kaikkienaikojenhuiputus.jpg

Marie Louise Fischer

Kaikkien aikojen huiputus

K.J.Gummerus, 1970

Alkuteos: Katrin mit der krossen klappe

Suomennos: Maija-Liisa Isojärvi

139+1 s.

Kansikuvitus: Katriina Viljamaa-Rissanen

 

 

- Minusta Katrin menee kyllä liian pitkälle, Olga sanoi ja heitti nakertamansa omenan jäännökset kovalla vauhdilla aidan yli metsään. - Hän näyttää tosiaan kuvittelevan että on jotenkin meitä parempi! - Voi, älä viitsi, Leonore sanoi tyynesti. - Sinähän tiedät että se joka kerskailee on useimmiten jotakin vailla.

Leonore on oikeassa. Näennäisen tyynen ja hieman karskin olemuksen takana on herkkä, haavoittuva tyttö, joka kaipaa omaa kotia. Katrinin isä on kuollut ja Katrin joutuu asumaan isoäitinsä kanssa loistotalon keittiöntakakamarissa, koska äiti ammattinsa vuoksi ei voi pitää Katrinia luonaan. Katrin on siis suuresti toisten armoilla, mutta hän ei halua sääliä osakseen ja salaa asumisensa tovereiltaan tarinoiden näille selityksiä.

Sitten käy niin, että tyttöjen opettaja antaa tehtäväksi kirjoittaa aineen isän ammatista. Katrin ei tiedä paljoakaan isänsä ammatista ja kirjoittaa mielikuvitusaineen, jossa kertoo isänsä olevan kuuluisa näyttelijä. Opettaja palauttaa aineet, eikä Katrin välitä katsoa aineennumeroa vaan työntää vihon suoraan laukkuunsa, mistä on seurauksena että toverit tulevat uteliaiksi. Silvy, joka on hieman kateellinen Katrinin johtoasemasta varastaa Katrinin ainevihon ja Katrin pistetään tilille.

Katrin selviää kuitenkin vielä tilanteesta ehjin anhoin, jos kohta kirvelevin sydämin. Hän jopa järjestää luvattomat kutsut, kun tilaisuus tulee kuin yllättäen. Kutsut päättyvät katastrofiin, mutta siitäkin tilanteesta vielä selvitään. Sitten tulee joululoma. Katrin viettää ihanan loman äitinsä kanssa, mutta palatessaan hän saakin kylmää vettä niskaansa. Toverit ovat saaneet selville Katrinin huiputuksen. Siitä alkaen Katrin on kuin ilmaa tovereilleen.

Kaikkien aikojen huiputus on hauska, koskettava kertomus tyttökoulua käyvästä tyttöviisikosta (Katrin, Silvy, Olga, Ruth ja Leonore) ja muutamista kuukausista, jolloin elämä menee totaalisen mullin mallin. Fischerin  kerronta pitää otteessaan ja ainakin omat sympatiani ovat hyvinkin Katrinin puolella. Onko se nyt laitaa, että tyttö viedään pimeään kellariin syytettäväksi tai pidetään mykkäkoulua? Eikö olisi ollut suorempaa puhua suunsa puhtaaksi puolin ja toisin. Sitä Katrinkin miettii yksinäisyydessään eikä edes hänen anteeksipyyntöaineensa lukeminenkaan auta asiaa. Tilanne kulminoituu voimistelutuntiin, jolla ruokahalunsa menettänyt, laihtunut ja sairas Katrin menettää tajuntansa.

Kirja on ilmestynyt alunperin 1968, suomeksi 1970. Lähes puolivuosisataa täyttäväksi teokseksi se on kuitenkin hyvin moderni kirja ajatellen ystävyyttä ja reilun toveruuden merkitystä. Raikas elävä tarina, jolla on paljon puhuttavaa tässä nykyisessäkin ajassa.

Suomennoksesta sen verran, että ihmettelin tyttöjen opettajan nimittämistä tohtoriksi? Siis yleensähän opettajat ovat joko opettajia tai lehtoreita tai rehtoreita, mutta tohtori ja kyseessä oli nuorehko naisopettaja. Onko kyseessä saksalaiseen kulttuuriin litityvä tekijä? Tohtori-suomennos ei ehkä menisi läpi nykysuomentajalta (?), muuten suomennos on hyvinkin tätä päivää eikä tarina tunnu lainkaan vanhanaikaiselta.

Tästä kirjasta tulee  hyvinkin nostalginen  tunnelma. Katriina Viljamaa-Rissasen kansikuvitus on upea ja vie minut ajassa muutama vuosikymmen taaksepäin. Olisipa nykyäänkin nuortenkirjojen kansikuvissa samanlaista raikkautta.