israeltytto-normal.jpg

Miettinen Niina

Israel-tyttö

Kustannusosakeyhtiö Teos, 2013

233 s.

Israel-tyttö -kirja osui silmiini eräällä kirjastoreissulla uutuuksien hyllykössä. Kiertelin ja kaartelin sitä, nimike vetosi ja teoksen kieli solisi silmistä kielenpäälle maisteltavaksi. En sitten kuitenkaan lainannut kirjaa, se kuulosti kuitenkin jollain tasolla "ei kuitenkaan niin minun kirjalta".

Kiinnostus heräsi kuitenkin uudelleen, kun luin Lumiomenan arvion kirjasta.

Israel-tyttö on ristiriitainen teos. Se sekä ihastuttaa että vihastuttaa. Katarina-rouvan tarina on moniselitteinen ja tulkinnallinen. Välillä kuva oli kirkas ja selkeä, välillä se hämärtyi, oli kuin katselisi maisemaa suvuverhon läpi eikä oikein pääsisi jyvälle, oliko tämä unta vai totta, satua vai arkea, elämää vai kuolemaa. Kerronnallisesti Miettisen teksti on soljuvaa mielikuvien liitelyä ja polveilua Pohjois-Karjalaisessa kyläkunnassa ja päähenkilöiden mielenmaisemissa, runollista ja taipuisaa, ainakin pääosin. En voi myöskään välttyä ajatukselta, että kirjassa on paljon vertauskuvalisuutta, erityisesti tarinan lopussa esiintyvä koira herätti mielikuvia.

Mistä pidin:

Pidin Katarina-rouvan tarinasta. Siitä, kuinka unelmat ja arki lyövät yhteen ja ihminen on niin yksin, niin yksin yhdessäkin, eikä kukaan ymmärrä.  Israel-tyttö ei ole niinkään tarina Israelista - vaan kaipuusta, toivosta, että kaipuu kerran löytäisi sen luvatun maansa.

Mistä en pitänyt:

En pitänyt Kaisan (ilmeisesti tarinan kertojaminä) tavasta leikitellä pyhillä asioilla. En myöskään pitänyt teoksen tavasta yhdistää hengelliset kokemukset seksuaalisuuteen ja eroottisuuteen.

Alunalkujaan kiinnostukseni tähän kirjaan heräsi juuri hengellisen aspektin vuoksi. Niiden käsittelytapa oli myös se syy, miksi en alunalkaen tarttunut tähän kirjaan. Israel-tytön hengellisyys toi kuitenkin mieleeni lähinnä Paavalin kirjeistä tutun sanan vaimoista, jotka ovat aina opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuudentuntoon. Helluntalaisuus, kirkollisuus olivat vain yksi sivujuonne vesisuoniuskovien ja muiden henkimaailman kanssa leikittelevien kanssa israeluskovista puhumattakaan.

Teoksen telttakokous kaatajineen toi mieleeni Niilo Ylivainion. Kirjan telttakokous oli kuitenkin sijoitettu vuoteen 1989, jolloin  Ylivainio oli ollut kuolleena kahdeksisen vuotta. Minulla on paljon kokemuksia telttakokouksista ja ihmeparannusjonoista, joita kyllä itse kutsuisin rukousjonoiksi. Kokemukset ovat sekä myönteisiä että kielteisiä. Voin kyllä samaistua Kaisaan, jonka "kuhmu takaraivossa paisuu", en kuitenkaan voi uskovana samaistua siihen hurmoksellisuuteen, joka kirjassa välittyy eikä Miettisen tapa kuvata hengellisiä prosesseja ja nyansseja saa ainakaan minun sympatioita.

Israel-tyttö on ennen kaikkea rakkausromaani. Vaikka uskosta ja Jumalasta puhutaankin  kaipaus ei kohdistu ensisijaisesti taivaallisiin  vaan hyvinkin maallisiin, siihen, mitä voidaan silmin nähdä, käsin kosketella.

Isrsel-tyttö oli lukukokemus, jota ilman voisin hyvinkin olla. On vähän sellainen olo, että olisi haukannut "kielletystä hedelmästä" ja kaipaisi armahdusta ja kuitenkin, kaiken takanakin kuultaa jotain kirkasta, jotain tärkeää:  olla rakastettu.

Tämä olisi hyvä kirja, jos vain...ei olisi niin sekava, niin yksipuolinen näkökannoissaan, jos ei olisi sitä piikkiä, joka työntyy hengen ja sielun sopukoihin, siihen rajapintaan lihan ja sisimmän olemukseni välillä.

--- --- ---

Tällä mukana Oi maamme -kotimaan valloituksesa: Pohjois-Karjala

--- --- ---

Israel-tytön on lukenut  Lumiomenan ohella myös Mari A,