niin sanottu lähetystyö ole aina ollut sitä, mitä sen olisi pitänyt olla (lähetystyö ei ole vallanottoa). Tämän kirjan ja Pocahontasin elämään tutustuttuaan voi käsitys hyvinkin muuttua. Pocahontasista tuli kristitty. Hän pysyi kuitenkin intiaaniprinsessana silloinkin, kun matkasi Englannin hoveihin. Todellinen kristillisyys on sydämen asenne. Sydämen asennetta oli myös Pocahontasissa, ainakin jos uskoo siihen, mitä hänestä on kirjoitettu.
Pocahontasista on kirjoittanut myös Susan Donnell: Pocahontas, intiaaniprinsessa -kirjan, jonka on julkaissut WSOY 1995. Jossain vaiheessa aloin lukea tuota kirjaa, mutta luin siitä vain vähän alkua ja lopun, sitten minun täytyi pistää se pois, sillä kuten sanoin, Pocahontasin elämä ei ollut mitään Disney-satua. Sanat ovat voimallisia, Donnellin kirjassa synkät sävyt olivat liian synkkiä minulle, kauneus, kauneus oli sekin kauneimpia kirjallisia kuvauksia, mitä olen lukenut.
Tätä Hanesin kirjaa sanoisin yhdistelmäksi Disneyn elokuvan ja Donnellin teoksen yhdistelmäksi. Hanesin tarina on yksinkertainen, summitainen, jättää kerronnassa paljon aukkoja. Se kuitenkin pohjautuu mitä todennäköisimmin lähdeaineistoon (lopussa kirjallisuusluettelo) ja historialliset viitekehykset ovat kohdillaan. Ei sinänsä kuitenkaan mikään huono kirja.
"Tatacoope painoi vangin hartioita ja pakotti hänet päänsä kiveä vasten. Muut soturit kohtottivat vahvat sauvansa. Pocahontas ei kestänyt enempää. Ajattelematta ja varoittamatta hän ryntäsi joukon eteen graniittipaaden luo. Hän otti valkoisen miehen pään käsiensä väliin ja laski oman päänsä sen päälle. - Ei! Hän huusi. Sitten hän sulki silmänsä ja pidätti hengitystään.
Kaikki meteli lakkasi kuin veitsellä leiakten. Merkilisen, äkillisen hiljaisuuden vallitessa Pocahontas nosti päänsä. Hän näki, kuina Tatacoope ja muut soturit astuivat taaksepäin hämmästyksen vallassa. Pocahontas käänsi hitaasti katseensa äitiin. Halewa oi painanut kädet tiukasti suulleen, ja hänen katseensa oli pelkoa täynnä."
Lue myös tämän kirjan jatkoteos.
----
Tällä kirjalla mukana Amerikan valloituksessa: Virginia
Olen myös mukana Aikamatkalla myllynkivikauluksia ja pönkkähameita -kategoriassa.
--- --- ---
Pocahontasista on lukenut myös Peikkoneito.
Kommentit