Evi Bogenaes: Kartanon Stina
WSOY, 1960
Alkuteos:Tell bare de lykkelige timene
Suomentanut Kaarina Visakanto
141 s.
"Hän oli hyvin yksinäinen, mutta hän ei tajunnut sitä vielä. Hänestä oli tullut sellainen isän vietyä hänet Krogsrudissa vallinneesta luonnollisesta elämänpiiristä kaupunkiin, missä hän ei ollut koskaan tuntenut olevansa kotonaan. Isä oli tuonut kotiin iloisia meluavia ihmisiä, jotka herättivät tyttösessä pelkoa, ja antanut hänelle kalliita leikkikaluja, joista tämä ei välittänyt, ja kauniita vaatteita - ja ottanut ne taas kaikki häneltä pois. Eikä äidllä koskaan ollut aikaa oppia tuntemaan lasta, sillä hän huolehti vain miehstään. Mutta pahinta oli, että isä oli herättänyt tyttäressään pelon ja epävarmuuden tunteen sekä inhon itseään kohtaan."
Kartanon Stina sijoittuu aikaan ennen ja jälkeen toisen maailmansodan. Tarinan alussa Stina on kymmenvuotias musiikista nauttiva tyttölapsi, jonka kalleimmat aarteet on sedältä saadut enkelikiiltokuvat ja tarina päättyy Stinan ollessa yhdeksäntoistavuotias nuori nainen. Stinan perheeseen kuuluu isä ja äiti. Isä on alkoholisti, joka juo ja juhlii kotikartanonsa Krogsrudin, jonka uudeksi omistajaksi tulee Stinan Nils-setä. Isä ja Nils eivät ole välilöissä eikä Stina saa tavata setäänsä, joka on hänelle läheisempi kuin oma isä.Ensin perhe muuttaa kaupunkiin, Stina käy koulua ystävyyttä etsien ja kaivaten. Kaupungista perhe muuttaa maaseudulle, josta isä on saanut työpaikan erään kartanon vuokraviljelijänä. Viljelystä ja maatalouden hoidosta tosin pitää huolta Stina ja Stinan äiti. Työpaikan menetys ei ole kaukana.
Lopulta Stinan isä juo itsensä hengiltä ja äiti sairastuu surusta ja kuolee hänkin, mutta kirjoittaa viimeisillä voimillaan kirjeen Stinan Nils-sedälle, jossa pyytää tätä pitämään huolta Stinasta.
Ei Stinan elämä silti täysin tuskaa ja toivottomuutta ole. Hän on tutustunut Viggoon, mieheen, joka uneksii omasta talosta maaseudulla, mutta joutuu kuitenkin tekemään työtä isänsä firmassa.Rakkautta on ilmassa, mutta kuinka sen saisi puettua sanoiksi. Siihen tarvitaan luottamusta. Luottamusta, joka on ollut koetuksella.
Hauskaksi tätä kirjaa ei ehkä voi kuvata, tosin ei surulliseksikaan, jos kohta surua Stinan elämään mahtuukin. Mielenkiintoinen ja mukava lukukokemus, kerronta ei puuduttanut, vaikka olikin yksinkertaista, eleetöntä dialogin ja kerronnan vaihdellessa sujuvasti ja sopivassa suhteessa.
Kartanon Stina on kuudes kirja WSOY:n Vihreä kirjasto -sarjassa. Päällyskuvituksen on tehnyt Maija Karma ihastuttavalla tavallaan. Vihreästä kirjastosta olen aiemmin lukenut kirjan Rastaslammen noita, joka on yksi kaikkien aikojen suosikkejani. Kartanon Stina oli sekin sen verran miellyttävä lukukokemus, että kiinnostus muihinkin sarjan kirjoihin heräsi.
Kartanon Stinan teema toi mieleeni Anni Polvan Marjulin, jossa myös kuvataan alkoholisti-isän lapsen kasvua ja kehitystä. Marjuli onkin kirja, joka täytyisi jossain vaiheessa lukea uudestaan.
Kommentit