salaisuus-normal.jpg

Enid Blyton

Kadonneen kaulakorun salaisuus

Tammi, 1968

117 s.

Alkuperäinen teos: The mystery of the missing necklace

Suomentanut Irja Lappalainen


Enid Blytonin Viisikko-sarjan ohella hänen Salaisuus-sarjansa on lapsuuteni luetuimpia kirjoja, joita jaksan näin aikauisenakin yhä lukea, kun kaipaan jotain kevyttä ja rentouttavaa luettavaa, joka kuitenkin jaksaa pitää mielenkiinnon yllä.

Viisikkoja ja Salaisuus-sarjoissa on yhtenevää se, että molemmissa on joukko lapsia ja koira ja lapset joutuvat seikkailuihin. Siinä, missä Viisikko tupsahtaa keskelle seikkailua sen kummemmin sitä hakematta, on Salaisuus -sarjan porukka aktiivisempi ja suorastaan hinkuaa salaisuuksia selvitettäväkseen.

Päähenkilöt:

Sisarukset Riki ja Bess HIlton.

Larry ja Kriss (sukunimeä en muista, ja tässä kirjassa se ei tullut esille.

Pulla, eli Fredrik Algernon Trotteville

Pullan musta terrieri Nono

konstaapeli Goon

Tarkastaja Jenkins,

Tapahtumapaikka:

Peterwoodin kylä lähiympäristöineen

Rikos:

Varkaudet

Lapsijoukko muodostaa ryhmän nimeltä Viisi etsivää ja vainukoira. He ovat päivittäisessä sodassa kylän poliisin Goonin kanssa, jota lapset kutsuvat nimellä Tiehenne siitä, koska tämä aina hokee tätä lausetta niin lapsille kuin Pullan koiralle Nonolle. Lapset ovat vähän nenäkkäitä suhteessaan Gooniin, hieman ilkikurisiakin välillä, mutta ovatko he pahanilkisiä ja kurittomia? Ehkä tämä lasten ja Goonin suhtautuminen toisiinsa on otettava eräänlaisena satiirina. Missään tapauksessa Salaisuus-sarja ei ole kovin realistinen ja hyvinkin mielikuvituksellinen lapsille suunnattu ja kehitelty seikkailutarina, jonka idea on siinä, että lapsillakin on aivot, joita voi käyttää ja hyödyntää.

Kadonnen kaulakorun salaisuus alkaa siitä, kun Riki ja Bess lekottelevat puutarhassa, aurinko porottaa lämpimästi ja muuta porukkaa kaivataan kokoon. Pian koko joukko onkin taas koossa ja Pulla (hän on kyllä aivan ilmiömäinen rehentelijä siinä missä hyvä kaverikin) kertoo saaneensa äänenmurroksen ja siitä on hyötyä valepuvuissa. Pulla haastaakin muut tunnistamisleikkiin, hän pukeutuisi valepukuun ja on varma, että kukaan ei tunnista häntä.

No, siitä se sitten lähtee juoni kehittymään uuden salaisuuden ympärille. Tässä tosin tarvitaan hieman tarkastaja Jenkinsin, lasten hyvän ystävän, apua ja suvaitsevuutta.

"Vihoviimeinkin salaisuus! sanoi Pulla. - Kysymys kuuluu nyt näin: Missä piileksii jalokiviä anastava rosvokopla? Onko kukaan teistä nähnyt tai kuullut viime aikoina mitään epäilyttävää täällä Peterwoodissa?"

Jos Viisikoissa ja Salaisuus-sarjassa onkin paljon yhtenevää on niissä myös eroavaisuuksia. Mikä on mielenkiintoista on pikkuinen Bess. Hän on joukon nuorin niinkuin Anne Viisikoissa. Siinä, missä Anne on hieman arka eikä haluaisi joutua seikkailuihin on Bess ensimmäisenä janoamassa salaisuutta selvitettäväksi. Hän on lapsellisuudestaan huolimatta aika terävänäköinen ja älykäs tyttö. Bess on se, joka keksii Pullan valepuvun ja Bess on se, jonka ansiosta korut löydetään. Bess ei myöskään anna poikien pompottaa itseään.

Salaisuus-sarja on eräänlä tavalla älyä ruokkivaa ja kokeiluihin innostavaa. Esimerkiksi itse muistan, kuinka lapsena litrattiin appelsiinimehulla näkymätöntä kirjoitusta ja ollessani aikoinaan hoitamassa lapsia yhdessä perheessä esitin heille taikatempun, jossa tulin pois lukittujen ovien takaa.

Kadonneen kaulakorun salaisuus toi kummasti mieleen lapsuusajat ja nuoruuden, menneet vuosikymmenet, jotka ovat kauan sitten kadonneet , syynä maininta parhaasta nelivärikynästä. Löytyyköhän sellaisia aparaatteja vielä nykyään. En ainakaan äkkiseltään muista kauppojen kynähyllyillä nähneeni.

Salaisuuksista on lukenut myös Jokke.