Kuvitus: F.C.Yohn
Wiggin Kater Douglas Smith
New Chronicles of Rebekka
HardPress
278 s.
Villiruusu, alkuperäiseltä nimeltään Rebekka of Sunnybrook farm kuuluu ihastuttavimpiin lukemiini tyttökirjoihin. Siksipä olikin yllätys, kun tässä taannoin tylsyyttäni aloin tutkia, oliko kirjailija kirjoittanut paljonkin, ja löysin häneltä ilmestyneen jatko-osan Rebekan tarinaan. Tämä suomentamaton teos ei kuitenkaan ole ensijaisesti jatkoa Villiruusuun vaan paremminkin täydentävä teos aiempiin tapahtumiin.
New Chronicles of Rebekka sisältää kahdeksan lukua Rebekan elämästä hänen muutettuaan Hopeapuron farmilta tätiensä Mirandan ja Janen luo Riverboroon. Paitsi erityisiä tapahtumia luvuissa on myös Rebekan päiväkirjaotteita (Thought book).
New Chronicles of Rebekka täydentää kuvaa Rebekan ja häntä lähellä olevien ihmisten luonnekuvaa, elämää kyläyhteisössä ja lähipiirissä. Jossain määrin tapahtumien kulun sijoittaminen Villiruusu-kirjan tapahtumien lomaan hämmentää ja herättää kysymyksiä - oliko tämä nyt ajallisesti oikein kohdennettu, sopiiko tämä siihen ja siihen väliin, mutta tämä on pientä sen ihastuttavan kerronnan rinnalla, mikä Rebekan uusissa vaiheissa on luettavissa. Pidin paljon tästä kirjasta.
Mikä kummallisinta, minulla oli pariin otteeseen outo Dejá vu -hetki, aivan kuin olisin lukenut tämän aiemmin, mitä en kuitenkaan ole tehnyt. Ensimmäisen kerran koin tämän hetken heti ensimmmäisessä luvussa Jack O'Lantern, jossa Rebekka ja hänen hyvä ystävänsä Emma Jane lähtevät Emma Janen isän mukana läheiselle tillalee. Emma Janen isä on jonkinlainen kylänvanhin, jonka tehtäviin kuuluu hoitaa köyhien asioita ynnä muita sellaisia seikkoja. Lähikylässä on nuori vaimo kuollut ja hautausjutut kuuluvat Riverboron alueeseen.
No, käy niin, että saavuttuaan perille Emma Janen isä ja nainen, joka on hoitanut sairasta vaimoa lähtevät hoitamaan hautausasioita, ja jättävät Emman Janen ja Rebekan taloon "valvomaan" vainajaa. Tytot voivat olla ulkona eikä heidän tarvitsisi mennä sisälle, mutta meneväthän he ja huomaavat, että äidin rinnalla on myös pieni vauvavainaja. Tarina on kovin koskettava. Tyttöjen käy sääliksi yksinäistä köyhää ja ehkä hyljeksittyäkin naista ja he poimivat kukkia jotka Rebekka käy viemässä naisen rinnalle. ja Rebekka kirjoittaa muistorunon hänelle, koska tuntuu kamalalta ajatukselta, että "ei olisi ketään, joka surisi vainajaa". En tiedä miksi mutta minusta tuntui tätä lukiessani kumman tutulta, aivan kuin olisin lukenut jotain tällaista aiemmin, kaksi lasta yksinäisellä maatilalla odottamassa, kun sisällä mökissä on vainaja. Kaiken lisäksi tytöt löytävät vähän isomman elävän pikkupojan, joka on ollut nukkumasa lähistön pensaikossa. Poika olisi määrä viedä jolllekin orpojen paikkaan, mutta Rebekka saakin päähänsä, että hänen hyvät ystävänsä herra ja rouva Cobb ovat menettäneet juuri t ämän ikäisen lapsen, hehän voivat ottaa pojan hoitoonsa siksi, kunnes pojan isä (on jossain maailmalla) tulee noutamaan lastaan.
Näin käy ja Rebekka tyttötovereinaan hoitavat Jackia koko pitkän kesän, kunnes myöhään syksyllä pojan isä saapuu ja vie pojan Rebekan suruksi.
Toinen Dejá vu oli, kun kyläyhteisö alkoi tehdä uutta Yhdysvaltain lippua, joka oli määrä nostaa salkoon suurena juhlapäivänä. Kävi kuitenkin niiin, että lippu, kun se valmistui, joutui vaihtotaloutta harrastavan herra Simpsonin käsiin, minkä Rebekka havaitsi ja nokkelasti pelasti lipun,tullakseen sitten itse syytetyksi lipun ryöstöstä, seikka joka taas vaikutti herra Simpsoniin mitä elähdyttävämmin. Tämä lipunryöstö- ja pelastamisjuttu vaikutti sekin jostain syystä niin tutulta enkä kuitenkaan tiedä mitään muuta vastaavaa juttua ja koska tämä teos on vain englanninkielisenä saatavissa ja luen aika vähän englanninkileistä kirjallisuutta ei ole mitään mahdollisuutta että olisin lukenut tämän aiemmin.
Ihan outoa siis.
New Chronickles of Rebekka kahdekksan tarinaa ovat melko irrallisia, mitä nyt muutama tarinoista on seurausta edellisestä luvusta. Ajallisesti kertomukset alkavat Rebekan lapsuudesta ja päättyvät hänen kahdeksantoistavuotispäiväänsä ja aikuistumisen kynnykselle.
Yleensä tyttökirjat päättyvät avioitumiseen tai kihlaukseen tai ainakin niissä on myös romantiikkaa. Villiruusu on tässä mielessä poikkeuksellinen teos. Toki siinäkin on romanttisia piirteitä vaikka taustalla aistittaviss. Villiruususta tuttu hra Aladin saa New Chronicles of Rebekka -teoksessa lisäsävyjä. Herra Aladin ,eli Adam Ladd on aika merkittävä hyväntekijä loppujen lopuksi, sillä hän auttaa erästä orpoa poikaa Abijahia koulutiellä ja tulemaan joksikin elämässä. Abijah on jo lapsena rakastunut Rebekan ystävään Emma Janeen ja New Chronicles of Rebekka päättyykin siihen, kun Abijah tulee hienoilla vaunuilla ja menestyneenä pyytämään Emma Janea omakseen (Abijah mainitaan jo Villiruusussa, mutta kaikista tämän jatkoteoksen tapahtumista hän on persoona, joka hämmensi minua eniten ja laittoi miettimään, pitäisikö lukea Villiruusu uudelleen sekä alkuperäisenä että suomenkielellä).
Rebekan tulevaisuus jää tässä jatkoteokessakin avoimeksi. Uskaltaisiko hän koskaan lähteä pienestä tutusta satamastaan, jos joku häntä pyytäisi myrskyävälle merlle, jää Rebekka pohtimaan tulevaisuuttaan.
Kommentit