Helli Kaikkonen
Kun sinikeijut tulivat
Osakeyhtiö Valistus, 1948


Helli Kaikkosen teos Kun sinikeijut tulivat on pieni herttainen tarina 10-vuotiaan Leena Miettisen elämästä, kesästä ja kouluvuodesta iloineen ja suruineen. Leenan perheeseen kuuluu isä, äiti ja pikkuveljet Juho, Ville ja Pekka.  Isä työskentelee päivät tehtaalla ja yöt hän kirjoittaa, jos Kuiskuttelija vain sattuu tulemaan paikalle.

Helli Kaikkosen teksti on sekoitus sadunomaista tarinointia ja arkipäivän leppoisaa kerrontaa. Jollain tasolla teksti tuo mieleen Lycy Maud Montgomeryn Pienen runotytön ja Anna-tytön. Samalla lailla kuin Montgomeryn tyttösankarit kuvittelivat ja elivät sadun lumoissa, elää myös pieni Leena-tyttö käyden ja kurkistellen satulinnan hohtoporteista ja keijujen karkeloita ihmetellen .  Samanhenkisyys kuvastuu myös luontokuvauksissa.

"Kari oli herttaisin pikku puro, mitä ajatella saattaa. Monissa kohdin se oli niin matala, että huoletta saattoi kahlata sen yli, mutta väliin se laajeni päilyviksi suvannoiksi, joissa oli niin paljon vettä, että lapset voivat siinä aivan hyvin uida. Mutta Päivämäen kohdalla yltyi se urheaksi pikku koskeksi, joka kohisi valkeana ja lauloi yötä päivää reipasta pikku marssia."

Leenan äidistä tyttö "höpisee joutavia", mutta isä on samanhenkinen, ja kun Leena kysyy, mistä hän on tullut, isä muistuttaa Leenaa jostain laulusta, mitenkäs se menikään...

"saavuit tänne satumailta, autuailta, onnekkailta..."

Sadut ja arjen todellisuus käyvät siis käsi kädessä pienen Leenan elämässä.

Eittämättä tulee mieleen Montgomeryn Anna punaisine hiuksineen, sillä Leenankaan  tukkaan ei  sovi punainen lettinauha, mutta vihreä sopisi erinomaisesti. Siinä, missä Annan paras ystävä oli naapurin Diana, saa Leena ystävän koulun uudesta tytöstä, Miili Niemelästä, jonka Leena ristii uudelleen Singoalaksi lukemansa tarinan mustalaistytön mukaan.

"He lähtivät yhdessä kävelemään Kisakentälle ja sieltä halki metsän Tervasillalle päin. Sillan kohdalla tyyntyi joki päilyväksi suvannoksi. Se kimalteli syvien äyräittensä välissä kuin tumma samettinauha. Tytöt seisoivat haaveillen sillalla ja katselivat alas veteen. Miili alkoi lausua runoa, joka oli heidän lukukirjassaankin, mutta joka nyt, Miilin lausumana, tuntui aivan uudelta Leenan korvissa. Hän kuunteli haltioituneena, sillä Miili oli hyvä lausuja. Kun hän ehti loppusäkeisiin "Huoleti kiitelkööt muut alppein seutuja kauniiksi', kauniinpi, kalliimpi on mulla mun syntymämaan'", oli Miilin kasvoilla autuaallinen ilme, ja Leena silmissä kimaltelivat kirkkaat kyyneleet."


Ei Leenan elämä pelkkää satua ole. Hän asuu pienessä tehdasyhdyskunnassa, missä kylä jakaantuu kahtia: tehtaalaisiin ja kyläläisiin. Tehdasväkikin on jakaantunut herroihin ja työläisiin, jotka asuvat Leenan lailla Perliinissä.

Mäntykallio, tehdas, korkeat mäet tuovat mieleeni oman kotiseutuni ja  erityisesti naapurikunnan (tosin nythän ollaan yhtä kuntaa). Erojakin kuitenkin löytää, lieneekö tarina edes sijoittunut todelliselle paikkakunnalle vai onko täysin mielikuvitusta. Jotain aitoa ja todentuntuista tarinassa kuitenkin on. Tosin aika ja elämänmeno on paljon muuttunut sitten kirjan kirjoittamisaikojen, mutta omat alakouluaikani muistaen voin hyvin eläytyä pienen Leenan elämään.

Kaikkonen kirjoittaa myös henkisistä arvoista.  Leena käy pelastusarmeijan pyhäkoulua ja usko Jumalaan on hänelle tärkeä, totista totta ei satua. Saarnaavuus on kuitenkin kaukana, usko kulkee käsi kädessä arjen tohellusten kanssa ja lasten suusta -huumorin kera.

Leenan tomeruus ja elämänilo tuovat mieleen myös Anni Polvan Tiinan. Tiinan lailla Leenakin on hyväsydäminen, vaikka hän välillä kimmastuukin vääryyksistä, esimerkiksi Oho-Tuomaan ja Pulla-Pakarisen irrotettua luutnanttitätien talosta oven.

Lopulta kaikkien seikkailujen jälkeen niin Oho-Tuomas kuin Pulla-Pakarinenkin saavat kokea inhimillisyyden lempeän kosketuksen. Leenankin elämä muuttuu. isä saa uuden, parempipalkkaisen työn, pystytään hankkimaan lehmä, joka antaa voita leivän päälle ja oma talo. Mitä siitä, että Orvokkikotiin onkin pitkä matka, onhan ympärillä niin paljon kaunista ja ihan oma huonekin, jota saa hallita niin kuin haluaa.

Kun sinikeijut tulivat on täynnä hersyviä tilanteita ja ihmishahmoja. On Oho-Tuoms, joka kasvattaa ruusuja, koska niiden "tuoksu kasvattaa aivoja", on Vikelin Anna, jonka on kihloissa tirehtiyrin kartanon kanssa puhumattakaan Jauhonvetäjästä, joka on ripsauttanut Leenaa piiskalla poskeen.

Tämän kirjan seurassa viihdyin erinomaisesti ja suosittelen, jos mistä vielä löydät sinuakin tutustumaan.
 
----
Tällä kirjalla mukana Tuntemattomat tyttökirjat -haasteessa.