kaksoset-normal.jpg

Helga Nuorpuu

Minä ja kaksoset

K.J. Gummerus OY, 1952

2. painos

Kuvitus: Gerda Holmqvist

116 s.

Helga Nuorpuun Minä ja kakoset -kirja on mielenkiintoinen kirja lapsuudesta kauan sitten. Vaikka sen miljöö onkin enempi kaupunkilainen kuin maalaismaisema, se tuo paljon muistoja mieleen omasta lapsuudesta. Tästä voi tehdä sen johtopäätöksen, että tarina on hyvin aito ja rehellinen.

Päähenkilöt:

Hilkka, viisilapsisen perheen 11-vuotias tyttölapsi.

Kaksoset Alli ja Olli, Hilkan pikkuserkkuja, joiden äiti on kuollut ja isä merillä.

Naapuriston lapsia ja kyläläisiä.

Miljöö:

Kirjassa puhutaan pikkukaupungista, mutta ilmeisesti kyse on kuitenkin Helsingin seudusta, sillä kirjasta löytyy viittaus niin Linnanmäen metsikköön kuin Korkeasaaren karhuihin.

Kerronta:

Minä ja kaksoset kertoo yhden kesän tapahtumista Hilkan näkökulmasta. Kirjan kertojaminä,  Hilkka, joka kertoo kaikesta ikään kuin lapsuudenmuistoina. Tapahtumat ja kerronta tuo mieleen, että kirjalla olisi todellisuuspohja. Minä ja kaksoset -kirjassa Hilkan isä on poliisipäällikkö. Hieman googlailtuani Helga Nuorpuun henkilöhistoriaa löysin tiedon, että Helgan isä oli ylikonstaapeli, mikä osaltaan tukee ajatusta. Niin tai näin, niin moni kirjan tapahtumista on hyvinkin voinut tapahtua. Jopa Matti, "joka oli vähän sellainen kummallinen" tuo mieleen oman lapsuudenkyläni "vähän kummallisen" henkilön.

Kirja herätti paitsi monia hyviä lapsuudenmuistoja siitä, kuinka ihanaa oli heinissä hyppely kesäisin, kesäsateessa hyppelystä puhumattakaan, myös vähemmän miellyttäviä tunteita. Kertomus rotan hukuttamisesta on sekin kaikessa kaameudessaan hyvinkin todellisen tuntuinen. Rottia en muista hukutettaneen, mutta muita kuultuja tarinoita eläinten hukuttamisista on eikä niitä mielellään ajattele, ne nostavat niskavillat pystyyn ja saa ilkeitä värinöitä aikaan selkänahassa. Tätä episodia lukuunottamatta Minä ja kaksoset on aika lystikästä luettavaa lastenvälisine skismoineen ja leikkeineen ja pienine jännine hetkineenkin.

Ei yhtään hassumpi kirja ollenkaan. Välillä kirja nostattaa jopa hymyn suupieliin ja saa kihertämään huvittuneena.

Siellä olimme sillä kertaa vain me tytöt ja Olli. Ensin leikimme perhe-elämää ja kävimme vierailulla. Olli ja minä olimme isä ja äiti ja Irma oli meidän lapsemme. Se ei tietenkään häirinnyt meitä, että Irma oli vanhempi "isäänsä" ja "äitiänsä". Hän oli kuitenkin päätään lyhyempi minua, joten hän sopi mainiosti lapseksi. Toisesa perheessä oli Lea äitinä. Hän sanoi, että hän oli leski, kuten hänen äitinsäkin oli. Elli oli hänen sisarensa ja Alli lapsensa. Sitten Lean perhe tuli meille vierailulle. Me tarjosimme kahvia, joka oikeastaan oli vettä ja mustikoita. Valitettavasti Lea, vaikka olikin perheen äiti, ei välittänyt käyttäytyä arvokkaasti, vaan tiputteli mustikoita lautalattialle. Sellaisesta oli meidän äiti hyvin ankara, sen tiesi Irmakin ja huomautti: - Täti pudotti mustikoita lattialle. - Eivät lapset saa puhua, kun ei heiltä mitään kysytä, tiuskaisi Lea ja keikautti nenänsä pystyyn. - Silloin saa puhua, kun vieraat käyttäytyvät sopimattomasti, puolusti Olli-isä lastaan, Irmaa.  - Ei saa, huudahtaa Lea. - Se on huonoa lastenkasvatusta. Sitä paitsi minä ole tiputellut mustikoita lattialle. - Olethan, huusi meidän perhe. Ja Allikin unohti olevansa lesken lapsi ja todisti äitiään vastaan. Irma sanoi: - Ehkä sinä et osaa käyttäytyä niinkuin rouvien pitäisi, kun sinä olet vain leski. Silloin lesken itsehillintä loppui...


----

Tällä mukana Oi maamme Suomi haasteessa: Satakunta (kirjailijan syntymäpaikka Reposaari, "Meri-Pori".