littlehouseinthebigwoods-normal.jpg

Laura Ingals Wilder

LIttle house in the big woods

Puffin books, 1976 (?)

Olin noin 16-vuotias, kun löysin ensimmäisen kerran Laura Ingals Wilderin lapsuudestaan kirjoittamat kirjat. Ensimmäisenä taisin lukea Luumujen poukaman ja olin kerralla myyty. Ihastuin heti ensi vilkaisulla, tarina, kerronnan tapa ja tyyli iskivät lähtemättömästi sisimpään.

Sarjaan kuuluu yhteensä yhdeksän teosta, joista yksi kertoo Lauran miehen lapsuudesta ja viimeinen on epätäydelliseksi jäänyt teos Lauran avioliiton neljästä ensimmäisestä vuodesta. Pieni talo suuressa metsässä (Little house in the big woods) aloittaa sarjan ja kertoo Lauran ja hänen perheensä elämästä Wisconsinin suurissa metsissä syksystä syksyyn.

Lauran elämään kuuluu isä (pa), äiti (ma) ja isosisko Mary sekä pikkusisko Carrie, joka on vielä vauva. Suomenkielisissä teoksissa, muissa paitsi Pieni talo preerialla nämä nimet on tosin suomennettu, Mary on Marja ja Carriesta on tehty Leena. Siinä, missä Mary oli "kiltin tytön" perikuva, oli Laura utelias (tiedonjanoinen), meneväinen ja poikamainen.

"Clarence (serkku) was red-head, and freckled, and always laughing. HIs clothes were pretty, too. He wore a blue suit buttoned all the way up the front with bright filt buttons, and trimmed with braid, and he had copper-toed shoes. The strips of copper across the toes were so glittering bright that Laura wished she were a boy. LIttle girls didn't wear copper-toes. Laura and Clarence ran and shouted and climbed trees, while Mary and Ewa walked nicely together and talked."

Laura on myös tarkkailija. Hän katselee ja kuuntelee ja ihmettelee ja oppii siinä sivussa.

"Ma could make beautiful hats. Laura liked to watch her, and she learned how to braid the straw and made a little hat for Charlotte."

Hyvin suuri osa Lauran kirjoista onkin tarkkanäköistä ja yksityiskohtaista kuvausta siitä, miten mikin toimi ja tehtävä suoritettiin, miten arki sujui ja mitä kaikkea elämään kuului. Uudisraivaajaelämän arjesta nämä kirjat antavat kyllä aika seikkaperäisen kuvauksen. Mahtui Lauran elämään myös paljon seikkailuakin, sitä enemmän, mitä enemmän ikää karttui.

Lauran  tarinoista henkii paitsi maanläheisyys myös hellyys ja huolenpito. Laura oli ruskeaa hiuspehkoaan myöten isän tyttö kun taas Mary tuli äitiinsä. Isällä oli tapana kertoa tarinoita ja soittaa viulua. Kaikessa kuvastui perheen välinen läheisyys ja turvallisuus. Näin siitä huolimatta, että Laura läimäystyään Marya poskelle (Mary oli piikitellyt Lauraa sanoillaan = sisaruskateuttako lie ollut) saa vitsasta takamuksilleen. Piiska tai vitsa olikin yleinen kasvatuskeino ennen vanhaan, ehkä liiankin yleinen.  Mitenkään kovakouraisena en tästä huolimatta pysty isä Ingalsia pitämään.

"At last, when it was getting dark, Pa said again, 'Come here, Laura.' His voice was kind, and when Laura came he took her on his knee and hugged her close. She sat in the crook of his arm, her head against his shoulder and his long brown whiskers partly covering her eyes, and everything was all right again."

Mikä minua kuitenkin hieman ihmetyttää, on isä Ingalsin asenne, kun hän on sukulaismiehen kanssa korjaamassa viljaa ja pyytävät sukulaismiehen poikaa avuksi. Tämä on kuitenkin laiska ja vain leikittelee näyttelemällä apua tarvitsevaa vaikka ei ole missään hädässä (tulee mieleen satu Pekasta ja sudesta). Kun tämä toistuu ja toistuu miehet ei lopulta välitä pojan elehtimisistä, vaan nytpä nytpä hän onkin todella pulassa. Poika on hyppinyt ampiaispesän yllä ja saanut kehonsa täyteen pistoja niin että on ihan turvoksissa kun miehet lopulta tulevat hätiin. Silti miehet lähettävät pojan omin päin taloon, jossa hänet voidellaan mudalla ja kääritään päästä varpaisiin. Isä ingalsin sanat: se oli sille valehtelijalle ihan oikein jollain tavalla tuntuvat kylmiltä ja kovilta. Olihan poika kyllä ihan mahdoton, mutta se, että tuntuu, kuin minkäänlaista säälinhiventäkään ei  sanoissa kuultaisi saa mieleni väräjämään. Toisaalta ajat oli toiset, uudisraivaajan elämä kovaa. Kolttosten teko elinkeinon kustannuksella (se, että sato saatiin talteen ajallaan oli tärkeä juttu) ei ollut leikintekoa eikä ymmärrettävissä. Mutta silti!  Laura puolestaan ei voinut ymmärtää, miksi isä kutsui poikaa valehtelijaksi, tämä kun ei ollut sanonut sanaakaan (poika oli vain hyppinut ja pomppinut heilutellen käsiään).

Pidän näistä kirjoista todellakin hyvin paljon. Minulla on koko sarja myös suomenkielisenä, nyt ajattelin kuitenkin lukea kirjat alkukielisinä. Mielestäni ja muistikuvieni pohjalta suomennos on toimiva (nimisuomennoksia tosin ihmettelen) alkuperäistä tarinaa hyvin seuraileva.

Kansikuvituksisa on aika lailla eroja. Nämä puffin-kirjojen kannet eivät ole niin upeita ja puoleensavetäviä kuin esim. suomenkielisten versioiden.

ptsm-normal.jpg

Kuva: www.gummerus.fi

Esimerksiki tämä jouluinen näkymä on piirtynyt syvälle silmiini. Lauran ilo hänen saadessaan ensimmäisen "ihkaoikean" nuken, joskin räsysellaisen on puhutteleva ja lämmin, kun sitä vastoin tämän hankkimani englanninkielisen version kansi henkii kylmyyttä, tosin myös jännitettä. Varmaankin englanninkielisissäkin on vaihtelua kansiratkaisujen suhteen.

---

Amerikan valloitus: Wisconsin

Kiinteistöhaaste

----

Sara aloitti lukea tätä kirjaa, mutta työlääntyi kuvauksiin siansaparoista ja rakkopalloista sun muista.

Piitä sarja sen sijaan jaksaa kiehtoa edelleenkin.

----

Minä kyllä suosittelen tutustumaan tähän kirjaan. Mitä tulee MIchael Londonin tv-sarjaan Pieni talo preerialla, niin sillä ei ole Lauran teosten kanssa mitään tekemistä niin sanottua pilottijaksoa lukuunottamatta, joka kyllä suurin piirtein kulkee kirjan mukaisesti). London kulkee sarjassaan aivan omia polkujaan, Lauran tiet ja toimet olivat toiset. Kirjat ovat ehdottomasti parempia kuin tv-sarja, sata kertaa parempia -  kaikin puolin parempia.