Leena Härmä
Tuittupää ja Pikku Totsi
WSOY, 1953
194 s.
Ennen kuin uljas lintukoiramme selvisi jaloilleen, tunsi se niskassaan lujan otteen. Kipeä isku kimmahti takamuksiin, tuli toinen ja kolmaskin ja vihainen ääni huusi:
- Sinä kelvoton koira, katso mitä olet tehnyt. Tämä oli sinun viimeinen paha tekosi. Nyt sinun päiväsi ovat luetut.
Ja taas iski remmi kipeästi.
- Äiti, äiti, älä lyö! kuului itkuinen huuto ja Virpi syöksyi paikalle. - Älä lyö Totsia. Se oli kukon syy!
Pelkäämättä äidin remmiä Virpi kietoi suojelevasti kätensä itkevän koiran ympärille. Pelosta vapisten Totsi painautui pienen emäntänsä syliiin.
Ote kertoo paljon tarinasta, mutta ei kaikkea. Se kertoo siitä, kuinka Virpi rakastaa Pikku Totsia, jonka on löytänyt naapurin ladosta yhdessä Välimaan Villen kanssa. Totsi on heidän yhteinen yhtiökoiransa. Ote kertoo, että Virpin äiti ei katso hyvällä Totsia, vaikka onkin vastahakoisesti suostunut sen ottamiseen. Ote kertoo myös ajasta, jota eletään. Enää ei remmiä käytetä kasvatuskeinona. Tosin tässä kohtauksessa remmiä sai äidin kasvimaan sekoittanut koiranpentu.
Tarina sijoittunee jonnekin 1930-luvun tietämille. Kyläyhteisön kanssakäyminen on tiivistä, kodin ja koulun käynti kulkevat käsi kädessä. Eletään agraarisessa yhteiskunnassa.
Paitsi Totsin löytymistä naapurin ladosta tässä kirjassa kerrotaan siitä, kuinka opettaja antaa kesälomalle lähteville lapsille kerhomaan viljeltäväksi ja mitä tapahtuu, kun Totsi haistaa Virpin jäljet juuri kylvetyllä perunamaalla. Tarina kertoo myös siitä, kuinka kylän jokapaikan luuta Mäkiskä juonittelee Totsin pois Lahtelasta ja itselleen "suolarahoja". Tarina kertoo siitä, kuinka Totsi taas löytyy kadotakseen uudelleen.
Tuittupää ja Pikku Totsi ei alun kipakasta yhteenotosta huolimatta ole halju kirja. Laittamani ote kertoo siitä, että Virpin äiti on tiukka nainen, mutta se ei kerro sitä, mitä tapahtuu, kun Totsi pelastaa talon tulipalolta. Se ei kerro myöskään sitä, kuinka Virpin isä on sovitteleva osapuoli.
Kirjasta löytyy kaiken leikin ja puutarhatouhun ohella jännitystä ja kaikki p äättyy suureen seikkailuun Vuoreksen puolukanpoimintaretkellä. Nimismiehen sulkema luola ja metsästä hurjasti huutava vankikarkuri ovat merkittävässä roolissa, kun Välimaan Villen kymmenen vuotta aiemmin kadonneen isänkin arvoitus ratkeaa.
Pidän paljon näistä Tuittupää-kirjoista enkä voi olla ajattelematta, että Tuittupäässä on paljon samaa kuin Anni Polvan Tiina-kirjoissa. Virpi on reipas tyttö, joka mennä touhottaa enemmän poika- kuin tyttöporukassa ja kyllähän se Tiinankin äiti oli komennossaan kipakampi kuin lempeäluontoinen isä. Erojakin toki yhteneväisyydestä huolimatta tarinoissoa löytyy. Tuittupää-kirjoissa on paljon enemmän seikkailuhenkeä kuin Tiinoissa. Härmän Kerronta on monipolvisempaa kun Polvalla taas on leikillisempi ja humoristisempi ote. Tuittupäät ja Tiinat sijoittuvat myös erilaiseen miljööseen ja kyllä se aikakin on kokenut muutoksia.
Tuittupää-kirjoissa on myös paljon yhteiskunnallista aspektia ja kirjoista saa aika hyvän kuvan maaseutukirkonkylän elämästä joskus ihmisikä sitten. Tästä huolimatta en pidä Tuittupää-kirjoja lainkaan vanhentuneina. Ne sopivat mielestäni hyvin tähänkin päivään, vaikka maatalouskerhomaita ei enää taidakaan kouluissa olla.
Kaiken kaikkiaan luonnehtisin tätä kirjaa riemastuttavaksi ja jännittäväksi seikkailukertomukseksi.
---
Tällä mukana Maalaismaisemia-haasteessa.
Kommentit