helganpaivakirja-normal.jpg

Helga Weiss

Helgan päiväkirja nuorena tyttönä keskitysleirillä

Tammi, 2013

Alkuperäiskäsikirjoitus: Denik Helgy

Suomennos Eero Balk

223 s.

Näiden ihmistenkö kasvoille haluat nostattaa hymyn? Hullu! Viikkoja, ehkä kuukausia ilman ruokaa ja juomaa. Kyllä, se on viimeinen keino. Ruumiillinen ja henkinen kidutus arkipäiväistyi, eikä kuolleisuus ollut kyllin korkea täällä Krankenlagerissa, täiden ja lavantautibasillien armoilla, mitä ovatkaan kokeneet nämä ihmiset? Ihmiset? Kyllä, he ovat joskus olleet ihmisiä. Terveitä ja vahvoja, heillä on ollut oma tahto ja ajatukset, tunteet, kiinnostuksen kohteet ja rakkaus. He ovat rakastaneet elämää, hyvää ja kaunista, uskoneet parempaan huomiseen. Jäljellä on haamuja, ruumiita, sieluttomia luurankoja.

Helga Weiss alkoi kirjoittaa päiväkirjaansa 8-vuotiaana, juuri maailmansodan kynnyksellä. Hän jatkoi kirjoittamista Terezinin keskitysleirillä kunnes hänen isänsä kuljetettiin Auschwitsiin ja Helga ja äitinsä lähtivät "vapaaehtoisesti" mukana. Helga jatkoi sukulaisensa piilottamaa päiväkirjaa vasta sodan jälkeen, selvittyään äitinsä kanssa vuosien ja kuukausien piinasta.

Helgan päiväkirja luo ristiriitaisen lukukokemuksen. Se kääntää kaikki tiedot tai tietämättömyyden keskitysleiriolosuhteista nurin niskoin. Se luo kuvan siitä, mitä yhden pienen ihmisen päässä liikkui noina käsittämättöminä aikoina. Miltä tuntui, kun mitään ei saanut tehdä, kun nuori, opinhaluinen tyttö ei voinut käydä koulua, ei tavata tovereita, ei saanut - elää!

Jostain syystä tämä kirja ei kuitenkaan herättänyt minussa suurempia tunteita, paremminkin jonkinasteista ihmettelyä ja epäuskoisuutta.

"Täällä näyttää nyt oikealta kaupungilta, mutta en alkuunkaan ymmärrä, mitä ne ajavat takaa. Jos kauppoina toimivat huoneet annettaisiin asunnoiksi, niistä olisi ilman muuta enemmän hyötyä. Toisaalta täältä kuljetetaan väkeä pois ja samalla näytellään tällaista komediaa".

Näennäinen "hyvien olojen luomisoperaatio" sumentaa näkökyvyn.  Miten kukaan on voinut olla näkemättä totuutta, voinut olla välittämättä, olisinko minä tehnyt jotain, jos olisin elänyt noissa ajoissa, noissa oloissa? Mitä voin tehdä nyt, ettei sama toistuisi?

Jollain tasolla Helgan päiväkirja on vaikeatajuinen. Siinä vilisee sanoja, jotka jäävät hämäriksi. Esimerkiksi suluttaminen.  Kirjan lopussa on tosin selitykset ja viitteet, joihin en enää kirjan kahlattuani  jaksanut syventyä. Osa päiväkirjasta on paremminkin "muistelmia" kuin päivittäin kirjattuja asioita. En tiedä, onko tämä syy epäuskoisuuteeni. Onko jälkikäteen kirjatuilla asioilla yhtälainen painoarvo kuin juuri tapahtumahetkellä kirjatuilla asioilla? Asioiden todellisuutta se ei kuitenkaan poista, sitä, mitä on kokenut, mitä nähnyt, ja kuten Helga kirjan lopussa julkaistussa haastattelussaan sanoo:

--- kutsutaan --- kertomaan itsestämme. Ja minusta se tuhoaa meitä, tuhoaa tietysti jo fyysisestikin, mutta myös henkisesti. Kertoessani huomaan kokevani saman, olevani siinä samassa tilanteessa. Joten se on yhä nykyaikaa, vaikka onkin mennyttä. Ja se on yhä yhtä elävää.

Kuinka tällaiset kokemukset voisikaan unohtua. Onhan todistettua, että Suomenkin sota-aikoina moni sotilas sai pysyvät jäljet kokemuksistaan, jotka kuitenkin olivat toisenlaisia kuin Helgan ja hänen kohtalotoveriensa, joskin kumpusivat samasta lähteestä.

---

Oleellisen Helgan päiväkirjasta on löytänyt Järjellä ja Tunteella kirjoittava. Teoksen on lukenut myös Kirjoihin kadonnut.

--- ---- ---

Kirjallinen maailmanvalloitukseni: Tsekkoslovakia