IMAGE0004-normal.jpg

Nan Chauncy

Kultaretki Tasmaniassa

Otava, 19633

Alkuperäisteos: The roaring 40

Suomennos Jukka Kemppinen

202 s.


"Eräässä nimettömässä laaksossa kaukana Tasmanian metsissä raivosi ukkosmyrsky. Rakeet ropisivat pikkuisen mökin paksulle kaarnakatolle, ja tuuli riuhtoi majaa ilkeästi. Viima ujelsi sienämalkojen rakosissa, mutta meteli ei häirinnyt Dave Lorennya. Hän tiesi, että koska talo oli tarkasti ja tunnollisesti rakennettu mahtavista tukkipuista, myrsky ei pystyisi kaatamaan sitä."

Dave Lorenny, lyhyemmin ja kotoisemmin Dad on perheellinen mies, hänellä on puoliso Äiti-Pieni (mikä nimi kuitenkin on ironinen nimi viitaten pituuteen), sekä kolme lasta, jotka ovat muualla koulussa. Lapsista nuorin Badge on tämän kirjan päähenkilö isänsä ja Vik Vikingin kera.

Kaikki saa alkunsa vanhasta sanomalehdestä ja siinä olleesta artikkelista, jossa oli kuva kalastajasta ja saaliista Port Daveysissä. Dad lähtee viemään tarvikkeita vanhalle yksin aluvalle miehelle, ja ottaa lehden mukaan. Kun vanhus, Harry näkee lehden hän saa kohtauksen ja hänet joudutaan kuljettamaan sairaalaan. Siihen tarvitaan Badgen apua, joka haetaan pois koulustaan (Badgen koulunkäynti ei ole oikein luonnistunut).

Kun Harry on saatu sairaalaan lähtevät Dad, Vik ja Badge kohden Port Daveysia etsiäkseen kultaa, josta ovat kuulleet puhuttavan (sanomalehden mainita Port Daveysistä toi kultajutun Dadin mieleen).

Badge on poika, joka viihtyy erämaissa, luonnossa. Vik kertoilee merimies juttuja haaksirikoista ja Badgesta alkaa tuntua heidän vaeltaessaan kohden merta, että joku seuraa heitä.

Kultaretki Tasmaniassa on mielenkiintoinen nuortenkirja. Tarina etenee mukavasti kerronnan ja dialogin vaihdellessa. Juoni etenee pikkuhiljaa, ei ehkä täysin yllätyksellisesti, mutta kuitenkin  pitäen imussaan kiinni.

Tasmanian luonto ja olosuhteet tulee mielenkiintoisella tavalla esitellyiksi herättäen uteliaiaisuuden ja halun tietää hieman enemmän, esim. Tasmanian tiikeri? Onko sellaista todella ollut olemassa vai onko kyseessä legenda? Myös kasvusto nuppipääheinineen ja puineen, jotka alkavat kasvaa vaakasuoraan jatkaakseen sitten kasvuaan taas ylöspäin on mielenkiintoisia yksityiskohtia. Myös Tasmanian synkkää historiaa (kaikkien alkuperäisasukkaiden totaalinen tuhoaminen) valotetaan. Hieman minua häiritsee se, että alkuperäisasukkaista puhuttaessa käytetään n-sanaa. Tämä häiritsee myös siksi, että suomennos ei ole tässä johdonmukainen, vaan alkupuolen n-sana vaihtuu loppupuolella alkuperäisasukkaiksi. Sinänsä kirjan suhtautuminen alkuperäisasukkaisiin on neutraali, ei halventava.

Pidin todellakin tästä tarinasta, sen lähellä luontoa ja elämän monimuotoisuutta olevan teeman vuoksi. Australia on kiinnostava maanosa.

Muutamia huomioita:

Tasmania = aiemmin Van Diemenin maa

Hatteri = metsäseudun riippumaton asukas

Sanonta:

Jos toivomukset olisivat hevosia, niin kerjäläisetkin saisivat ratsastaa.

Kuinka iilimadot saa irrotettua ihosta? Suolalla.

Vielä on tähän loppuun otettava lainus laulusta, joka teki minuun vaikutuksen ja jolla on oma tärkeä merkityksensä tarinassa.Vaikka sanat antavat ymmärtää, että kyseessä olisi jonkinlainen virsi, ei tarina sinänsä ole uskonnollinen, ennemminkin eräänlainen Robinson Crusoe -tarina.

Jossain kaukana vihreät kunnaat....

Häntä rakastetaan

häneen uskotaan, häneen uskotaan,

ja hän lähettää kerran laivan.

Jossain kaukana vihreät kunnaat...

Hänen töitään suoritetaan

häneen uskotaan ja luotetaan,

sillä Hän näkee ihmiseen.

---- ---- ----

Tällä kirjalla mukana Kengurun kyydissä australialaisen kirjallisuuden jäljillä -haasteessa.