hesslanderin.jpg

Ingrid Hesslander

Tyttö meren takaa

WSOY, 1965

Alkuteos: Flicka från päronå

Suomentanut Eeva Heikkinen

157 + 1 s


"Kotimatkalla tulin ajatelleeksi, että loppujen lopuksi nelitoistavuotissyntymäpäiväni oli sittenkin merkinnyt salaperäistä muutosta. Minähän olin suorastaan saanut ihailijan. Tosin se ei ollut minusta erityisen hauskaa, pikemminkin kiusallista, suurin piirtein samanlaista kuin kasvoilla ryömivä kärpänen."

Kiinnostuksen tähän kirjaan herätti Miia, joka kirjoitti teoksesta blogissaan. Minulla oli tunne, että olisi voinut lukea tämän aiemmin, ainakin mielessä oli jokin häivähdys kirjasta, jossa "tyttö tuli kaukaa". Nyt luettuani teoksen en kuitenkaan osaa sanoa, onko tämä loppujen lopuksi se kirja, joka on jättänyt tuon pienen häivähdyksenomaisen muistijäljen mieleni pohjalle. Joka tapauksessa ei tämä yhtään hullumpi lukukokemus ollut, olin sitten lukenut tämän aiemmin tai en.

Kirjan päähenkilö on Anna Elisabeth Lobelia, Annuska, joka on myös kirjan kertojaminä. Anna on tapahtuma-aikoihin noin nelitoistavuotias. Hän elää yhdessä isoäitinsä kanssa, jolta on Anna-nimensä perinyt Viron Pärnussa. Tytön isä, joka on ruotsalainen on viety vankina Siperiaan ja äiti on kuollut. Eletään Ruotsi-Suomen aikaa, kuningas Kaarle XII on kuollu.t Suuren Pohjan sodan päätteeksi.

Annan elämä muuttuu suuresti hänen täyttäessään 14-vuotta. Hänen isoäitinsä saa kirjeen ruotsista, jossa Anna kutsutaan sukulaistensa luokse. Päätös muuttaa tai olla muuttamatta on Annan aikuisuuteen kasvamisen tien alku.

Tyttö meren takaa jakautuu kuvaukseen Virossa, matkaan Pärnysta laivalle ja meren yli Ruotsiin sekä sopeutumisesta uusiin oloihin Severin-sedän luona, jossa toiset katsovat häntä karsaasti ja pitävät häntä venäläisenä.

Kirja avasi mielenkiintoisella tavalla historiaa. En ole aiemmin tiennytkään, että Viro on kuulunut joskus maailman aikoihin Ruotsille. Olojen levottomuus ja epävarmuus, muutosten tuulet ovat hyvin kuvattuja, ihmisten väliset jännitteet, viha, epäluuloisuus, romantiikka.

Muutama yksityiskohta kuitenkin herätti kysymyksiä. Muun muassa sivulla 30 kuvataan, kuinka Anna on kävelyllään eksynyt ortodoksiseen kirkkoon, jossa on menossa häämenot. Häiden kuvaus on muuten aika onnistunut, mutta kun puhutaan, että urut humisivat kirkossa minulla töksähtää. Olen kuullut, että ortodoksisessa kirkossa ei olisi instrumentteja käytössä vaan kaikki musiikki olisi ilman soittimia laulettua. Täytyi ihan tutkia asiaa ja tämä näkemykseni sai vahvistusta, ortodoksisessa jumalanpalveluksessa ja häämenoissakaan ei ole urkuja eikä soittoa, vaan kaikki musiikki on niin sanottua resitatiivista, ihmisäänin aikaansaatua.

Toinen seikka, joka saa mietteliääksi on sivulla 116, jossa kerrotaan siitä, kuinka Anna Elisabeth jää lukkojen taakse kellariin.

"Kerranhan minun kuitenkin se täytyy tehdä, ajattelin. Sytytin tikun, sillä tiesin, että lattialuukun valopiirin ulkopuolelle jouduttauani olisi pimeää."

1700-luvulla ei ollut tulitikkuja.Niitä alettiin valmistaa vasta 1800-luvulla. Eikä yksi pieni tikku olisi kestänytkään niin pitkään, kuin mitä episodissa kuvataan. Ehkä kirjailija huomasi virheen myöhemmin, sillä kirjan loppupolella  vastaavanlaisessa kellarissakäyntitilanteessa puhutaan kynttilästä.

Myös lasinen kahvinkeitin saa pohtimaan, millainen se mahtoi olla tuohon maailmanaikaan.

Mieltäni innoittivat ihmisten nimet ja ajatukset nimien merkityksestä.

Ibolyka, Stratonice. Benigna, joiden isän ninestä otto heidän äitinsä sanoo, että tämä ei saa siihen vaihtelua millään tavalla. Annan nimestä tämä laivanmatkan rouvaseuralainen sanoo, että "Anna, se on uljas ja hiukan arkinenkin nimi, niin kuin valkaisematon pellava, josta ommellaan paitoja, mutta Elisabeth on kuin sinistä silkkiä."

Eletään siis Ruotsi-Suomen aikaa, joten loppuun vielä Suomi-bongaus:

"Gotlannin me saamme pitää, --- --- --- Myöskään Suomea emme menetä, setä jatkoi. - Toisin sanoen ei kokoa Suomea, ainostaan Viipurin ja sitten Laatokan ympäristöalueet."

Mitkähän rajat ne nyt olivat. En ole koskaan näihin uppoutunut. Tiedontarkistus toi esiin Uudenkaupungin rauhan, joka päätti Isovihan. Terminä Isoviha on tuttu ja se on ilmeisesti enempi suomalaisnäkökulma Suureen Pohjan sotaan. Tämä kirja on kirjoitettu Ruotsin ja Viron näkökulmasta joten Isovihasta ei puhuta mitään.

Mielenkiintoinen kirja sinänsä, joka sai hieman etsimään tietoa ajasta ja historian yksityiskohdista.

Kansi:

Kansikuvitus on Ingrid Rosellin. Minusta tämä on mielenkiintoinen kansikuva, sillä vaikka tuossa on tuota sinistä kuvaamassa merta ja etualalla soutuasento, niin minun silmissäni tuo laiva ikään kuin keikkuu ilmassa soutajan ja tytön yläpuolella. Hauska kansikuva.