Tuulia

Kukkarannan nuorisotasavalta

WSOY, 1944

"Voi taivas" Riisiryynejä, luumuja, kaakaota, teetä, kahvia! Suklaata, jota Mary tarjosi jokaiselle: 'Olkaa hyvä!'  Yhteinen, salainen hyvän käyttäytymisen tarve esti varsinaiset intiaanihuudot, mutta tästä hetkestä saakka serkut kyllä olivat sitä mieltä, että Mary Lanen tupsahtaminen Kukkarannan nuorisotasavaltaan saattoi olla suorastaan onnellinen sattuma. Vieläkö hänellä mahtoi olla enemmän suklaata? Matkalaukut olivat lupaavan suuret. Näkyi siitä riittävän vielä Raimolle, joka tuli päivällispöytään myöhästyneenä, punaposkisena ja jalat lumessa."

Amerikkalais-serkun herkkuja notkuvat matkalaukut saa sodan keskelle joutuneiden suomalaislasten silmät pyöristymään ja kielet kostumaan, Tällaisista herkuista ei ole osattu kuin uneksia.

Kukkarannan nuorisotasavalta kertoo serkusjoukon kouluvuodesta pienessä maalaiskauppalassa.

Sisarukset Ritva ja HIllevi joutuvat  muuttamaan Helsingistä pommitusta karkuun äitinsä vanhaan kotitaloon Kukkarantaan. Seurakseen he saavat serkkupojat Anteron ja Heikin Kotkasta ja "sen hirveän" Raimon, jonka isä on jättänyt perheensä. Eikä siinä kaikki, Amerikasta asti saapuu pikkuinen Mary-serkku, joka on niin "herttaisen näköinen ja kohtelias"

Lapsia kaitsemaan on Ritvan ja Hillevin hammaslääkäriäiti Kaija pyytänyt  Selma Lahtisen, hieman huonokuuloisen, mutta aikaansaavan ja toimeliaan rouvasihmisen.

Lasten kouluvuoteen mahtuu kaikenlaista seikkailua ja puuhailua, ja kun kesä koittaa on yksi ja toinen saanut paitsi väriä poskiinsa, myös ajattelemisen aihetta ja tietotaitoa elämään.

Nimimerkki Tuulian takaa löytyy kirjallisuustutkija Tyyni Tuulio. Kukkarannan nuorisotasavalta on ajalleen tyypillinen nuortenkirja. Vaikka kirja sijoittuu sota-aikaan ja karjalaispakolaisia ja työvelvollisuutta sivutaan, on kirjan pääpaino kuitenkin serkusjoukon keskinäisissä suhteissa ja yksilön sisäisestä kasvusta. Miehuullisuus ja ylevyys ovat sanoja, jotka hyvin kuvaavat tämän kirjan aatemaailmaa.

Jotain omasta lapsuudestani kirja toi mieleen, vaikka rauhanaikaa olen saanutkin elää.

"Tuvassa asuminen oli Helleville alussa hyvinkin ikävä juttu. Eipä silti, etteikö hän olisi rakastanut Kukkarannan vanhaa tupaa, jonka keinutuolissa hän oli pienenä usein istunut isän polvella."

Kuinka rakas onkaan oman syntymäkodin vanha tupa, muisto jo rikkimenneestä puunaulaisesta keinutuolista, jossa isän sylissä sai istua ja leikitellä.

Kukkarannan nuorisotasavalta on, niin kuin niin monet muutkin kirjat kirpputorilöytö, eikä yhtään hullumpi sellainen. Ehkä kirja on vähän naiivi, mutta ajankuvauksena mielenkiintoinen ja löytyipä kirjasta muutama mainio sanavalintakin tätikäryineen.