Blyton Enid
Viisikko karkuteillä
Tammi, 1969
165 s.

Alkuperäisteos: Five run away together
Suomentanut Lea Karvonen
 
Juonenkehittely: Juoni on yksinkertainen, mutta mielenkiintoinen. Paulin äiti sairastuu vakavasti ja isä Peter jää tämän luokse sairaalaan. Lapset (viettävät jälleen yhdessä kesälomaa Kirrin Bayn tutussa ympäristössä) joutuvat jäämään epämiellyttävän Stickin perheen hoteisiin. Lasten ja Stickien välillä on alusta alkaen avoin "sotatila".  

Stickin perhe kuvataan hyvin epämiellyttäväksi, ei vain epämiellyttäviksi vaan epäsiisteiksi. Onkin ihme, että Fanny ja Peter ovat voineet palkata rouvan keittiötöihin, Stickien poika Rollo on yksinkertainen, ilkeä naskali, joka rallattelee pilkkalauluja Paulista. Täytyy myöntää, että tässä Stickien kuvauksessa Blyton on ehkä hieman "ampunut yli", toisaalta kyllä sellaisia ihmisiä on, jotka pitävät lemmikkejä, mutta eivät välitä hoitaa niitä. Raisuhaisu käy milteipä sääliksi. Hieman mietin, olisiko lapset voineet hieroa ystävyyttä Rollon kanssa eikä alkaa heti naljailla, erityisen kummalliselta minusta tuntui Leon  käytös, kun hän alkoi vetää Rolloa nenästä. Sen kyllä ymmärrän, että pojanvintiö tarvitsi jonkinlaista ojennusta, "huutia", kuten Leo ilmaisi,  mutta totta tosiaan - vetää nenästä!  Tätä en oikein ymmärrä, niin paljon kuin Viisikoista pidänkin.

Kun kissa on poissa, hyppivät hiiret pöydällä, sanoo vanha sananlasku ja tässä tapauksessa Stickit on ne, jotka pistävät elämän lokoisaksi - itselleen. Lapsilla on päinvastaiset olot ja niinpä he päättävätkin karata Kirrin-saarelle odottamaan Paulin vanhempien paluuta.

Saarella he kuitenkin joutuvat taas seikkailuun. Löytyy salaperäinen laukku ja outoja tavaroita, lasten leluja. Lopulta Anne on se, joka johdattaa lapset jäljille, kyseessä on kidnappaus.

Mielleyhtymä: Jostain syystä minulle tuli mielleyhtymä Charles LIndbergin lapsensieppauksesta. Lindberg tosin oli amerikkalainen ja ajallisestikin tällä tapauksella ja Viisikko karkuteillä -kirjan ilmestymisellä on vuosia. Kuten aiemmassa postauksessani Blytonin elämäkerrasta, oli Enidin muisti ilmiömäinen ja sen kätköistä pulpahteli asioita. Tiedä sitten, miten paljon ja missä määrin tämä maailmanlaajuista mainetta saanut tapaus on Enidille innoitusta antanut.

Viisikko karkuteillä on kuitenkin kesy versio todellisuuteen verrattuna. Enid Blytonin suhtautuminen lapsiin kohdistuviin raakuuksiin taas ei ole kesyä. Se tulee ilmi paitsi elämänkerrassa myös tässä seikkailussa.

"Kuinka sinä voit puhua Rollosta noin? Karjaisi rouva Stick (miehelleen). - Luuletko sinä, että lapsi-parasta on hauskaa joutua ryöstetyksi? Herra tietää mitä hän saa kokea, niin yksin ja peloissaan kun hän on ilman minua.

Leo kimpaantui (hän kuunteli keskustelua piilossa)  Siinä seisoi rouva Stick mankumassa Rollon kohtaloa, vaikka hänellä oli pieni tyttö vankina kellarissa - tyttö, joka oli sitä paitsi paljon Rolloa nuorempi. Kyllä piti olla raaka ihminen"


Tarinan sujuvuudesta: Tarina etenee omalla painollaan. Tämä ei ehkä ole kaikkein parhain Viisikko-kirja ja epäjohdonmukaisuuksiakin löytyy.  Esimerkiksi, rouva Stick tuo lapsille ruokaa ja Timille lihaa peltipurkissa. Sitten peltipurkki äkkiä muuttuukin kulhoksi. Vielä pahempi epäjohdonmukaisuus on Timin silmät. Aiemmin kirjoissa on mainittu, että Timillä oli ruskeat silmät.

Kuitenkin saamme tästä kirjasta lukea

"Tim vartioi häntä vihrein kimaltavin silmin" (s.139)  ja vielä toisessa lauseessa (s. 165) Haisu seurasi perässä onnellisena siitä, että pääsi eroon Timin vihreiden silmien loisteesta."

En ole koskaan kuullut, että koiralla olisi vihreät silmät eikä ne kiillä pimeässä kissansilmien lailla.

Aikas paha, aikas paha virhe, sanoisin.

Paulin pukeutumisesta: Mainitaan paita ja lyhyet housut.

Kielellinen anti:
Teksti on muutamasta epäjohdonmukaisuudesta sujuvaa ja selkeää, aika tavanomaista. Kerrontaa ja dialogia löytyy ihan mukavassa suhteessa.
OIkein kuvaava hyperbola tekstistä löytyi: Pitkä vaaleanpunainen kieli kidasta putoamaisillaan. Kun sulkee silmänsä voi aivan nähdä innokkaan koiran kieli pitkällä läähättäen.

Jos tätä kirjaa pitäisi luonnehtia muutamalla sanalla, niin ihan mukiinmenevä Viisikko-kirja, jota ei tule ottaa turhan vakavasti. Tässä on aika annos hirtehistä huumoria (tyylilaji, joka ei ehkä ole kaikkein eniten minua) ja pientä ironiaa. Kuvaus Stickeistä on tosiaan hieman yliampuvaa, mutta en pitäisi sitä kuitenkaan rasistisena, mihinkään tiettyyn ihmisryhmään kohdistuvana.

Kirjan kansikuvaan  on saatu hyvin esille jännittyneisyys. Kohtaus löytyy kirjan sivulta 112. En ihan kaikilta osin muistanut tämän juonta, täytyy sanoa, että kirja ravisteli aika lailla ajatusmaailmaa.