neitietsiva-normal.jpg


Carolyn Keene

Neiti Etsivä maksaa velkansa

Tammi, 1978

Alkuteos: The Bungalow Mystery

Suomentanut Leena Uoti

116 s.


Carolyn Keenen Neiti Etsivä oli sarja, jota tykkäsin nuorenpana lukea ja keräsinkin sarjaa. Sitten menin ja myin kirjat antikvariaattiin. Nyt olen taas tullut muutaman hankkineeksi, mutta ei - ei ollut ainakaan tässä sitä viehätystä, kuin jossain muussa nuoruuden kirjaherkussa, esimerkiksi Merri Vikin Lotta-sarja, josta nyt luen yhtä kirjaa on paljon innostavampi. Ei sillä etteikö Neiti Etisiviä lukisi, ja etteikö seiikkailuihin pystyisi menemään mukaan - kyllähän toki. Eivät nämä sinänsä yhtään hassumpia ole, sellaisia kevytversioita joissa pienet lukijat voivat turvallisesti seikkailla (Neiti Etsivän  maailma on rikoksista huolimatta hyvin idealistinen ja "puhdas") ja me vanhemmat elää nostalgian aalloilla tai liidellä kevyesti yli tylsän hetken kuormittamatta aivoja kovin suuresti.

Neiti Etsivä maksaa velkansa on ilmeisesti sarjan kolmas teos, ainakin kirjassa mainitaan kaksi aikaseimpaa tapausta, jotka Neiti Etsivä selvitti nokkelasti ja näppärästi. Neiti Etsivä eli Paula Drew on noin kuudentoista. Tätä ei mainita tässä teoksessa, mutta muistan kirjan ensimmäisessä osassa mainitun näin. Paulan isä on asianajaja ja sitä myöten Paulakin on kiinnostunut rikosten selvittelystä.

Tässä seikkailussa Paula joutuu ystävänsä Helenan kanssa keskelle myrskyä järven selällä. He haaksirikkoutuvat veneineen ja ovat jo hätää kärsimässä, kun nuori tyttö, Laura nimeltään, tulee ja pelastaa heidät veneellä. Laura on orpo ja hänen holhoojansa on tulossa tapaamaan tätä. Holhoojassa on jotain outoa. Sen saavat Paula ja Helenakin tuta, kun ovat vieraisilla Lauran luona tämän tavatessa miehen ensikertaa.

Neiti Etsivien juoni on aika yksinkertainen, tapahtumien aika-akseli on aika lyhyt, ainakin tässä seikkailussa vain pari viikkoa myrskystä onnelliseen loppuun ja myös aika arvattava. Kerronta on joutuisaa, dialogi sujuvaa

Kummastusta herättävää tässä kirjassa oli kuvaus Paulasta. En tiedä muistanko väärin, mutta minulla on se mielikuva, että Paula olisi ollut punatukkainen? Kirjan kannessakin hänet on kuvattu punatukkaiseksi, mutta

"Tämä veti hupun syvälle keltaisen, lyhyeksi leikatun tukkansa yli ja keinotteli itsensä aivan liian suureen takkiin." Näinkö siis sittenkin, että vaaleahiuksinen.

"Mutta vaikka hän itse olikin varma, että Aborn oli rikollinne, hänellä ei ollut todistuksen häivettäkään tätä vastaan. Sitä patisi hänelle kävisi vaikeaksi selittää millä oikeudella hän oli hiiviskellyt Abornin talossa.Kaikkein ensiksi hänen oliis hankittava todistuksia, muutoin hän ei pääsisi jutussa tämän pidemmälle."

Että todistuksia. Todistukset tuovat mieleen koulun ja arvosanat. Rikosjutuissa ja asianajohommissa kyse on todisteista. Suomennos on ainakin tässä kohdin hieman ontuva.

"Kellari oli aivan kuin vankityrmä. Seinät olivat paksut ja lujat eikä niisä ollut ainoatakaan ikkunaa. Ilma oli kosteata ja raakaa, ja koskettaessaan seinää Paula sai kätensä märäksi. Ja sitten hän huomasi jotakin hirveätä. Seinässä penkin yläpuolella oli jykevä rautarengas, ja siitä lähti paksu kettinki jonka toinen pää oli kiinnitetty penkillä makaavan miehen nilkkaan. MIes parka oli kytketty kuin koira, niin että hän saattoi liikkua vain pienellä alueella."

Voin hyvinkin nähdä tämän tilanteen silmissäni ja tuntea nahoissani kylmän märän kiviseinän. Olen ollut yötä kiviseinäisessä talossa ja vaikka se ei sentään ollut märkä, niin aamulla herätessäni oli kurkkuni kuitenkin karhea eli kosteutta oli ollut ilmassa.

Neiti Etsiviä on kirjoitettu kymmeniä. Minulla on sellainen tuntuma, että alkupään kirjat olisivat parempia kuin loppupään - en ole viimeisimpiä lukenutkaan, innostus Neiti Etsiviin laimeni jossain vaiheessa ehkä liian nykyaikaiseen menoon. Tässä kirjassa mainitaan hirttotuomio, mikä vie  ajatukset jonnekin vuosikymmenien taakse.  En tiedä onko hirttäminen enää missään Yhdysvaltain osavaltiossa kuolemanrangaistuksen väline, mutta niin tai näin, kirja on alunperin julkaistu 1956. Suomennoksesta vielä sen verran ,että en tiedä, miten amerikkalainen yhteiskuntarakenne tässä näyttäytyy eli kuinka paljon suomalaistamista on tapahtunut (paitsi ilmeisesti nimessä), mutta en osaa kuitenkaan kuvitella että kolmekymmentä kilometriä olisi niin pitkä matka, että sen varrelle, vaikka kyse olisi ympyrän säteestä mahtuisi kovinkaan montaa poliisiasemaa tai että matkan ajamiseen kuluisi kovinkaan pitkä matka, tiedä sitten miten Yhdysvalloissa.

Neiti Etsivistä saattaa löytää aitoja eläviä yhteyksiä todellisuuteen (esimerkiksi amerikassa voi joissain osavaltioissa saada ajokortin jo 16-vuotiaana), mutta on vaikeaa ajatella, että 16-vuotias tyttölapsi jahtaisi yksinään rikollisia tosielämässä. Neiti Etsivät ovatkin mielikuvitusta rikastavia seikkailuja, joihin voi  tehdä pienen todellisuuspaon, kun kaipaa pientä irtiottoa.