Louisa May Alcott
Sireenien alla
WSOY 1951
124 S.


Louisa May Alcottin teos Sireenien alla on viehättävä pieni kertomus. Tarina sijoittuu maalaisympäristöön. Kirjan päähenkilö on pieni äiditön, koiransa Sachon kanssa, sirkuksesta karannut Ben-poika, jonka isä on jossain maailmalla. Eräänä päivänä Ben löytyy vanha talon vaunuvajasta, talon, jonka hoitajana, eräänlaisena taloudenhoitajana toimii rouva Moss. Rouva Mossilla on kaksi tyttöä, Bab ja Betty.

Koko tarina saakin alkunsa siitä, kun tytöt pitävät teekutsuja nukeilleen ja joutuvat ihmettelemään syntymäpäiväkakkua, joka katoaa imestyäkseen taas takaisin.

Vanha talo saa myös lisää asukkaita, kun sen omistaja neiti Celia muuttaa sinne veljensä Thornyn kanssa, joka on sairastellut.

Paljon arkista elämää ja hieman yllätyksiäkin mahtuu tähän hyvänmielen tarinaan.  Kirjan tapahtumia on vaikea sijoittaa mihinkään erityiseen paikkaan, kirjassa mainitaan kyllä Berryville-niminen kaupunki (googlaamalla löytyy sen nimiset kaupungit ainakin Virginian ja Texasin osavalitoista). Suomennos on - no jaa, hieman erikoinen sävyltään. Kirjan tyyli vaikuttaa aivan erilaiselta kuin Pikku naisissa tai Alcottin muissa suomennetuissa teoksissa. Jostain syystä, vaikka yleensä tykkään vanhoista painoksista toivoisin, että tästä saisi uuden lyhentämättömän suomennoksen.

Tuntuu hassulta lukea esimerkiksi " katseli hän siinä olevia jätteitä"  Kyseessä oli ruontähteet. Myös "kansan" suuhun laitetut murteelliset lauseet saavat mietteliäiksi, ei sillä, etteikö murrejutut muuten olisi tekstiä elävöittävää, ne eivät vain oikein "istu mun tajuntaan", ainakin niitä joutuu vähän mutustelemaan ja maistelemaan. En myöskään puhuisi hiirenpennuista, vaikka kyllähän sen sinällään ymmärtää

Sireenien alla on todellakin hyvin viehättävä lastenkertomus, siinä on kuitenkin ripaus synkkyyttä, mustaa huumoria, joka lienee peruja Alcotin tuntemattomammasta puolesta. Kirjassa on viittaus "Siniparran hirveään kaappiin", ja tätä tarinaa Bab luki lasten satuna(ko?) Olen kuullut kyllä Siniparrasta, mutta en ole lukenut, enkä usko, että haluan lukeakaan. Toisaalta kirjassa on myös lämmintä, hersyvää huumoria, kuten tämä näyte osoittaa:

" -Minulla on kaksi veljeä. Thomas Merton Barlow ja Harry Sandford Barlow. Minä olen Alfred Tennyson Barlow. Meidän talossa ei ole tyttöjä.
- Käytkö sinä koulua?
- Pojat käyvät. Minä en vielä käy. Käännän maita ja lue näidille ja laitan hänelle värssyjä.
- Etkö voisi laittaa vähän minullekin? Minä pidän värssyistä, ehdotti Celia
- Nyt minä en varmaankaan osaisi. Laitoin yhden tänne tullessani. Sanon sen teille. Ja innoittunut lapsi pani lyhyet säärensä ristiin ja luki seuraavan runon:

Päivät armaat ohi kiitää
onnessa kodin oman,
siivin nopein ne ohi liitää laaksossa elon.
Kun talvi tulee, päivät kylmenee.
Mä onnen päiviä kotonani vietin.
Ol' päivät armaat puron viheräyrääll¨,
päivät armaat oli ääress' isän kirjain,
päivät armaat oli ääress' takkavalkeen räiskeen.

-Siunatkoon tuota lasta! Mistä olet saanut tuon kaiken? Virkkoi neiti Celia hämästyneenä. .... - Sitä tulee minun päästäni!"



Sireenien alla on ollut myös Maria, Sinisen linnan kirjastosta.