Tiina-normal.jpg

Anni Polva

Tiina

Karisto, 1967

Kansikuva: Anna-Stiina Ketonen

155 s.

Tiina on kirja, joka on täynnä muistoja. Se on kolmas minun ihan ikioma kirjani. Sain sen lahjaksi äidiltäni, en muista, sainko sen syntymäpäivälahjaksi, joululahjaksi vai ihan muuten vain. Olin kansakoulun joko toisella tai kolmannella luokalla. Kirja on kulunut ja luetun ja rakastetun oloinen, joskin siinä on erinäisiä merkintöjä. Ensimmäisellä lehdellä on sanoja alleviivattu (ilmeisen summittaisesti violetilla värikynällä, joka oli lempivärini ja väri, joka aina kului ensimmäisenä) ja takakannen sisäpuolelle olen piirtänyt kädettömän tyttölapsen.

Päähenkilö:

Tiina on iloinen ja pirteä, reipas tyttölapsi, jonka perheeseen kuuluu isä, äiti ja 4-5 vuotta vanhempi velipoika Veli.

Miljöö:

Puutalo-osake ja naapurusto, kaupunki, jossa on tehdas

Motiivi:

10-vuotiaan tytön arki ja elämä, kasvu ja kehittyminen

Teema:

Muutto uuteen asuinympäristöön, ystävyys ovat tämän ensimämäisen Tiina-kirjan tärkeitä teemoja.

Luonne:

Tiina on reipas, iloinen ja pirteä tyttölapsi. Hän on kyllä aika rasavilli, tai no, ainakin poikamainen. Tappeleekin niin, että hame on useasti rikki. Tiina on kyllä hyväsydäminen eikä tappele tappelemisen vuoksi. Hän käy kiinni, kun sisuuntuu siitä, jos tyttöjä väheksytään tai pieniä ja heikkoja, puolustuskyvyttömiä kiusataan. Anteeksi-sanaa Tiina ei saa sanotuksi. Se juuttuu hänen kurkkuunsa kuin liian iso pastilli. Sen sijaan Tiinalla on kyllä omatunto, joka laittaa hänet virkkaamaan. Virkkaaminen on asia, mitä Tiina inhoaa. Kun Tiina äksyilee äidilleen omatunto naputtaa ja Tiinan ei auta kuin virkata tunti. Anteeksipyytäminen olisi nopeampi tapa selvitä tilanteesta, mutta minkäs teet.

Aika ja kasvatustavat:

Tiina äiti on vanhan koulukunnan kasvatti - antaisi risusta kintuille, jos ei muu auta, mutta isä puolestaan on uudenaikainen, vapaamman tyylin edustaja. Tiina ottaisi kyllä mieluummin risusta kintuille, kuin isän rangaistuksen, ainakin mitä tulee siihen rangaistukseen, jonka hän saa, kun leikkaa omin päin upeat, pitkät ja paksut hiuksensa lyhyeksi poikatukaksi. -  Luulen vastaavan ainakin viittä nuhdesaarnaasi, ettei hän saa mennä vuoteen parturiin! On isän sana. Katsellessaan hiuksiaan, joista "toinen sivu oli pitempi kuin toinen ja toinen suorastaan epätoivoisen vino" ja otsallaan törröttävää, pystyyn puskevaa hiusrajaa, Tiina olisi mieluummin ottanut kunnon selkäsaunan kuin "kivuttoman hivutuksen" joka hänellä oli edessään.

Yhtymäkohdat muuhun kirjallisuuteen:

Tiina on hyvin suomalalinen kirja. Kuitenkin se näin vuosien jälkeen luettuna tuo mieleeni niin Alcottin Pikku naisia -kirjan kuin Montgomeryn Annan. Anna tulee mieleen tuosta hiusoperaatiosta. Anna ei ollut tyytyväinen punaisiin hiuksiinsa vaan värjäsi ne, Tiina oli suivaantunut leikinlaskuun "hevosenharjastaan" ja halusi poikatukan. Alcott tulee puolestaan mieleen, kun Tiina on luistelemassa ja pelastaa jäihin pudonneen 4-vuotiaan lapsen. Tapaus tuo mieleen Jon, joka on luistelemassa ja pelastaa pikkusiskonsa Amyn jäistä.

Tiina ei ehkä voi suoraan verrata Johon sen paremmin kuin Annaankaan. Tosin ainakin tässä ensimmäisessä kirjassa Tiinakin leikkii mielikuvitusleikkejä hiihtoretkillään ja Jon lailla hänessä on melkoisesti poikamaisuutta.

Tiina-kirjoja on kuitenkin vaikea verrata mihinkään muuhun kirjasarjaan. Ruotsalaisen Merri Vikin Lotta-kirjat ehkä on lähinnä Tiinaa. Molemmille tyttölapsille satuu ja tapahtuu. Siinä, missä Lotan paras kaveri on Giggi, samanhenkinen tyttö, on Tiina paras kaveri Juha, jonka kanssa hän ottaa pahasti yhteen heti ensimmäisenä päivänä.  Juhan mielestä tytöistä ei ole mihinkään, he eivät pärjää hiihdossa sen paremmin kuin luistelussakaan. Kun Tiinan hengenpelastusuroteko kantautuu laajemmalle, saa Tiina kuitenkin kuulla arvokkaat sanat:

- Sinä olet rohkein tyttö, jonka minä olen milloinkaan nähnyt.

Ja se on paljon sanottu pojalta.

Tiina ilmestyi alkujaan 1956. Minun kirjani on teoksen 7. painos. Itse kansakoulua käyneenä näen kirjan tapahtumat ja elämän suht todellisena ja elämänläheisenä, mitä kuitenkin pidän hieman epärealistisena on kirjan loppu. Tiina isä on ryhtynyt takuumieheksi johonkin ja on pahassa rahapulassa. Tiina päättää auttaa isäänsä menemällä töihin. Juhan kanssa he suunnittelevat ensin, että Tiina menisi kukkakauppaan iltapäivisin ja aamulla jakaisi sanomalehtiä. Sitten Juha kuitenkin sanoo, että kukkakaupassa saa jatkuvasti mennä sinne ja tänne, parempi kun he menevät isän johtajan puheille ja Tiinasta tulisi tälle aputyttö. Tuumasta toimeen. Tiina on aika suupaltti, hän kertoo isän johtajalle kaiken ja mitä siitä seuraa. Isä saa johtajaltaan halpakorkoisen lainan. Johtajan mielestä Tiina osaa esittää asiansa vakuuttavammin kuin paraskaan liikemies ja että hän ilomielin ottaisi Tiinan kesäkuun alusta kontttorilähetiksi.

Vaikka katsoisi Tiina-kirjaa ajankohtasilmälasien läpi niin ajatus siitä, että kymmenvuotias tyttölapsi menisi konttorilähetiksi, jättää hieman mietteliääksi. Näin siitäkin huolimatta että ajat 50-luvulla oli toiset. Lapsi on kuitenkin lapsi.

Tiinan uusintalukukerta oli antoisa. Tarinankerronta oli sujuvaa ja jouhevaa. Kerrontaa ja dialogia hyvässä suhteessa. Polvan tyyli kertoa on humoristinen ja lämmin. Tylsää hetkeä ei Tiinassa ole ja tapahtumia todellakin riittää. Tiinasta huokuu hyvin puolivuosisadantakainen elämä ripauksella seikkailumieltä ja mielikuvistusta, jotka on tarinankertojan hyviksi koettuja mausteita.

----

Loppulause:

Ensi vuonna sinusta tulee juoksutyttö ja sitten konttoriharjoittelija ja sitten kun minä tulen isoksi ja minusta tulee johtaja, minä otan sinut omaksi konttoristikseni (sanoo Juha). Sitä aikaa he jäivät kumpikin toivorikkainan odottamaan.

Oma loppulause:

teksti-normal.jpg

J.K. En tiedä, josko Anni Polva oli alkujaan tarkoittanut kirjoittaa Tiinasta useampaa kirjaa, ainakin tuosta loppulauseesta minulle jäi sellainen tunnelma, että tämä olisi alunperin ollut tarkoitus olla vain yksi eheä kokonaisuus, johon sitten suosio sai kirjoittamaan jatkoa ja hyvä, että kirjoitti. ilman Tiinoja olisin jäänyt paljosta paitsi lapsuudessani.

%C2%B4piirros-normal.jpg

Kädetön tyttö katselee minua Tiina-kirjan takakannen sisäpuolella viestinä lapsuuden kultaisilta päiviltä. OI aikoja, oi muistoja! En kyllä yhtään muista tuon kuvan riipustamista sen paremmin kuin tuon jälkikaneetin kirjoittamistakaan.

----

Anni Polvan tyyliin ja maailmaan on tutustunut Sara, Pii pitää myöskin Tiinasta ja  Anuliini on lukenut Tiina-hupailuja yhteispainoksina.