viisikkolahteemerelle-normal.jpg

Enid Blyton

Viisikko lähtee merelle

Tammi, 1970

Alkuperäinen teos: Five go down to the sea

Suomentanut Lea Karvonen

163 s.

"Heillä oli eväät mukanaan, mutta jostakin syystä heillä ei ollut nälkä. He tulivat janoisemmiksi ja janoisemmiksi ja likaisemmiksi, sillä appelsiinimehu, jota heillä oli ollut mukanaan, oli loppunut"

Kuinka kummallinen lause. Tulisivat likaisemmiksi, koska appelsiinimehu oli loppunut. Ymmärtää, että janohan siinä tulee, jos juotava loppuu, mutta mitä asiaan kuuluu likaisuus? Toisaalta, kun tulee jano, niin hiki virtaa ja sitä myötä ehkä sitten likakin tarttuu iholle.

Viisikko on siis jälleen vauhdissa. Tällä kertaa matkalle Cornwalliin, Englannin rannikoseudulle Tremannon farmille lomaa viettämään. Lapset ovat keskenään sopineet, että seikkailuille sanotaan ei, vaan kuinkas käykään. Tremannonin farmilla lapset saavat pian seurakseen pienen pojan, joka seuraa heitä kuin hai laivaa tai paimenkoira lampaita, sillä poika - Yan on vanhan lammaspaimenen lapsenlapsi. Lammaspaimen sitä vastoin on entisten hylynryöstäjien jälkeläinen. Eikä siinä kaikki, herra Penruthlan, jonka farmilla lapset lomaansa viettävät tuntuu myös perin omituiselta, eihän hänen sanoistaankaan saa selvää kukaan muu kuin vaimonsa.

"Hän oli tavattoman muhkea mies - lähes kaksi metriä pitkä, voimakas ja ahavoitunut, hänen kasvonsa olivat ruskeat kuin espanjalaisen. Hiukset olivat sysimustat, silmät loistivat kuin mustat kiillotetut puuhelmet. -Tämä on isäntä, sanoi hänen vaimonsa, ja lapset nousivat ja tervehtivät.He eivät voineet olla tuntematta pelokasta arkuutta tummanpuhuvan jättiläisen edessä. Hänen nyrkkinsä oli suunnaton, ja kädenselkää peitti tumma tiheä karva."

Jos oli talonpoika Penruthlan kiinnostava ilmestys oli sitä myös kiertävä teatteriseurue, joka kohta ilmaantui farmin aittaan pitämään näytöksiä. Erityisesti hassu pieni hevonen Clopper kiinnosti Leoa ja Dickiä suunnattomasti. Tuollaisen, kun saisi....

Viisikko merellä on ihan mielenkiintoinen ja hauska seikkailutarina, jossa on paitsi aurinkoa, hyvää ruokaa ja mielenkiintoisia hahmoja myös jännitystä ja merirosvoaikojen tunnelmaa hylynryöstöteemoineen. Elämän kovuus ja raakuuskin on luettavissa kaiken kepeyden keskellä.

Paulin luonne:

- Minäkin pelkään, sanoi Pauli kuivasti ja paneutui nukkumaan.  - Ja jos olisin nähnyt  valon yöllä - no, sitten minä olisin suunniltani pelosta.

Tämä on kiinnostavaa. Luulisi, että Anne ennemminkin arkailisi ja pelkäisi, kuinka nyt Pauli! Hänhän, niin tyttö kuin onkin, haluaisi olla kuin poika. Kuinka hän nyt tunnustaa pojille, että pelkäisi ja yleensä Pauli on ärripurri, jos ei pääse poikien mukaan, mutta tässä kirjassa hän ei paljonkaan nurise vastaan, vaikka pojat käyvät omin päin vanhassa majakassa katsomassa salaperäisiä valoja.

Mieleen nousee eittämättä ajatus siitä, kuinka sarjaa lukiessa lasten luonteet kehittyvät pikku hiljaa. He eivät ole niin yksioikoisen selväpiirteisiä kuin ensin luulisi. Elämä tuo ristiriitaisuuksia, asioita nousee pintaan. Viisikoissa pääpaino on seikkailuissa, niissä ei kovin paljon puhuta lasten välisistä tunteista, mutta aina silloin tällöin rivien välistä pilkahtaa jotain. Yhä enemmän minun alkaa tehdä mieleni lukea nämä englanniksi nähdäkseni kuinka paljon näissä tarinoissa on suomalaistamista nimien lisäksi.

Mielenkiintoisia ilmaisuja:

Vaapukka.  Sana pompahtaa esiin, sillä sehän tarkoittaa vadelmaa ja vadelmista kirjassa on puhuttu aiemmin.

Hänellä on nyt vain kirppu kallossa.