IMAGE0064-normal.jpg

Aili Konttinen

Inkerin talvitouhut

WSOY, 1950

157 s.


Inkerin talvitouhut jatkaa siitä, mihin Inkerin kesä päättyi. Loma ruotsin mamman ja papan luona on ohi ja syksyn tuulet puhaltelevat. Inkeri on 8-vuotias tokaluokkalainen - siis iso tyttö jo.

Inkeri on aika pikkuvanha tyttö, älykäs ja ajattleevainen. Minua hieman kiusaa ajatus, jonka tarina minussa herättää, nimittäin se, että Inkerin äly olisi jotenkin sidoksissa hänen ruotsinkasvuvuosiinsa. No, elämä oli varmaan erilaista Ruotsissa kuin sodan runtelemassa Suomessa, ja vaikka kirjassa ollaankin myötämielisiä suomalaisiin nähden, niin kirjassa kuitenkin heijastuu jonkinasteinen alemmuudentunto ruotsalaisiin nähden. Ruotsia katsotaan kuin jotain ylempää ja tämä kiusaa minua. Inkeri olisi varmaan kasvanut hieman eri vauhtia ja tyyliä jos hän ei olisi joutunut sotalapseksi Ruotsiin, mutta älykäs hän silti olisi ollut - niin minä asian näen.

Älykkyydestään huolimatta Inkeri on kuin kuka tahansa lapsi tunteineen. Kun hän kuulee, että perheeseen syntyy uusi vauva ja saa tämän vuoksi kiusoittelua osakseen, että nyt "lelliminen loppuukin" tulee sisaruskateus esiin.

Kun pikkuveli sitten syntyy ei se ole ollenkaan sellainen, kuin Inkeri on ajatellut "nimikkovauvastaan". Tuollainen peikonpoika - hän ajattelee, kunnes eräänä päivänä hänen silmänsä aukenevat ja jo hymykin pikkuveljelle aukeaa. Inkeristä on kuin onkin tullut isosisko sanan täydessä merkityksessä.

Inkeri-kirjat on mainiota ajankuvaa sodanjälkeisen Suomen elämästä maaseutuyhteiskunnassa, lasten näkökulmasta viisaudella kirjoitettu. Kuten edellä kirjoittamastani ilmenee voi rivien välistä myös nähdä suomalaisen kansanluonteen itsetunnon puutteineen, mikä siis minua lukiessa kismittää.

Inkeri-kirjat eivät kuitenkaan ole tylsiä, päinvastoin. Niissä on paljon elämänviisautta ja huumoria.

"Kuule, äiti, sanoi Inkeri tyytyväisenä järkeensä, - kuule, äiti, eikö olekin niin, että ennen joulua kukkojen täytyy aina joka päivä kulkea vähän takaperin? - MItä varten? kysyi äiti.  - MItä varten niiden pitää kulkea takaperin? Äidin järki ei ollut yhtä nopsa kuin Inkerin ja siksi hänen piti kysyä. - No kun päivät silloin koko ajan lyhenevät, vastasi Inkeri. - Keväällä kukot kulkevat etuperin ja sitten sen mukaan - kukon askelten, muistathan äiti - mitataan aina uutta valoa jokaiselle päivälle. Minä ajattelen, että nyt kun talvi tulee astuvat kukot takaperin ja sen mukaan päiviin tulee aina ja aina vain uutta pimeää. Eikö äitikin luule  asian olevan juuri niin? - Hmmm, ynähti äiti."

Niinpä - lapsen suusta on kuultu ja kuullaan monenlaisia viisauksia.

----

Oman, hieman ruhjaantuneen painoksen kannet on suunnitellut Maija Karma.