Elisabet Aho

Kartanon tiellä

Otava, 2006

428 s.

 

Kartanon tiellä jatkaa siitä, mihin Lilly päättyi. Kyseessä on kolmiosainen trigologia Urajärven kartanon elämästä ja yhteiskunnallisista muutoksista kartanon seuduilla ja Suomessa yleensä. Vaikka kyseessä onkin kolmen kirjan sarja, niin osat voi lukea yksittäisinäkin teoksina.

Kartanon tiellä päähenkilö on Anni, Urajärven kartanon entinen sisäpiika, joka on naitettu kylän suutarille Waltterille, kun alkaa odottaa lasta, sekä Anselmi, lapsi, joka sai alkunsa kartanossa ja jonka isästä kuiskitaan ja vihjaillaan kylällä. Tarinan alussa Anselmi on lapsi, lopussa keski-ikää lähestyvä perheenisä.

Annin saadessa keskenmenon eräänä iltana, jolloin Waltteri vastoin tapojaan on juovuksissa lähetetään Anselmi tapahtumien seurauksena Sysmään Annin Henriikka-tädin luokse koulusivistystä saamaan, tämä kun on niin erilainen kuin suutari itse, nakuttelee kyllä kenkiä, mutta ei ole niin kätevä käsistään, lukupäätä sillä kai kuitenkin olisi.

Pidin kirjan temposta, siitä, että tarina alkoi lapsuudesta ja kiertyi sitten aikuisuuteen. Mitä hieman pohdin, oli sama, mitä pohdin jo Lillyn kohdalla - aika-aspekti. Siellä täällä tarinaan lomittui Suomen historian merkkipaalut venäläistämispolitiikasta "postimerkkikapinaan" ja naisten äänioikeuteen ja Anselmi kasvaa ja perhe ja ikää karttuu ... Välillä tuntuu, että vauhti on niin kiivas ja merkkipaalut vilahtelevat ohitse niin, että jään miettimään, onko ne mainittu oikeassa järjestyksessä ja vanheneeko väki samassa suhteessa kuin vuodet kuluvat. Pientä kuitenkin on tämä mietintä sen rinnalla, että pidin tarinasta sinänsä. Kerrontaan sujahti mukavasti mukaan ja suutarinperheestä tuli "verta ja lihaa" jonka kanssa myötäeli niin ilossa kuin surussa. Eniten eläydyin suutari Waltterin ja Tauno-pojan venereissuun syksyn iltapimeillä halkoja noutaessa. Veneen kaatuessa ja Waltter in pärskiessä eteenpäin kylmässä vedessä pikkupoika selässään tunsin tuskan aallot sisikunnassa siinä, missä isä yrittäessään pelastaa poikansa. Kerronta on siis elävää ja mukaansatempaavaa aina loppupuolelle asti, jolloin kerronnan syvyys hieman kärsii kiirehtimisestä ja vuosien vierimisen nopeudesta.

Kartanon mailla on kaunokirjallinen teos, jossa on historiallinen aspektinsa. Siinä mainitut Lilly ja Hugo Heineman sekä heidän palvelijansa Simolinin pariskunta ovat oikeita historiallisia hahmoja, muutoin tarina ja henkilöt on kuvitteellisia. En oikein tiedä, mitä ajattelisi siitä, että todellisten henkilöiden nimeen on kytketty kuvitteellisia hahmoja ja näin ollen siis tapahtumiakin, sillä vaikka teoksessa on historiallisia yksityiskohtia fiktion ohella, niin miksikään elämänkerralliseksi teokseksi tätä ei voi kutsua.  Nyt raja toden ja tarun välillä jää veteenpiirretyksi viivaksi, vaikka kuinka mainittaisiin, että on fiktiota. Ei sillä, kyllä tässä tulee esille  suomalaiskansallinen luonne sellaisena kuin se oli joskus 1800-luvun lopulta vuoteen 1917.

Olisiko tarina-trigologian voinut kertoa muuttamalla nimet ja paikat? Kuinka paljon historiallisesti kaksi aikaisempaa trigologian osaa pohjautuvat todellisuuteen ja tämä kolmas on irrallisempi tosiasioista? En ole lukenut ensimmäistä  Valkeakuin uni -teosta, ehkä olisi mielenkiintoista lukea ja täydentää kuvaa.

Kerronnasta vielä sen verran, että se on kaunista ja tyyntä, vaikka myrskyäisi. Tämä hieman häiritsee loppupuolella, kun tulee puhetta lakoista ja yhteiskunnallisesta kuohunnasta. Elämä Urajärven kartanossa muuttuu Hugon ja Lillyn kuollessa, kartanon omistus siirtyy testamentanttuna muinaismuistoyhdistykselle.Kapinavuodet ovat vasta edessä. Jään miettimään, oliko elämä Urajärvellä niin rauhaisaa tulevinakin vuosina, kuin millaisena se näyttäytyy tässä teoksessa?

Kuvaavaa:

.. tytön hymy kuumotti yhä poskia kuin saunan lämpimät jälkilöylyt.

 

Nina, joka lukee Kasoittain kirjoja on lukenut kaikki kolme osaa ja piti niiden luomasta tunnelmasta.