A. Laurila
Kumpi on se oikea
Otava, 1935
192. s.
 
Kirjan henkilöitä:

Kapteeni  Saarela, rakkaudessa petttynyt merikapteeni ja The Northern Fur Co:n johtaja.

Kapteeni Bernier, merikapteeni, jolla on vähän kyseenalainen maine naistenmiehenä ja seikkaiijana.

Mr Watson. sanomalehtimesenaatti ja kustannusliikkeen perustaja.

Helen Watson, edellisen tytär.

Jack Horton, Heleniin rakastunut nuori,, mies, herra Watsonin sihteeri. Hänen ja Helenin välillä on pitkäaikainen seurustelusuhde, kihlausta odotetaan hetkenä minä hyvänsä.

Dorothy, Jackin sisko, Helen Watsonin ystävätär.

Kapteerin Saarela on siis pettynyt rakkaudessa, kun neiti Rogers, hänen kihlattunsa jättää hänet kuin nallin kalliolle. Kapteeni Saarela päättää lähteä  merille.  Watsonit ovat puolestaan suunnitelleet Euroopan matkaa yhdessä Hortonin sisarusten kanssa. Helen kuitenkin saa päähänsä, luettuaan Observer-lehdestä artikkelin kapteerin Bernierin matkasta Baffininmaalle, että matka pohjoiseen olisi parempi idea.
 
"Suuremmoinen luonto, lintuja, hylkeitä ja jääkarhuja aivan tungokseen saakka ja sitten noita kivikauden aikaisia ihmisiä. Ja niin mukavan matkan päässä ja paras lähtöaika käsissä ja meilä on jo kaikki valmiina matkaa varten. Sinne meidän pitäisi mennä - se olisi toista kuin Lontoo ja Pariisi".

Ja niin siinä sitten käy, että herra Watson järjestää paikat Marionille..

Sattuneista syistä matkan johtajana toimii kapteeni Saarela, jota seurue luulee kapteeni Bernieriksi. Bernieristä saatu luonnekuvaus on tyystin erilainen kuin kapteeri Saarelan luonne, mikä aiheuttaakin monta kysymysmerkkiä matkalaisissa ja eritoten Jackissa, joka on kuin kasvattamaton poikanulikka kiivastuksissaan.

Tässäpä asetelmaa noin pääpiirteittäin.

Kumpi on se oikea, on kirjaston poistomyynnistä ostettu kirja, jonka kannet eivät mieltä hivele. Ne ovat musta, värittömät jak uluneet, mutta, mutta, sisäaukeamalta löytyy kansikuvaksi sopiva välilehti, joka heti vetosi minuun ja suuntasi ajatukset pohjoisen perukoille ja grönlannin arktisille alueille. Pieni silmäily teokseen ja täytyihän se ostaa, eikähän se viisikymmentä senttiä mikään suuri hinta ollut.

Mitäpä kirjasta sitten sanoisi. Olihan se ihan luettava ja mielenkiintoinen, kevyttä viihdettä, milteipä kioskikirjallisuutta, voisi kuitenkin sanoa. Grönlantilaisista ja arktisen alueen elämästä ei kovin paljon kerrottu, maisemia ja tunnelmia hieman sivuttiin ja kyllähän ne ankarat olot ja luontokin esille tulivat, mutta pistona tunsin sisuksissani ne asenteet, millä grönlantilaisiin alkuperäisasukkaisiin suhtauduttiin. Jos ei kirjaa aivan rasistiseksi voine sanoa, niin oma ylemmyydentunto siinä vivahti valkoisen älymystön puolelta suhteessa luonnonkansojen primitiivisyyteen.
 
"Eversti Watson kiitteli tuon pienen skandinaavisen maan Grönlannissa tekemää epäitsekästä työtä, jonka tulokset olivat mitä selvimmin huomattavissa Kanadan alaisen Baffininmaan alkeellisten olojen taustaa vasten, niin innostuneesti, että hänen sihteerinsä katsoi tarpeelliseksi ryhtyä perusteellisesti selvittelemään anglosaksisen rodun suursaavutuksia juuri siirtomaitten perustanija ja kehittäjinä, Kanada yhtenä esimerkkinä, ja että nämä saavutukset ja niitten edelleenkin vaatima huomio riitti selittämään, kuinka jokin suunnaton, Baffininmaan-tapainen jääerämaa, jota kansoitti kourallinen kivikautta eläviä eskimoita, oli voinut jäädä heidän yksityiskohtaisemman huoltonsa ulkopuolelle."


Sivistys! Mitä se loppujen lopuksi on, sitäpä sietää miettiä.

Eikä tämä ennakkoluuloinen asenne kohdistu ainoastaan grönlantilaisiin alkuperäisasukkaisiin, oman osansa saa muutkin.

Niin uljaalta ja sivistyneeltä kuin kapteeni Saarela vaikuttaa, tekee ihan pahaa lukea, kuinka hänen mielestään rahaa pystyi haalimaan kokoon yhtä hyvin tai paremmin "joku likainen, tietämätön ja moraaliton juutalainenkin". Ei voi siis välttyä ajatukselta,, että tässä kirjassa,  kumahtelee, varsinaisen tarinan taustalla, pelottavien askelten kaiku,

Onneksi nämä happamat marjat voi syljeksiä pois ja jättää omaan arvoonsa, kirjassa on kuitenkin ihan siedettävä  rakkaustarina ja luontoa kunnoittava asennen on sekin huomionarvoinen seikka.

"Ja juuri siksipä tuolta jääerämaasta voikin löytää sellaista, mitä suuren maailman mylläkästä ei hevillä  saa ongituksi esille. Sieltä voi löytää rahtusen omaa itseänsä".

Ja tämä pohjoisen luonnon kauneus ja kunnioitus onkin se pointti, miksi tästä kirjasta pidin.