Ivan Southall

Pakkolasku pimeään

Otava 1969

223 s.

Eräänä päivänä lähtee kuusi lasta lentokoneella kohden Coonabibbaa viettääkseen yhden syntymäpäiviä. Lentäjä on äreällä päällä eikä oloa helpota se, että yksi lapsista tulee lentokoneessa pahoinvoivaksi.

Matka etenee, kunnes yhtäkkiä, silmänräpäys vain ja lentäjä kuolee, mitä ilmeisimmin syynä sydänkohtaus. Rysähdys on mitä todennäköisin.

Siihen kirja voisikin sitten päättyä, ei olisi mitään kerrottavaa, ei jännitettävää. Ja sitä kirjassa kyllä on, hitaalla, pohtivalla tavalla.

Vanhinkin lapsista, Gerald, on vasta neljäntoista hujakoilla, hän on kuitenkin jonkin verran perillä lentotekniikasta, koska isänsä on hänelle opettanut näitä asioita ja hän tarttuu epätoivoisessa tilanteessa ohjaimiin. Paitsi tietämättömyys tekniikasta matkaa vaikeuttaa sakea pölymyrsky, joka peittää näkyvyyden.

Lopulta Gerald kuitenkin saa koneen jotenkin hallintaansa, vaikka rysähdyshän siitä lopulta tulee, ja lapset huomaavat olevansa jossain meren ja tuntemattomuuden armoilla,  kaukana kaikesta asutuksesta.

Southallin kirja on mielenkiintoinen, joskin välillä hieman hidassoutuinen. Kerronta etenee aluksi paljolti ajatuksen tasolla, loppupuolella syntyy enempi dialogia.

"Se oli kuin unta - mutta hänen silmänsä olivat auki - yhtä elävä kuin painajaiset, jotka pitävät hirmuvaltaansa keskiyöllä. Ensin neljä poikaa, sitten kolme, sitten kaksi, sitten yksi ja sitten ei yhtään. Ja Monineaux oli jälleen hiljainen, kuului vain meren jyske ja lokkien kirkuna rannalla. Molineaux oli jälleen kuollut.

Se oli enne keskellä kirkasta päivää, niitä asioita, joista äidillä oli tapana puhua. Hän oli nähnyt tulevaisuuteen.

Se oli kammottavaa, kammottavaa, Ei niinkään se, että heidän oli kuoltava, vaan se, että hän tiesi, että heidän oli kuoltava, kaikkien, yksitellen, kunnes hän itse oli viimeisenä jäljellä. Hän olisi viimeinen. Kummallista, jäädä viimeiseksi, yksin. Ja sitten ei olisi enää ketään."

Pakkolaksu pimeään on kirja, joka kannattaa lukea. Suosittelen.