pakolaiset-normal.jpg

Johannes Linnankoski

Pakolaiset

WSOY, 1972

163 s.

Uutelan Juha, leskimies, istui pöytänstä ääressä ja lopetti parranajoaan. Hän pani veitsen syrjään ja katsahti peiliin. Hiljainen kirkastus levisi hänen kasvoilleen. "Kuinka tuo leuanalusparran ajaminen miehen nuorensi, puheli hän ajatuksissaan. "Tuskin enä tunnen itseäni."  ---- ----  Hän pesi kasvons ja korjasi parranajovehkeet pieneen seinäkaapppiin. Vai vanha? Hymähti hän silitelleen kammalla vankkaa, tumpuraa tasatukkaansa. "Eihän tämmöinen mies vanhaksi tulekaan!" Näin ajatellessaan hän tunsi itsensä suoraksi ja jänteväksi kuin nuori poikanen.

Uutelan Juha se yllätti, ei vain siskoaan Karoliinaa vaan minutkin, kun luin, että hän oli jo yli seitsemänkymmenen. Karoliinaa ei yllättänyt miehen ikä vaan tämän naimapuheet. Suunnitella nyt naimisiin menoa itseään niin paljon nuoremman kanssa, morsianehdokas kun oli vasta 23-vuotias.

Mutta Uutela ei ole ainoa, joka tätä naimakauppaa suunnittelee, sitä suunnittelee myös morsianehdokkaan Keskitalon Mantan isä. Keskitalo on velkaantunut talonomistaja, Uutela vakavarainen leski. Naimakauppa pelastaisi  talon.

LInnankosken pienoisromaai Pakolaiset toi nimensä perusteella mieleeni vuoden 1918. Siksipä tarinaa lukiessa kirjannimi mietityttikin. Mistä ihmeen pakolaisista tässä on kyse, kunnes tarinan edetessä nimikin selkeni. Kyse oli ihmisen maineesta. Keskitalon isäntä saa pian huomata, että hänen tyttärensä on häpäisemässä heidän kunniallisen nimensä odottamalla toisen miehen lasta. Hän päättää myydä talon Hämeessä ja muuttaa Savoon. Uutela miettii ja pohtii hämäläiseen tyyliin, että "mikäs siinä --- ----  mutta miksikäs se ei sano minulle mitään, miksikäs se pitää minuakin aisoissa?.

Linnankosken kerronta on yksinkertaista, selittelemätöntä, ei kuitenkaan yhtään puisevaa. Luin tämän "yhdeltä istumalta" ja pidin tästä tarinasta, joka oli kansanomaisen juureva yksinkertaisin sanakääntein syvälle luotaava. Tarinan taustalla on  tositapahtuma 1800-luvulla Hämeestä Lapinlahdelle muuttaneesta perheestä.Vaikka pakolaiset on ensisijaisesti kertomus vanhan miehen ja nuoren naisen välisestä järjestetystä avioliitosta, maineesta ja kunniasta, siitä löytää vivahteita moneen lähtöön.  Se, miten hämäläisyys ja savolaisuus sulautuvat yhteen on oma lukunsa sekin. Meitä on moneksi, on ollut ja on oleva. Linnankosken Pakolaisissa on nähtävissä ihmismielen kerrostumat niin hyvässä kuin pahassa. Elävää kerrontaa - sanoisin.

Kirjan katsantokanta on aika miehinen. Pääosin kerronta ja näkökulma on Uutelan Juhan. Tarinan hahmoista minun mieleeni nousee kuitenkin Keskitalon Hanna, Manta pikkusisko (?), joka nousee yhdeksi teoksen vahvimmista hahmoista, vaikka onkin sivupersoona juonellisesti. Kirja voisi päättyä traagisesti eikä tragiikkaakaan puutu. Loppujen lopuksi kirja on kuitenkin hyvinkin valoisa lopputulemaltaan ja sitä sävyttää vakaa ja harkitseva kristillisyys, en tiedä onko kyseessä körttiläisyys (menee kai enemmän pohjanmaalle) vai herännäisyys, vai mikä suuntaus lienee, mitään "raamatulla päähän" tekstiä tai saarnaamista tästä teoksesta ei kuitenkaan löydä.

----

Tällä mukana OI maamme Suomi -kotimaanvalloituksessa. Häme, Savo, Uusimaa